Äiti kurikurssille

tiistai 22. toukokuuta 2012 Valeäiti 36 Kommenttia

Heräsin huomaamaan, että olen kasvattamassa hirviötä. Onhan se toki jo kauan sitten huomattu että Ykkönen on välillä ihan karsea pilalle hemmoteltu riiviö voimakastahtoinen, mutta nyt olen oikein pannut merkille jotain; sen ikätovereille voi näköjään sanoa "ei". Kyllähän ne ehkä joskus siitä hermostuu, mutta harvemmin ne sellaista bakkanaalia pistää pystyyn kuin toi meidän spagettikasa.

Ykkönen osaa kaikki kiukuttelun muodot ja mallit: täysi huuto naama punaisena, suupielet alaspäin räkä ja (krokotiilin)kyyneleet valuen, spagetiksi vetäminen, kaarelle kiristyminen, lattialle rojahtaminen ja pään / muiden elimien hakkaaminen sitä vasten, tavaroiden heittäminen...ja useimmiten nämä kaikki yhtäaikaa. Mikäs siinä, niinhän lapset tekee. Mutta nyt on tapahtunut kaksi käännettä, joiden takia aion muuttaa tilanteen. Ensinnäkin, se välillä näyttää siltä että sen tekisi mieli lyödä mua ja katsoa mitä käy (en tiedä itsekään, en halua kokeilla). Toisekseen, olen alkanut välttää tilanteita, joista tiedän tulevan kauhea huuto. Eli tanssin sen pillin tahtiin. Sekään ei käy.

Ja tiedän ihan tasan, miksi tässä on käynyt näin. Se ei todellakaan johdu siitä että olen lässyn-lässyn-lää-mun-kullalle-ei-pettymyksiä -äiti, vaan siitä etten kestä sitä %&€#€ huutoa. En K E S T Ä sitä. Olen ennenkin maininnut, että mulla on säälittävän alhainen itkunsietokyky (erinomainen piirre kahden alle kaksivuotiaan äidille). Mutta ette ehkä ymmärrä missä mittakaavassa tämä toteutuu: kun lapsi parahtaa yht'äkkiseen itkuun, pelästyn. Siis fyysisesti pelästyn. Saatan jopa huudahtaa "apua" ääneen. Viimeksi tänään lensi spagetit (ei Ykkönen vaan ihan ruoka) seinään, koska Kakkonen heräsi huutamaan juuri kun sekoitin kastiketta ja tietenkin pelästyin. Lisäksi kärsin huutoneuroosista, jossa uskon, ettei huuto koskaan lopu. Kun se alkaa, ei loppua varmastikaan ole. (Tunnetusti kärsin myös uni- ja nukahtamisneurooseista, olen mm. sanonut "se ei varmaan vaan enää ikinä nukahda".)

Nämä vammat yhteenlaskettuna on yhtä kuin erittäin hedelmällinen uhmaiän kasvualusta. Miksi olla kiltisti kun huutamalla saa aina äidiltä just sen mitä haluaa? Kun ei se jaksa kuunnella kuitenkaan? Voitte arvata minkälaista elämä on jo nyt ja etenkin minkälaista se tulee olemaan. Rattaisiin ei mennä suosiolla, puuron kanssa todellakin sotketaan, tavarat lentää lattialle, hampaita ei harjata, vaipanvaihdossa ei olla aloillaan, vaatteita ei saa riisua, lääkkeitä HAHAHAHAHA-anna-mun-nauraa, ja henk.koht suosikki: kuumeen mittaaminen. Kaikki yli kolmen sekunnin toiminnot on liikaa.

Joten nyt alkaa kuri, lähinnä mulle ja meille. Tästä lähtien teoista seuraa vakava puhuttelu, ja väärät teot estetään. Samoin kuin ne asiat, jotka äiti sanoo että tehdään, myös tehdään. Juuri silloin kun sanoin. Ja minä aion kuunnella sen huudon läpi. Vaikka ei sitten söisi illalla mitään sen takia, en anna periksi. Pehmustan ehkä vain ensin sen pään ettei se hakkaa sitä liian kovaa kivilattiaan. Sama juttu omalle kuupalle, ei se seinäkään pehmeä ole.

Onko teillä yhtä huonosti kasvatettuja kakaroita kovapäisiä mukuloita? Osaatteko te muut muka olla niille tiukkoina? Ainakin idolini Satu, Kati ja Lotta pitää kovaa jöötä hyvin tuloksin...


Heräsin huomaamaan, että olen kasvattamassa hirviötä. Onhan se toki jo kauan sitten huomattu että Ykkönen on välillä ihan karsea pilalle hem...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

36 kommenttia :

  1. Hampaidenpesu onnistuu kun laittaa lapsi selälleen lattialle ite päälle lapsen kädet polvillaan eliminoitu. Meillä ei ole tarvittu mutta olen nähnyt naapurissa sellaista harrastettavan. Ja jotkut asiat vaan pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts :/ me ollaan tossa yritetty välttää pakottamista, mieluummin tekisi siitä kivan jutun. TOki pakotetutkin asiat yleensä sitten jossain vaiheessa hyväksytään, meni ne lääkkeetkin silloin Lastenklinikan 6. päivänä jo ihan hyvin..

      Poista
  2. No hei, mä juuri opin 1.5 veen uhmasta, sellainen on kuulemma normaali / yleisesti olemassa. Että jos se on vaan jatkuvaa uhmaa tästä viiteen vuoteen, niin luulen että meidän kaikkien itkunsietokyvyn on pakko nousta sieltä ala-asteikolta edes keskikastiin. Vauvaktkun sietokyky on mulla ainakin vielä alhaisempi kuin taaperoitkun, onneksi ka. Vauva ei vielä osaa manipuloida niin pahasti, ehkä.
    Ja viimeksi tänään yritin kovin pitkään tuloksetta saada isompaa "vauvaa" rauhoittumaan raivokohtauksen aikana. Hermostun noissa aina vaan itse ja lähden lätkimään hetkeksi etten huutaisi (pahemmin). Öh, huutava taapero ja huutava äiti, meidät tunnetaan varmaan kohtapuoliin aika monessa lähikaupassa ei-niin-mairittelevilla lempinimillä.
    Siis kaiken kaikkiaan, kula oikeasti sietää hyvin lapsensa itkua/raivoamista? Haluaisin kuulla jos joku.
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kai jo vuotiaana alkaa, ainakin täällä alkoi ekat tahtohuudot silloin. Pakko kai se sitten on asennoitua niin että tätä se on tulevat vuodet, ja opeteltava kestämään.

      Pienen vauvan itku on mullekin ehkä vielä vaikeampi. Eiks oo kiva että meillä on nää kummatkin? :)

      Poista
    2. joo, just kiva itse asiassa että kummallakin. tää on parempi näin.

      Poista
  3. Vastauksena kysymykseesi: on. Kirjotin tähän eilen illalla oikein pitkän vuodatuksen, mutta se vaan masensi mua liikaa enkä voinut painaa julkaise-nappia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Olipas surkuhupaisaa :D Mut kiva tietää hei, tsemppiä sinnekin.

      Poista
  4. Huh, viimeksi tänä aamuna ajattelin, että jos mä vaan en oo huomaavinani, niin ei tarvii kieltää, eikä ottaa kiukkua vastaan... Ja niin myös tein, koska äiti oli todella väsynyt. Aika vähällä siis pääset, jos mua pidät idolinasi ;) Voisin muuten mäkin pikku hiljaa opetella tekemään niin kun Kati, eli mennä vaan pois, enkä aina huutaa takaisin. No, ehkä mä sitten jaksan paremmin kun ei oo enää tätä hillitöntä mahaa. Hah! Kati muuten, juurikin eilen itsekin ajattelin (kannettuani huutavan lapseni sisään), että tätä uhmaa tää nyt sit kai on aika monta vuotta eteenpäin. Että paras kai vaan asennoitua siihen jotenkin, tai jotain. Muuten masennun ja ahdistun ihan totaalisesti. Tsempit teille molemmille Hertsikasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajusin eilen, että tää homma lähti luisuu käsistä juurikin maha-aikana! koska silloin se oli jo fyysisestikin niin rasittavaa se vastaan taisteleminen ja sitä spagettia kantaminen. Eli tiedoksesi vaan, it get´s worse :D

      Poista
  5. Meillä protestin muotona on pureminen ja se lyöminen ihan perille asti, mieluiten avokämmenellä poskelle. 8/
    Mut kyyyl mä uskon että 'ei' menee jossain vaiheessa perille... :)

    Stiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, taas! Huh, toivon nii paljon että ehdin kasvattaa sietokkykyjäni ja hermoja ennen kuin toi vaihe tulee meille. Ja että univelat pysyisi kohtuullisena, muuten on taas sillä hirviöllä asiaa...

      Poista
    2. Kun on ihan kohtuullinen kipukynnys niin paras ja hauskin tapa on vaan olla ihan pokkana ja seurata Matiaksen reaktiota :) Onneks se ei oo vielä alkanu hutkia Annia...!

      Poista
  6. mä olen kokeillut lahjontaa. Jos huuto ja heittäytyminen on alkamassa kun yritän vaihtaa vaippaa, muistutan Katti Matikaisesta (ksylitol-pastilli), joka lymyää keittiön ylähyllyllä. En tiedä kauan tämä tulee toimimaan, tai ymmärtääkö taapero pian, että sen pastillin saisi helpommin jos olisi kunnolla. Huomaan myös jättäväni vaipan vaihtoja miehelle iltaisin ja viikonloppuisin, koska en jaksa tapella.

    Kestän kyllä itkua, mutta en jaksa taistella. Menetän hermoni suhteellisen nopeasti, ja haluan välttää tilannetta jossa huutaisin lapselle takaisin. Lisäksi mietinnässä on jäähypenkki. SuperNannyt kunniaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samma här, paitsi että lahjonta ei toimi. HArvoin edes harhauttaminen. Mutta miehelle annan aina kun mahdollista nää ikävät tehtävät :)

      Poista
  7. Meillä on käyty molempien kanssa KAIKKI klassiset läpi, esim. jätetty ostoskärry kauppaan ja kannettu huutava ipana autoon (ja käyty äkkiä maksamassa ostokset ipanan huutaessa autossa...). Mutta kyllä typsy on veljeään sinnikkäämpi. En malta odottaa murkkuikää, veljen kanssa tää on varmaan vasta pikku harjoittelua...

    Typsyllä oli muutaman vuoden ikäisestä ehkä 5-vuotiaaksi asti ihan hirrrrrveä vaihe. Jos joku ei mennyt mielen mukaan, hän saattoi huutaa vaikka tunnin. Ja joka h....tin ilta piti ihan keksimällä keksiä mistä voi vetää hirveät raivarit. Huutoon ei auttanut mikään, kaikkea kokeiltiin. Ainoastaan se auttoi että vietiin typsy huutamaan omaan huoneeseen ja annettiin rauhoittua oman aikansa. Tuossa vaiheessa mies lähti muualle opiskelemaan ja asumaan arkipäiviksi (kauheen kätevää miehelle...;) Ekana jouluna miehen opintojen alettua typsy kysyi että "miksi äiti on aina vihainen" =( Ei tää äiti silloin muutakaan jaksanut.

    Kun jaksat vaan olla sinnikäs ja toistaa ja komentaa samat asiat sata (miljoona) kertaa, kyllä se pikku hiljaa kantaa hedelmää, sen voin luvata :) Typsy on edelleen kuumaverinen (ärsyttävä), mutta nyt kuitenkin kohtuudella ja puhe menee perille. Ja murkun kohdalla huomaa, että vaikka tapakasvatuksen tulokset EI TOD näy kotona, muualla hän osaa käyttäytyä ja on saanut kehuja iloisesta ja reippaasta luonteestaan. Välillä on pitänyt tarkistaa että puhutaanhan samasta lapsesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut sä voit aina lohduttautua ajtukselle että "tämä on takuulla viimeinen kerta kun tämänikäinen lapsi tappelee vastaan" :D Omalta osalta en uskalla vielä luvata...;)

      Meidän lapset on myös vieraskoreita btw, yleensä käyttäytyvät ihan hirveän hvyin muualla kuin kotona. Ihan kiva sekin tavallaan.

      Poista
    2. No se on kyllä muuten taas ihan totta! Eli taas yksi merkintä kohdunpoiston plussapuolelle ;) Paitsi jos tulee vakava mielihäiriö ja ottaa vaikka sijoituslapsen tai ryhtyy tukiperheeksi, joka on ollut vähän salaa mun haaveissa. Ja miehen painajaisissa...

      Joskus aiemmassa elämässä olen ollut päiväkodissa töissä. Siellä tuli välillä vastaan lapsia, jotka kiukuttelivat päiväkodissa, koska eivät kotona uskaltaneet. Ja silloin on oikeasti vakavista asioita kyse. Eli mieluummin kuitenkin näin päin että kotona enkelin siivet vaihtuvat sarviin :) (Siis muillakin kuin äidillä ;)

      Poista
    3. Hyvä pointti! Niinhän se on, hyvä kun uskaltavat kiukutella :)

      Poista
  8. Jep, meillä sama uhma, menee ja tulee aalloittain. Kaikki mainitsemasi temput ja lisäksi esim nipistäminen/potkiminen ja just se ilme et mähän teen vaikka kiellät. Ja täällähän määrään minä, joten välillä on sellasta tahtojen taistelua että naapurit varmaan kiittää. Oon jo vähän yrittänyt jäähyttääkkin koska on niin kovapäinen lapsi, kerran esim taisteltiin puol tuntia kun kiellosta, puhuttelusta ja "jäähyhuudatuksesta" huolimatta piti uhmata ja tehdä sama kielletty asia kolme kertaa putkeen. Lopuksi kuitenkin uskoi. Arkisinhan näitä lähinnä tulee iltaisin kun ollaan kaikki väsyneitä ja kireenä. :( Mut yllättävän paljon tän ikäiset ymmärtää, Erin puhuu itsekin sen verran että tiedän että se on sisäistäny kaikki kiellot, ihan silkkaa manipulointiyritystähän tuo on... Pakko vaan pysyä tiukkana (seuraavat 5 vuotta..? apua..)! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On noi kyllä sitkeitä noi perhanat. Pitäis tyyliin kellottaa sitä huutoa että osaisi palkita itteään "kyllä se kohta lopettaa".

      Poista
  9. Kylla on itkukynnysta taallakin pitany joo nostaa.. Onneks se uhmaitku kuitenkin on vaan niin selvasti uhmaa eika sellasta paniikinomaista huutoa mita pienet vauvat osaa niin hyvin, mulla autto sellanen (lapsellinen) vastauhma-asenne etta "huuda siina vaan, en varmaan anna periksi!!" Tosi aikuista kaytosta taalla siis :) Uhkailu ja lahjonta toimii myos, tyyliin: "jos et nyt lopeta niin ei katota Mikki Hiirta eika Muumipeikkoa" tai "jos lopetat niin saat vitamiinin!" heh, lisaa aikuista toimintaa!! Ja jaahya on taalla kaytetty jo 18kk lahtien ja toimii aika hyvin, varsinkin sellasiin "vakaviin" rikoksiin kuin potkiminen/toniminen/pureminen joihin pitaa puuttua ihan heti.

    Se mika keino toimii riippuu aina kai lapsesta ja tilanteesta ja valilla mikaan ei toimi.. silloin koitan ottaa huumorilla koska kylla se lattialla raka nenassa huutava/yskiva/potkiva spagetti on kuitenkin aika koominen, varsinkin kun sen maailma aina tuhoutuu jostain niinkin pienesta kun maitopurkin korkin (taalla niissa on korkit..) avaaminen :D

    Ja edellista kommenttia kompaten muista etta me vanhemmat saadaan todistaa aina se "ihanin" kaytos, meidan poikakin on ollu hoidossa aina tosi kiltti. Kotona ne lapset uskaltaa sitten huutaakin.. eiko ollakin tosi onnekkaita!!! Tsemppia sinne, meilla seuraava etappi on vastahakoisen pojan potalle opettelu koska kakkavaipat alkaa olla jo ihan liian karseita!!!! Luvassa siis lisaa uhkailua ja lahjontaa ;)

    -Henkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivukorvalla kuulin tänään kevätjuhlassa kun PK:n johtaja selitti että "se osoittaa luottamusta kun kiukuttelee, että tolle mä uskallan huutaa". Jos vaikka ton lauseen voimin jaksais seuraavat hetket...;)

      Kieltämättä välillä mäkin vaan nauran tolle räkänaamalle, on se nyt ihan sairaan koomista kun se hitaasti varoen asettaa itsensä sinne lattialle makaamaan ja huutamaan :D

      Jäähyt on niin tulossa meillä käyttöön, heti kun keksi mihin sen istutan.

      Poista
  10. Ja vielä yleisenä kommenttina: kiitos ensinnäkin taas kaikille vertaistuesta, kyllä vaan helpotti! ja mä oon nyt treenaillu. Oon oikein asettanut meitä tilanteisiin, joista tulee hirveä huuto. Tänään otettiin lapio pois kädestä kun oli jonkun muun kuin meidän, eikä edes lahjottu tutilla. Aika kauan se kyllä jaksoi huutaa, lopussa oli aina välillä hetken hiljaa ja sitte jatkui :D Mutta lopetti sentään ihan ilman tuttia tai muuta lahjontaa. Kyllä tää tästä, meinaan voittaa tämän taiston! Voiko tässä muuten edes voittaa...?

    VastaaPoista
  11. Todella hyvä artikkeli. Suosittelen lukemaan sen läpi. Sieltä saa ehkä uusia näkökulmia arkipäiväisten asioiden tarkasteluun.

    http://olotila.yle.fi/perhe/lasten-kasvatus/lastenpsykiatri-vastaa/lapsen-tottelemattomuus-ja-kiukkukohtaukset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite oon koittanu noudattaa noita neuvoja ja meillä muun muassa hampaiden harjaaminen ei aiheuta enää hillitöntä kiukkukohtausta, vaan se tehdään ihan normaalina juttuna.

      Poista
  12. Äh, en ehtinyt lukea kaikkia kommentteja. Ehkä tästä jo joku mainitsikin, mutta meillä auttoi moneen ongelma-asiaan se, että lasketaan viiteen tyyliin: "äiti laskee viiteen ja sammuttaa sitten suihkun" (siihen loppui huutoparku suihkun sulkemisesta), "jos et tule nyt sisälle, äiti laskee viiteen ja tulee sitten hakemaan", jne. Toimii jotenkin hämmentävänkin hyvin. Kandee ainakin kokeilla. Siinä jää lapselle hieman aikaa pohjustaa tulevaa tapahtumaa ja tuolla asetetaan selkeä raami venkuiluun käytettävissä olevalle ajalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuulostaa hyvältä neuvolta. Me ollaan käytetty sellasta, että "tehdään vielä yks hiekkakakku, sitten mennään". Tai mikä juttu nyt onkaan ollut kyseessä. Just se, että lasta valmistelee tuleviin tapahtumiin vähentää monesti sitä lapsen hämmennyksestä aiheutuvaa reaktiota, jota sanotaan kiukutteluks.

      Mut pitää koittaa tuota laskemista tarvittaessa. Oppispahan lapsi samalla laskemaan :)

      Poista
    2. Joo, ja sitten saa hyvät naurut, kun lapsi laskee sormi ojossa ja nauru suussa samaan aikaan, kun itse lasket viiteen, että: "kakki-koome". :D

      Poista
  13. Niin joo, ja sit se kasvatusoppaista lukemani opetus siitä, että lapselle pitää pukea kiukku ja harmi sanoiksi, auttaa välillä myös. Tyyliin: "tiedän, että olet väsynyt ja sinua harmittaa kun äiti kielsi x asian tekemisen". Se auttaa muuten kyllä muakin, jotenkin ei mene niin siihen hermostuneeseen tilaan kun alkaa ääneen puhella siitä harmin aiheuttajasta.

    Mut joo, meillä on siis just 2-v täyttänyt ja on se välilä vaan niin rasittavaa, kun varsinkin iltaisin aina harmittaa kaikki ja sitten ihan itseaiheutetusti hankaloitetaan omaa elämää. Mut sitä se kai on. Just hiljattain juttelin miehelle, että jotenkin eniten opettelemista vanhemmuudessa on siinä, että ihan oikeasti ei vaan voi aina olla kivaa ja kaikilla hyvä mieli, vaan että toi lapsi tosiaan yhä enenevässä määrin vain harrastaa kiukkuilua ja venkoilemista ja kaikkea tyhmää. Jee.

    VastaaPoista
  14. Meillä on todella kovapäinen kaksivuotias. Tunteiden pukeminen sanoiksi on myös meillä auttanut sekä äitiä että lasta. Haluaisin kuitenkin tietää, että miten muut hanskaa ton jäähyhomman? Naapurin lapsi pysyy omassa huoneessa jäähyllä, kun hänet sinne laitetaan, mutta omani lopettaa jäähyn samantein juoksemalla ulos kielloista huolimatta. Siinä sitten kantelet lasta takaisin ja lopulta rangaistus onkin kaikkein rankin äidille itselleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lastenpsykiatri Janna Rantala, joka on kirjoittanut linkittämäni jutun vähän ylempänä, kirjoittaa toisessa artikkelissa, että hän ei välttämättä suosittelisi jäähypenkin käyttämistä ennen neljän-viiden vuoden ikää. Vasta neljä-viisi vuotias oikeasti ymmärtää tällaisten asioiden syy-seuraussuhteen.

      Juuri nyt en valitettavasti löydä sitä artikkelia, jossa hän näin kirjoittaa, mutta liitän sen tänne myöhemmin jos löydän sen.

      Varmasti jäähypenkki on parempi ratkaisu kuin monet muut keinot, mutta tuossa on yksi ajatus tähän asiaan.

      Poista
    2. Veikkaan että toi on jäähyilyn vaikein juttu, sen rangaistuksen loppuun asti toteuttaminen. Niinhän se aina mun lastenkasvatusoppaassa, eli SuperNannyssakin, menee :)

      Poista
    3. No nyt löysin sen artikkelin.

      Suosittelen tätäkin kaikille lämpimästi! Täältä löytyy muuten vastaus myös Valeäidin alempana esittämään kysymykseen:

      http://olotila.yle.fi/perhe/lasten-kasvatus/lastenpsykiatri-vastaa/lapsen-rauhoittaminen?ref=leiki-ot

      Poista
  15. Ihan mahtavaa että tästä syntyi tälläinen oikea keskustelu, toivottavasti kaikki oppii nyt jotain tai ainakin taas jaksaa pari huutosettiä pidempään tämän voimin :) Mulle ainaki tästä on ollut hurjasti hyötyä jo nyt, kiitos kaikille!

    Vastailen nyt vähän yleisesti: Yle:n artikkelin mainitseman Kiukkukirjan tilasin netistä heti tänä aamuna ennen aamiaista. Se on varmaan 10 kertaa mulle vinkattu ja aina olen sen unohtanut ostaa, nyt ostin. Ja luen sen heti kun se tulee. Kiitos siis muistutuksesta ja artikkelivinkistä Inssis :)

    Näitä kommentteja luettuani alan uskoa, että tää on nyt taas vähän ikäkausi-asia. Kaikki näemmä kiukuttelee samalla tavalla, enemmän tai vähemmän. ITselläni on ilmeisesti ollut ongelmana hyväksyä että tästä se uhma nyt alkaa, aletaan "hoitaa" sitä. Olen selkeästi ollut jumissa vauvavuodessa, aatellut "se on niin pieni vielä, ei se ymmärrä, pitää vaan välttää noita tilanteita". Kyllä se nyt vaan on jo niin iso että ymmärtää kun sitä kieltää, ymmärtää myös varoitukset ja "uhkailut". MUtta toisaalta alle 2v on niin pieni, etten usko sen ymmärtävän esim. jäähyilyä. Puhuin tästä jo jokin aika sitten tarhassakin, ja he oli sitä mieltä että pienille jäähy on aika vaikea juttu, enemmin vain poistaa fyysisesti tilanteesta. Näin olen yrittänytkin sitten tehdä.

    Mutta mitä tulee noihin viiteen laskemisiin, tunteen sanallistamisiin ja lähdön valmisteluihin - ei toimi täällä. Tai siis kyllä se ne ymmärtää. Kun sanon että "nyt mennään vielä kerran liukumäki ja sittne lähdetään" se pudistaa päätä, sanoo "ei" ja juoksee hiekkalaatikolle. Toki kaikki näistä keinoista auttaa ongelmista pahimpaan, eli minuun. Olen ihan selkeästi itse löysäillyt tässä kaikessa. Kun se siellä leikkipuistossa sitten juoksee hiekkalaatikolle, muutankin oman vaatimukseni "okei, yksi hiekkakakku vielä ja sitten mennään". Nyt jo kaikki arvaakin että sen jälkeen se juoksee sinne saatanan liukumäelle :D No mutta siis, sanallistaminen, viiteen laskeminen ja "viimeisen asian" päättäminen auttavat varmasti mua siinä että saan sitten oikeasti tehtyä sen ikävän jutun, jota yritän välttää. Eli huudon aiheuttamisen.

    Täytyy siis vaan nyt aloittaa kaikki noi "keinot" johdonmukaisesti ja ottaa tää asia haasteena, eikä ärsytyksenä.

    Sen haluaisin vielä tietää, mitä kannattaa tehdä kun kakara, anteeksi rakas lapseni, rimpuilee fyysisesti vastaan (esim rattaisiin laitettaessa)? Se on ainakin mulle vaikein, siinä helposti vahingossa tai raivon sumentaman menee oikeasti painiksi pienen ihmisen kanssa. Auttaisko jos pitäisi väkisin sylissä ensin pahimman rimpuilun ohi?

    Veera J mä tiedän että sulla on tähän paljon annettavaa, kerrohan meille muillekin :)

    VastaaPoista
  16. Piti vielä sanoa, että meillä toistaiseksi paras keino on ollut "ylipirteys". Kun oikein iloisesti ja vaikkapa hassuttellen asiat tekee, niin ne saattaa maistuakin paremmalta.

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.