Onko pakko lähteä?

torstai 31. toukokuuta 2012 Valeäiti 15 Kommenttia

Nyt repeää pelihousut. Taas. Olin jo ehtinyt autuaasti unohtaa kesän mukana tulevan vihollisen nro 1: pakkaaminen. Sinänsä pidän pakkaamisesta, se lämmittää suorittajasydäntäni ja on kivaa laittaa tavaroita neuroottisesti kauniissa järjestyksessä laukkuun. Ja onhan reissulle lähteminen aina kivaa. Mutta. Tämä kaikki päti vielä Dink-aikana, tai ehkä jopa vain sinkkuaikana kun pakattavana oli oikeasti vain ne omat pienet sievät ja korkkarit.

Nyt pakkaaminen on aktiviteetti, joka saa minut varmuudella hermoromahduksen partaalle ja ennen kaikkea harkitsemaan onko koko reissussa mitään järkeä. Olemme menossa huomenna kaverin mökille koko perheen voimin yhdeksi tai kahdeksi yöksi. Kivaa!

Väärin.

Se on syvältä, koska se tarkoittaa että mukanamme tulee (lyhyesti listattuna):

  • Noin sata vaippaa
  • 2 x lasten sisävaatteet (lue: 5-10 vaihtovaatekertaa sukkia, bodeja ja housuja, pari päällipuseroa ja vielä muutama ylimääräinen varmuuden vuoksi. Ja yöpaidat).
  • Ykkösen ulkoiluvaatteet / sade (ml. saappaat)
  • Ykkösen ulkoilukamat / aurinko
  • Minimilelut (=lapio)
  • Omat sisävaatteet, uimavaatteet ja hygienia (muista liivinsuojat)
  • Insinöörin sisävaatteet, uimavaatteet ja hygienia
  • Aikuisten ulkovaatteet (takit)
  • Kamera, kännykät, itkuhälyttimet ja tarvittavat laturi
  • 2 x lasten pelastusliivi
  • Matkasänky
  • Matkasänkyyn patja, aluslakana ja peitto
  • Kantokoppa + makuupussi vauvalle
  • 2 x aikuisten petivaatteet
  • 3 x pyyhe (Kakkonen saa luvan olla likainen. Tai märkä.)
  • Matkasyöttötuoli
  • Ykköselle varatutti, ruokalappu, nokkamuki, maitopullo + maitojauheet, puuropusseja
  • Lääkkeitä: kyypakkaus, lasten panadol, aikuisten burana, punkkikynä
  • Kylmälaukku (suosikkikohta, tarkoittaa että matkalla pitää käydä kaupassakin ja se listahan vasta lyhyt onkin)
  • Turvakaukalo
  • Insinöörin kitara
  • Insinöörin virveli
  • Insinöörin oma retkituoli

Ymmärrättekö tuskani? Tämä kaikki siis yhdeksi yöksikin mentäessä. Eikä tässä edes ollut kaikkea "tarvittavaa" kuten nenäimuria, wet wipeja tai kirjaa luppoajalle (haha). Yliviivatuille kohdille on syynsä, arvaatte varmaan mikä. Ainoa, jonka voisin näistä kuvitella vielä jättäväni pois, on matkasyöttötuoli, ehkä kunnon kamerakin (snif). Ja mietin pärjäisinkö itse yhdellä vaatekerralla.

Luonnollisesti tämä tuska kulminoituu siihen, että Insinööri menee huomenna ihan tavallisesti töihin, ja meidän olisi tarkoitus hakea hänet sieltä suoraan kyytiin iltapäivällä. Eli jotenkin maagisesti näiden kaikkien tavaroiden, minun ja kahden lapsen, on saatava itsemme Insinöörin luo. Joka tietenkin odottaa kevyin kantamuksin, hymysuin perillä. Tämä koko rumba on siis pakko hoitaa tänään tai ennen huomista tarhaan vientiä (hahaha) alta. Tänään on pakattava tämä koko tuska ja roudattava ne jotenkin autoon. Eikä siinä vielä kaikki! Mainitsinko jo, että pitää käydä kaupassakin matkalla? Ja että perille päästäkseen on mentävä vielä veneellä pieni pätkä? Tarvitsen äkkiä jonkin tavan käsitellä tätä tuskaa, koska uskoisin että tulevana kesänä on ihan muutama tälläinen hetki edessä. Olisiko valmis pakkauslista, vähän pidempi valmistutumisaika ja Valium kunnon yöunet esimerkiksi mitään?

Tässä vaiheessa, kun listan tavaroista on suunnilleen 80% levitettynä nopeasti täyttyvälle sohvalle,  mulla alkaa helistä*. En voi käsittää miten paljon kamaa pitää roudata, en kestä että päähän tulee kerta toisen jälkeen ajatus "ai niin sit se pitää kans ottaa", en ymmärrä miten saamme logistisesti tämän kaiken mukaamme ja kaiken kukkuraksi päähän tulee flashback lapsuudesta. Se, jossa äitini pelihousut repeää sitä pahemmin, mitä lähempänä lähtö kahden viikon purjehdusreissulle on. Hetkenä, jossa täpötäyden sedanin ulkopuolella on vielä seitsemän autoon tulevaa kassia ja (keskenään tappelevat) lapsetkin on jo ympäröity kaiken maailman nyssäköillä, äidin kasvoilla on ilme joka sanoo "mä lukkiudun just nyt kylppäriin, noi menkööt keskenään". Ja nyt mä äiti ymmärrän. Tää on ihan perseestä.


* Siksi tuntui parhaalta pitää pieni blogiavautumistauko. Kera kaljan. Ah.

Nyt repeää pelihousut. Taas. Olin jo ehtinyt autuaasti unohtaa kesän mukana tulevan vihollisen nro 1: pakkaaminen. Sinänsä pidän pakkaamises...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

15 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

"Kellon ympäri" Valeäidin tyyliin

keskiviikko 30. toukokuuta 2012 Valeäiti 45 Kommenttia

Tiedättekö sen Vauva-lehden artikkelisarjan "Kellon ympäri", jossa seurataan jonkin perheen elämää 24h ajan? Jutussa perhe on aina todella onnellinen, vanhemmat käyvät töissä ja lapset on iloisen ihania. Arki sujuu helposti ja ihanasti, (luomu)ruoka tehdään itse askartelu- /taidehetken jälkeen ja illalla mennään kiltisti nukkumaan koko perheen yhteisen rauhoittumishetken perään. Pahimmat ongelmat on vuorotyöt tai kun "Petteri on vähän nuhainen, ja siksi hieman kiukkuinen". Nämä perheet tuntuu elävän elämää suoraan kasvatusoppaista.

Olenko ainoa, jota se kyrsii? Oon satavarma että niissä jutuissa on käytetty tosielämän autotunea, sitä samaa joka saa äidit vastaamaan aina "ihan tosi hyvin menee, kiitos!", vaikka oikeasti vauvalla on koliikki ja mies ällöttää. Eihän niin iloiseen lehteen nyt oikeaa arkea kehtaisikaan kuvata. Mutta tänne kehtaa! Joten, seuraa kokeilu: 24h raportointi päivästämme Vauva-lehden ja Valeäidin tyyliin rinnakkain. Kummassakin on osa totta, osa liioteltua ja osa piiloteltua. Mutta kirjoittajan oikeus totuuden venyttämiseen pidätetään.*

******

Klo 00.05: 
VL: Vauva herää ensimmäisen kerran syömään. Yleensä vauva ei syö ihan näin aikaisin, joten mietin huolestuneena onko kenties pientä tukkoisuutta odotettavissa.

VÄ: Mitä helvettiä, 00.05?? nnnnnngggghhhhhNUKU! Imase nopeesti se minkä tarviit ja sitte unta kupoliin tack.


Klo 02.00:
VL: Vauva herää taas. Mittaan varmuudeksi kuumeen ja vaihdan vaipan. Syötän vauvan yön hiljaisuudessa ja hän palaa taas rauhalliseen uneen. Jäämme nukkumaan sylikkäin perhepetiin, jonka uskon vahvistan lapsen ja minun välistä kiintymyssuhdetta.

VÄ: Nyt kyllä. Näistä korvatulpista ole mihinkään, saatana. Voisko joku muukin hankkia tissit? Mä en jaksa nostaa sua tähän rinnalle, oo nyt siellä sivuvaunussasi hiljaa vaan. Kai se on pakko ennen kuin herätät siskosi. Tökkään miestä vihaisesti ensimmäiseksi eteen tulevaan paikkaan (taisi olla silmä) että lopettaisi kuorsaamisen.


Klo 03-04:
VL: Isosisko herää yskimään, eikä rauhoitu miehen sylistä huolimatta, joten otamme hänetkin perhepetiimme. Taapero on rauhallisena välissämme, mutta ei nukahda, joten valvon hänen vierellään.

VÄ: Anna mun kaikki kestää, se toinenkin heräsi. Tökkään miehen (silmästä) hereille, sun vuoro! Hetken kuluttua se palaa sen lapsen kanssa. Seuraavat tunnit hengailen siis hereillä kahden lapsen sadnwichissä, jossa itselle jää 30cm nukkumatilaa. Mies kuorsaa, en enää yletä tökkimään kun tiellä on taapero. Kirjoitan mielessäni oman elämäni huuto.net ilmoitusta ja mietin voiko lähtöhinnaksi laittaa 0€.



Klo 06: 
VL: Vauva herää iloisesti jutellen päivään. Mies nousee vauvan kanssa tekemään aamiaista ja me jäämme vielä isosiskon kanssa nukkumaan.

: Se ähisee ja kähisee. Silmät räpsähtää auki ja näen että kohta se huutaa. Tökin Insinöörin hereille ja yritän saada uudestaan unta. Nostan päätäni hetkeksi ja taapero valtaa tyynyni. Ujuttaudun patjan reunaan ja haaveilen olevani luksushotellissa paratiisisaarella. Yksin.


Klo 08: 
VL: Aamutoimet on tehty ja mies lähtee taaperon kanssa iloisesti tarhaan. Jaamme koko perheen kesken läksiäissuukkoja ja jäämme vauvan kanssa nauttimaan aamun hetkestä kahdestaan.

VÄ: ÄääääääKypärääääääääannngngnggngnttttuuuttttiiii -huuto saattelee ne vihdoin ulos ovesta taas vaihteeksi myöhässä. Yritän juoda kahvia loppuun karsean sotkun keskellä mutta on pakko luovuttaa ja ottaa huutava vauva syliin. Ranne huutaa hallelujaa, käsivarret on maitohapoilla ja yleisesti on elin otsassa.



Klo 09-11:
VL: Vietämme laatuaikaa vauvan kanssa. Laulamme, sylittelemme, pesemme pyykkiä ja välillä vauva syö nukahtaen sen jälkeen rinnalle. Nukumme yhdet torkut yhdessä. Kun kello lyö 11, lähdemme vaunuilla hakemaan isosiskoa tarhasta kotiin, vauva nukkuu vaunuissa.

VÄ: Koomaan sohvalla telkkarin edessä, vauva jatkuvasti syömässä tai rinnalla nukkumassa. En jaksa edes yrittää nousta kun se alkaa kuitenkin huutaa. Nukahtamisesta ei voi haaveillakaan, asento on niin epämukava. Klo 11 nousen paniikissa ylös, vauva alkaa huutaa: Heitän eiliset pukluiset vaatteet päälleni, laitan uuden kerroksen dödöä, pakkaan huutavan vauvan vaunuihin ja kilpajuoksu tarhalle alkaa.


Klo 11.30-15: 
VL: Iloinen isosisko on haettu tarhasta matkaan. Leikimme hetken pihalla ja sitten lähdemme kärryttelemään kohti kotia. Kotona sisko menee suoraan huoneeseensa nukkumaan ja vauva jää pihalle nukkumaan. Minä syön oman lounaani (eilistä linssipinaattipataa itsetehdyn ciabbatan kera) ja luen päivän talouslehdet. 

VÄ: Taapero haettu. Pihalla se veti kolmet raivarit kun ei saanut juosta puskaan tai rinteeltä alas ja oli mentävä rattaisiin. Sillä on poski räässä koska unohdin nenäliinat ja pyyhin ylimääräiset sen hanskaan. Vauva huutaa koko paluumatkan, nukahtaa uudestaan pari korttelia ennen kotia. Vien siskon nukkumaan, laitan puolet Saarioisten pinaattiletturasiasta mikroon ja haen heränneen eli kiljuvan vauvan sisälle. Imetän, hyssytän, laitan vauvan rintareppuun ja selaan kännykässä Facebookia ja Iltalehden Viihde-uutisia. Väsyttää, päätä särkee, nälättää, hartiat kramppaa. Hajoan. Vauva nukahtaa rintareppuun viisi minuttia ennen siskon heräämistä, jonka jälkeen nukkuu lähes tunnin hiljaa.



Klo 15-17:
VL: Lastenhuoneesta kuuluu iloista rupattelua, isosisko on herännyt. Syömme ravitsevan välipalan, ja harjoittelemme potalla istumista. Imetän vauvan, puemme ja lähdemme puistoon. Puistossa teemme hiekkakakkuja, liu'umme liukumäessä ja keinumme. Puistoilu on mahtavaa taaperon kanssa vietettyä laatuaikaa. Vauva nukkuu vaunuissa.

VÄ: Sen viiden minuutin rauhan jälkeen sisko herää huutamaan. Vauvakin herää, kumpikin huutaa. Istumme keittiön lattialla. Tappelen taaperon kanssa syöttötuoliin menosta, saan sen lahjottua lopulta viinirypäleillä. Jätän sen tuoliin jogurtin kanssa ja kirjoitan vieressä hätäisesti blogia. "Tyhjä" kuuluu pöydästä, joten siivoan naamalle, pöydälle ja lattialle levinneet jogurtit ja huomaan että sille on tullut myös kakka vaippaan. Olisi voinut olla hyvä hetki harjoitella pottaa, mutta ei voi jaksaa. Vaihdan vaipan taaperon kiljuessa vastalauseita. Imetän huutoon heränneen vauvan ja pakkaan kummankin huutavan lapsen ulkovaatteisiin. Hikisenä lampsin puistoon, jossa juoksen taaperon perässä huutava vauva vuoroin vaunuissa ja vuoroin sylissä. Puistossa on taas hankalaa kun muut vie lapiot, isoihin keinuihin ei saa mennä ja sieltä pitää lähteä poiskin. Taapero huutaa protestiaan koko kotimatkan, vauva nukahtaa. Kotiovella kumpikin aloittaa uudella tarmolla alusta. Taapero huutaa 40 minuuttia putkeen.



Klo 18-20:
VL: Mies on tullut kotiin ja syömme koko perheen kesken ravitsevan päivällisen. Päivällisen jälkeen siivoilemme, leikimme, vaihdamme päivän kuulumiset ja valmistelemme seuraavaa päivää. Tänään emme poikkeuksellusesti kumpikaan urheile, on lepopäivä. Kello kahdeksan Taapero menee nukkumaan ja me vanhemmat vietämme hetken laatuaikaa, myös vauvan kanssa.


VÄ: Taaperon vihdoin rauhoittuessa syömme jääkaapista löytyneitä lihapullia. Ne eivät haise pahalta, joten otan riskin. Mies tulee kotiin ja isken sille heti vauvan käteen. Isosisko huutaa mustasukkaisesti.
Katselen hetken ylikierroksilla juoksevaa taaperoa ja iltaitkuista vauvaa ja tajuan että pää räjähtää N-Y-T. Lähden kävelylle ja palaan vasta taaperon yönien jo alettua. Koti on, jos mahdollista, vielä sotkuisempi kuin lähtiessäni, mies kanniskelee nälkäänsä huutavaa vauvaa.



Klo 22:
VL: Imetän vauvan viimeisen kerran, hän nukahtaa rauhallisille yöunille. Annan miehelle hyvänyönsuukon ja käyn itse nukkumaan onnellisena mukavasta päivästä.

VÄ: Vauva kitisee. Perkele, ei se taaskaan nukahtanut vaikka jo näytti siltä. Imetän sen vielä kerran ja ilmoitan miehelle "mä meen nyt". Se saa luvan nukuttaa ton. Kaadun sänkyyn farssiyötä peläten hätäisen hampaanpesun jälkeen, tulpat korvissa. Mietin että laskut saa taas jäädä huomiselle. Ja että olisikohan silti parempi laittaa lähtöhinnaksi vaikka 20€, etteivät epäile.

******


Näin se menee, kaunis arkemme! Ihan Vauva-lehti kelpoista, eikö?

*Ugin sanoin: jutun ei tarvitse olla totta, kunhan se on hyvä.


Tiedättekö sen Vauva-lehden artikkelisarjan "Kellon ympäri", jossa seurataan jonkin perheen elämää 24h ajan? Jutussa perhe on aina...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

45 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Äitiä vähän väsyttää

tiistai 29. toukokuuta 2012 Valeäiti 4 Kommenttia

Eräs imeväisikäinen on viime öinä heräillyt kahden tunnin välein (eli sen äiti 1,5 tunnin välein). Tänään päässä pyörii siis tasan yksi ajatus: väsyttää. Kun kerran muuta ei päässä pyöri, mietitään sitä väsymystä oikein kunnolla.

Kun ihminen ei saa nukkua tarpeeksi, oikeaan aikaan ja riittävällä laadulla, väsyttää.  Väsymys on tila, joka tuntuu koko kropassa ja valtaa mielen. Se on oikeastaan kipuun verrattava tila, ja joskus onkin jopa kivuliasta. Sen mukana kun tulevat usein päänsärky, pistelevät lihakset, rytmihäiriöt ja kivuliaat mustelmat jatkuvasta seiniin ja ovenkarmiin törmäilyistä.

Yksi huonosti nukuttu yö aiheuttaa pientä leuanvenytystä ja ehkä vähän väsynyttä silmää. Mutta kun uni viedään sinulta toistuvasti pois, alkaa fyysiset (ja kyllä myös henkiset) ongelmat. Univelan ilmentymät etenevät ylhäältä alas. Kaikki alkaa silmistä. Ne kivistää, vuotaa, ehkä kutiaakin - pyytävät laittamaan kiinni. Riittävän monta kertaa pyydettyään ne alkavat itkeä ja kasvattavat alleen mustan lammikon. Seuraavana unenpuutteen huomaa suu. Se venyy haukotuksiin ja unohtaa, miten sanoja muodostetaan. Lisäksi ne sanat, jotka se muistaa, ovat vihaisia ja epäreiluja. Lopulta univelka hakee korkonsa käsistä ja jaloista: se eliminoi niiden kyvyn pitää mistään kiinni tai hahmottaa tilaa. Tässä vaiheessa olet (hitaasti) kävelevä zombi, joka rikkoo kaikki talouden lasiastiat ja törmää olkapäillään suoraa seinää päin.

Aivotoiminnallehan väsymys on yhtä juhlaa: Reaktioajat pitenee, sanojen muodostaminen vaikeutuu, lähimuisti häviää. Keskiviikkona lounasaikaan mietit, mikä vuodenaika, kuukausi tai päivä tänään edes on ja mitä söit aamiaiseksi. Söitkö mitään? Olet loppumattomasti unen ja valveen rajalla, Twilight Zonessa, jossa äkilliset kovat äänet saavat sykkeesi nousemaan taas normaali-ihmisen tasolle. Juot kahvia, syöt sokeria ja tuhlaat rahaa. Mikään ei auta, eikä millään ole mitään väliä, koska olethan kuolemassa. Tai siltä se tuntuu.

Ja ei, nämä velat ei kuittaannu päiväunilla. Unipankki kun toimii niin kuin sauna: jos tuli on päässyt kuolemaan, siinä ei yhden oksan polttaminen paljon auta. Se on kuule kylmä laude peppua vasten. Ainoa ratkaisu olisi lämmittää koko saakelin lautakasa uudestaan alusta asti.

Onneksi väsymys ei aina ole näin paha, ja sen ilmenemismuodotkin vaihtelee. Olen havainnut itselläni ainakin seuraavia tasoja:

Pöhnä: Oikeastaan ei väsymys ollenkaan, koska johtuu liiallisesta unesta. Pöhnän aiheuttaa liian pitkään nukutut yö- tai päiväunet. Kuitenkin väsyttää, koska kroppa ei herää pitkiltä unilta. Tila pahenee, jos unet on otettu auringonpaisteessa.

Tekosyyväsymys: Väsyttää vähän, koska katsoit eilen telkkarista sen leffan kokonaan. Ramasee sen verran että väsymyksen varjolla voi jättää kotityöt, urheilun tai seksin väliin: "mutkun mä oon niiiiin väsynyt". Oikeasti mikä tahansa kolmesta edellämainitusta saisi väsymyksen loppumaan.


Kikatusväsymys: Väsyttää jo aika paljon, takana on alle viiden tunnin yöunet. Mutta vain yksi sellainen yö. Olo on kuin kevyessä nousuhumalassa: kaikki asiat kikatuttaa (etenkin jos seurassa on toinen vastaava tapaus) ja harkintakyky on nollissa. Kikatusväsymyspäivänä syöt kaikkea epäterveellistä, tuijotat telkkaria ja ostat hetken mielijohteesta höyrypesurin. Hyvin lähellä krapulaväsymystä.

Krapulaväsymys: ks. edellinen. Lisää nestehukka, morkkis ja tyhjä lompakko, jolla ei voi ostaa höyrypesureita.


Kahvikuppiväsymys: Tässä kirjoituksessa kuvattu zombitila, jossa kahvikupillinen ei enää auta, ja lisäksi tiputat sen kädestäsi. Mikä tietenkin saa sinut itkemään. Tunnetaan myös nimellä "pienten lasten äiti".

Uupumus: Pitkään jatkunut, ennen kaikkea henkinen väsymys, jossa tuntuu ettet enää J A K S A. Koska taustalla on useimmiten huono elämäntilanne (kuten vaikkapa kaksi alle kaksivuotiasta lasta) tai kova stressi esim. töistä, tähän liittyy yleensä myös univelan aiheuttama fyysinen väsymys. Jos löydät itsesi tuijottamasta seinää itkien, hakeudu lääkäriin.

Yhteistä näille kaikille on se, että näytät parhaimmillasikin tältä:


Äitiä vähän väsyttäis.
Saisinko yhden annoksen yöunia, kiitos!

Eräs imeväisikäinen on viime öinä heräillyt kahden tunnin välein (eli sen äiti 1,5 tunnin välein). Tänään päässä pyörii siis tasan yksi aja...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Henkari takaisin suuhun

maanantai 28. toukokuuta 2012 Valeäiti 4 Kommenttia

Huonon Helluntain jälkeen koitti hyvä postipäivä. Ja iltapäiväkahvini on terästetty, harmikseni tosin vain kanelilla.

Mutta ehkä näiden kahden yhteiskäyttö laittaa taas sen henkarin (oikeinpäin) suuhun ja naaman muutenkin paremman näköiseksi.

Kiitos vielä kerran Vuoden Mutsit Satu ja Katja palkinnosta!

Huonon Helluntain jälkeen koitti hyvä postipäivä. Ja iltapäiväkahvini on terästetty, harmikseni tosin vain kanelilla. Mutta ehkä näiden ka...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Bodarin ja dominan* epäonnistunut helluntai

sunnuntai 27. toukokuuta 2012 Valeäiti 11 Kommenttia

Näin, saatiin se kevät pois sieltä rinnasta. Tilalle imaisin aimo annoksen hiekkaa vauvatunneliin. Jokin voima oli mua vastaan jo klo 06:45 aamulla, kun heräsin Ykkösen itkuun normaalin iloisen juttelun sijaan. Kakkonen oli just nukahtanut viimein syvään uneen ähistyään noi puolentoista tunnin ajan. Yhdistä tähän myöhäinen nukkumaan meno oksennusshow:n takia ja muutama yösyöttö, ja soppa oli valmis. Etenkin kun Insinööri toi Ykkösen meidän väliin ja ne sääti keskenään jotain niin että Ykkönen sai vedettyä päivän ekan tennispallon kokoisen herneen nenään. Siinä se ulisi, oli rasittava, ja herätti tietenkin sen Kakkosen.

Päivän tunnelma oli näin lyöty lukkoon ja vahvistin sen lausumalla kovaan ääneen sen rakkaimman viisikirjaimisen sanan.

Sitten alkoi todellinen ilo. Suunnilleen 9.30 aloin tuskastua: "me ei olla tehty mitään eikä ehditä tehdä tänään mitään vaikka tuolla on noin nätti sää ja **** kun täällä on sotkuistakin". Perus.

Koska meillä oli klo 17 sovittu tapaaminen kotona, ainoa järkevä vaihtoehto ulkoilmasta nauttimiseen oli lähteä Ykkösen päiväunien aikana ulos. Suostuin hampaitani sisäisesti narskutellen, kun päässäni jyskytti "nukkuukohan se vaunuissa kunnolla kun sen tarttis nyt kyllä saada nukuttua" -neuroosi.

Järkyttävän siivousrumban jälkeen, ja luonnollisesti asiaankuuluvin lähtökiukutteluin ja -nalkutuksin, saimme itsemme vihdoin juuri Ykkösen päiväuniaikaan ulos. The Suunnitelma, jonka olin tietenkin jo ehtinyt luoda päässäni, oli että Ykkönen nukahtaa joskus 12 jälkeen, sitten asetumme johonkin idylliseen paikkaan piknikille ja juomme rauhassa ne oluset jotka oli pakko ottaa mukaan että mutsi vähän relaisi. Siinä samassa voisin syöttää Kakkosen ja leperrellä sille viltin päällä ja ah miten ihanaa kaikki olisi. Onneksi tämä tarkoittaa ettei tarvitse kävellä kovin pitkää matkaa, koska kesä on vasta alussa ja ballerinakausi on vielä rakkovaiheessa. Tiedättehän.

Kuluu puoli tuntia. Alan kauniisti vihjailla Ykköselle että nojaisi rauhassa siellä vaunuissa taakse ja antaisi unen tulla. "Ei". Selvä, jatketaan kävelyä.

Kuluu toinen puoli tuntia. Vanha rakkolaastari alkaa hiertää. "Ota vaan kulta vähän unta siellä". "Ei."
Mutsi alkaa kiehua. Miksei se nuku?? Ollaan jo tunti yliajalla ja se on kipeä!!! Nuku!!! Imaisen ärtymyksen sisääni (no fine, jos rehellisiä ollaan, olen ollut tässä vaiheessa jo tunnin täysi mulkku Insinöörille) ja vaihdan The Suunnitelmaa lennossa: ehkä se nukahtaa Cafe Regattaan mennessä ja siellä voidaan sitten syödä ihanaa pullaa auringonpaisteessa. Joo, tää on hyvä.

Kuluu taas puoli tuntia. Saavumme Regatan luo. Kakkonen herää, huutaa, kovaa. Vaatii ruokaa. Suuntaamme ensin yhdelle penkille, sitten haluammekin varjoon. Varjoisa penkki täyttyy meidän matkatessa sinne, samoin aurinkoinen penkki. Syötän Kakkosta kadun reunuksella istuen, ja puren hammasta kiinni ettei varsin "pippuriset" ajatukseni karkaisi kaikkien tietoon. Rakkolaastari on sulanut kiinni kengän reunaan. Vieressä juoksee 18 000 reipasta naista. Aurinko menee pilveen.

Syötön jälkeen katson taas kerran kelloa epäuskoisena. Se on jo kaksi, normaalisti päikkärit alkaa loppua tässä vaiheessa. Ykkönen hieroo silmiään, jotka on väsymyksestä punaiset, mutta rallattelee silti iloisen virkeänä, vilkuttaen kaikille ohikipittäville mammoille. "Etkö nukkuisi?" "Ei.". Otan kengän pois jalasta, samalla lähtee sulanut laastari ja puolet kantapääni orvaskedestä. Lähdemme kulkemaan naisarmeijaa vastavirtaan. Päätän että nyt on kahvintarve ja pysähdyn ostamaan meille kahvit ja pullat. Kun tulen takaisin kadulle, Kakkonen huutaa taas Insinöörin sylissä, Ykkönen kiljuu "pois" ja on hävittänyt tuttinsa. I swear, nyt alkaa olla julkinen meltdown lähellä. Mainitsinko että sitä todistaisi 18 000 ihmistä? Viimeinen oljenkorsi: mennään puistoon hetkeksi istumaan ja annetaan tolle vekaralle jotain ruokaa, ehkä se sitten nukahtaa.

Ja kas, päivän ensimmäinen fiksu päätös. Ykkönen on aivan onnessaan kukkaisalla niityllä, syö päärynää minun tarjoamana, tanssii ja kikattelee. Minä juon kahvin yhdellä huikalla matkalla puistoon ja perillä melkein samaan tahtiin kaljan ja puolet herkkupullasta. Hengailemme hetken nauraen ja hassutellen puistossa, Kakkonenkin nukkuu kiltisti vaunuissa. Alan unohtaa koko päiväuniajan ja päätän vain katsoa miten tässä käy. Lähdemme kotia kohti kun emme enää muutakaan keksi. Ykkönen nukahtaa vaunuihin muutamassa minuutissa, kolme tuntia "oikean" ajan jälkeen. Kakkonen tietenkin herää taas tässä vaiheessa, mutta nyt olen jo kaljan liennyttämä oman sisäisen rauhani löytänyt, eikä se nyt niin haittaa. Klinksutan kotiin yhdellä kengällä ja Kakkonen rintarepussa. Matkalla haemme herkkupizzan ja syömme sen toisessa aurinkoisessa puistossa. Kotona Kakkonen ja Ykkönen heräävät kumpikin heti ja huutavat kuin eivät olisi ennen saaneet huutaa. Siivoamme tuulispäinä sovittua tapaamistamme varten, ja tajuamme että se on peruttu jo kaksi tuntia sitten.

Loppuillan pelastaa legot ja niistä iloinen Ykkönen, sekä "bulldog-vauva"**. Nyt odottelen oksentaako täällä joku taas tänään, mutta lähinnä haluaisin vastauksen kahteen kysymykseen:
A) Miksi helvetissä se ei nukahtanut??
B) Mikä helvetti siinä sitten on, että menen tälläisille kierroksille jonkun typerän päiväuniajan takia?
Koska jos oikein tarkkaan lukee, tässä päivässä ei ollut sittenkään yhtään mitään vikaa. Ainoa, joka kitisi vähiin jääneitä unia, olin minä. Idiootti.


* Ykkönen oli mummilla hoidossa nähnyt telkkarissa tuttuja ihmisiä. Ensin kuvaan tuli "aivottoman näköinen bodari", johon Ykkönen iloisesti: "isi!" Sitten viereen tuli Domina-henkisiin vaatteisiin pukeutunut nainen, johon luonteva jatko: "äiti!". 

** Suosittelen lämpimästi kokeilemaan jos vauvasi on läski ja lisäksi vielä lötky ja liikkumaton: ota se maha-asentoon, ja liikuttele lähellä lattiaa samalla haukkuen. Se näyttää ihan bulldogilta ja on hervottoman hauskaa niin taaperoiden kuin aikuistenkin mielestä. Jos univelkaa on tarpeeksi.

Näin, saatiin se kevät pois sieltä rinnasta. Tilalle imaisin aimo annoksen hiekkaa vauvatunneliin. Jokin voima oli mua vastaan jo klo 06:45 ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

11 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Vuoden lomat alle vuorokaudessa

lauantai 26. toukokuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Ai niin, tän takia me mentiin naimisiin. Meillä on nimittäin aika kivaa keskenämme. Takana on nyt siis The Hääpäiväjuhla, ja kyllä oli kivaa. Ihan koko rahan edestä. Akut on nyt ladattu, hermot löysennetty, pinnat pidennetty. Nämä 22h tuntuivat suunnilleen parilta kesälomalta.

Se, että meillä oli keskenämme hauskaa, ei ole mikään itsestäänselvyys, eikä vähäpätöinen asia. Se on oikeasti iso juttu, ja pelkäsin jo vähän etukäteen että mitä jos meillä ei olekaan mitään puhuttavaa? En usko että olemme ainoa pariskunta, jolla arki tuntuu välillä syövän kaikki muut puheenaiheet paitsi käsillä olevat asiat. Eli ne lapset ja niiden hoito. Ja myönnän, että joskus kun olemme saaneet sitä paljon kaivattua kahdenkeskistä aikaa, se on mennyt hiljaisuuteen, nurinaan tai muuten vaan vähän tyytymättömissä olosuhteissa. Ehkä odotukset ovat tappaneet tunnelmat. Mutta nyt ei voi kyllä sanoa mitään siihen viittavaakaan, meillä oli oikeasti ihan hirveän kivaa kahdestaan.

Tämä varmastikin johtuu osin siitä että joku oli suunnitellut ihan superkivan vuorokauden meille. Aloitettiin koko show lähtemällä seinäkiipeilemään Salmisaareen. Insinööri on harrastanut lajia enemmänkin, oma harrastus loppui alkeiskurssiin, jonka jälkeen olinkin yllättäen raskaana (Niin kuin siitä seuraavat kaksi vuotta eteenpäinkin. Tai siltä se tuntuu.) Kiipeily oli kivaa, jännää, rankkaa, haastavaa, hauskaa ja filosofista. Mietin siellä seinällä roikkuessani, että tämähän on vähän niinkuin vauvavuosi: Ei kannata yrittääkään katsoa sinne huipulle asti, eikä toisaalta jäädä tuijottamaan alas: parasta on keskittyä juuri siihen yhteen neliömetriin jossa nyt taistelet hengestäsi kiipeät. Kiipeilyn haitaksi lasken kyllä sen, ettei varmistava aviomies saa kovin imartelevaa näkyä takapuolestasi. Mieti liian isoa joulukinkkua verkkokääreessään. Tärisemässä.

Kiipeilyintoa puhkuen hyppäsimme autoon ja ajoimme suoraan Haikon Kartanoon, josta meille oli varattu pöytä ja huone. Söimme hyvän illallisen, jota kyyditti alkuun GT (ahh), sitten tietenkin kuohari (aaahhhh) ja hetken harkinnan jälkeen laseittain tilattu punaviini (aahhhkikakikahikhik). Onneksi jätimme sen 70€ viinipullon ostamatta, koska noi hurjat kolme annosta sai jo aika kivan teinihumalan aikaan. Häpeiltyämme hetken hilpeyttämme maksoimme ja jatkoimme reippaalle iltakävelylle Kartanon tiluksia ihmettelemään. Oikeasti siis kävelimme yhden rinteen alas, jonka aikana kikatin täysin ilman kontrollia ja repesin lopullisesti "Frisbeegolf" sanalle.

Aamulla (vain pari kertaa yöllä herättyäni, veikkaisin että syöttöaikoihin) heräsin yllättävään havaintoon: kas, minulle on tehty Operaatio. Tyhjensin yhteensä kolmen desin silkkarit rintapumpulla pois ja sen jälkeen syötiin sitten se hyvä ja iso aamiainen. Kylpylään emme tutustuneet, koska eihän me tietenkään mitään uikkareita oltu pakattu. Mitäs sitä nyt kylpylähotelliin moisia...

Tästä puikkasimme vielä ihanaa Wanhaa Porvoota huokailemaan. Piru se on kyllä kiva paikka. Voi hyvin olla että tiemme vie vielä joskus sinne, Insinööri on asunut siellä lapsuutensa ja meidän yhteiselämäkin on monella eri tapaa Porvooseen kytketty. Saimme kuitenkin itsemme revittyä hyvän lounaan ja shopautuksen jälkeen kotiin. Kotona odotti hyvin voiva Kakkonen, joka oli löytänyt kätensä meidän reissun aikana. Siellä se odotteli nyrkit suussa. Tai no oikeastaan ruokaa huutaen, koska pakkaseen kerätyt maidot oli loppuneet. Hups. Ykkönen haettiin vielä Mummin ja Ugin luota ja hetkemme Dink:inä oli virallisesti ohi. Mutta eipä sekään haittaa, ihan kivoja noi vekaratkin on. Paitsi että Ykkönen oksensi Ugin autoon perjantaina ja lauantaina vielä kotonakin. Hmm.

Aivan mahtava pieni reissu siis, iso kiitos vielä hyville hoitajille! Kuten Ugi tekstarilla kommentoi, "tälläisiä seksilomia pitäisi järjestää kerran kuussa". En pistä vastaan. Loppuun vielä kuvakavalkadi kateutta herättämään (ei ehkä tämä eka kuva):


Joku hullu kartanon edessä

"Ai Kusi sydän Pää?" T: Romanttinen Insinööri

Kaunis merimaisema

Se aamiainen

Porvoo <3

Kuohari <3

Happy happy joy joy

Tähän ollaan aateltu joskus muuttaa


Myyjän mukaan kannattaisi ostaa
mekko ja sitten keksiä syy juhlaan.
En ostanut. Meillä ei juhlita.

Vaimo vaihteeksi kaupassa, aikaa haistella kukkasia?

Suosittelen, hyvää oli

No onpas söpöä


Juu ei ollut kiipeilystä kuvia. Luulitteko oikeasti saavanne kuvan siitä joulukinkusta? Idiootit. 

P.s. Olen saanut palautetta että "Valeäidillä taitaa olla kevättä rinnassa kun on niin posiitiivisia viestejä". Perkele. En ole pehmentynyt, en ole! Palaan ruotuun ihan just.

Ai niin, tän takia me mentiin naimisiin. Meillä on nimittäin aika kivaa keskenämme. Takana on nyt siis The Hääpäiväjuhla, ja kyllä oli kivaa...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

22h puhdasta nautintoa

perjantai 25. toukokuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Tiedättekö mitä aion tänään tehdä?*
  • Urheilla itselleni valtavan hien ja huuhtoa sen sitten rauhassa pois pitkässä suihkussa. 
  • Lähteä roadtripille, jossa penkin saa kunnolla taakse ja noja-asentoon, eikä sen takaa kuulu ärsyttäviä luontoääniä. Eikä tarvitse kiertää itseään korkkiruuviksi niitä ääniä lopettaakseen.
  • Syödä hyvin, rauhassa ja ihan mitä haluan
  • Juoda niin paljon kuin jaksan (kaksi lasia)
  • Tuottaa vikinää sängyssä* *
  • Valvoa niin pitkään kuin jaksan huvittaa (klo 23)
  • Nukkua pitkään (klo 7) jonkun toisen petaamassa sängyssä ilman yöllisiä herätyksiä***
  • Syödä naurettavan hyvän ja ison aamiaisen
  • Hengailla päämäärättömästi auringonpaisteessa
  • Kävellä juuri sinne minne huvittaa mukulakivistä, rinteistä, kynnyksistä, portaista ja kapeista oviaukoista välittämättä
  • Tuhlata rahaa
  • Pukeutua vaatteisiin, jotka eivät vaadi easy accessia mihinkään ruumiinosaan
Aion olla 22h erossa lapsista ja tiiviisti kiinni aviomiehessä. Ladies and gentlemen, se on hääpäiväjuhlinnan vuoro.

* En aio: murehtia lapsista, syöksyä imettämään jos Kakkonen ei syö pullosta, nalkuttaa, olla veemäinen, stressata aikataulusta. Enpä. 
** Valitettavasti tämä tulee toteutumaan rintapumpun voimin.
*** Poislukien se romanttinen hetki rintapumpun kanssa noin klo 05.

Tiedättekö mitä aion tänään tehdä?* Urheilla itselleni valtavan hien ja huuhtoa sen sitten rauhassa pois pitkässä suihkussa.  Lähteä road...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Sanattomaksi vetää

torstai 24. toukokuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Vauvauinnissa tapahtuu taas!

Pukeutumistilassa toinen perhe kyselee meiltä kiinnostuneesti minkä ikäinen Kakkonen on. Tiedättehän, sillä tavalla meillekintuleekohtavauva -kiinnostuneesti. Kerromme lasten iät, ehkä vähän pienellä ikäerolla rehvastellen. Ollaanhan me nyt aika kovia jätkiä kun näiden kanssa pärjätään.

Paitsi ei kyllä olla.

"Joo meille tulee sitten sama ikäero, paitsi että näitä tulee kaksi"

.....

....

....

Oh. My. God.

Tuijotamme sanattomasti. Lopulta on pakko sanoa jotain. "Anteeksi, mutta apua. Tai siis onneksi olkoon. Mutta apua".

En raaskinut kertoa blogista, eläkööt edes vähän aikaa vielä toiveikkaina.

Vauvauinnissa tapahtuu taas! Pukeutumistilassa toinen perhe kyselee meiltä kiinnostuneesti minkä ikäinen Kakkonen on. Tiedättehän, sillä t...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Naisen ja miehen logiikasta

Valeäiti 13 Kommenttia

Naisen logiikka on tunnetusti joskus hieman siksakkinen. Joskus vasen on oikealla ja joskus rahaa ilmestyy tyhjästä (jos ostaa 200€:n mekon, palauttaa sen ja ostaa 150€:n mekon tilalle, voittaa 50€!). Samalla logiikalla kerrostalon rapun alaovi ja oman huoneiston ovi osoittavat aina samaan suuntaan. Naisen logiikka ei myöskään anna ilmansuuntia lennossa (ihan turha sanoa että odotat minua rakennuksen eteläpuolella, minä mikään saatanan kompassi ole), mutta tietää kyllä minkä kaupan jälkeen käännytään ravintolaa kohti. Kyllä ei ole myöskään helppo ymmärtää milloin nainen tarkoittaa "ei" ja milloin "kyllä". Ja vielä vinkki; jos nainen sanoo "no mitäs luulisit", vastaa päinvastaista kuin mitä oikeasti luulet.

Kaiken tämän myönnän ja allekirjoitan, ei tämä mun tai meidän logiikka ihan aina pelitä.

Siksi en varmaan myöskään ymmärrä tätä miesten logiikkaa. Ilmeisesti on loogista ostaa yksi todella monen laukun hintainen pyörä ja sitten ostaa toinen viikkoa myöhemmin. Ja ei, tässä ei palautettu yhtäkään pyörää, eli voittoa ei tullut. Ja mainitsinko jo, että pihalla oli jo yksi pyörä? Ja että se joutuu itseasiassa yleensä ajamaan mun pyörää, jossa on Ykkösen istuin?

Sen täytyy olla niin että onkin mahdollista ajaa neljää pyörää yhtäaikaisesti. Jos on vaan tosi tosi taitava. Ja looginen.

Naisen logiikka on tunnetusti joskus hieman siksakkinen. Joskus vasen on oikealla ja joskus rahaa ilmestyy tyhjästä (jos ostaa 200€:n mekon,...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

13 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Elämä, jota ennen inhosin

Valeäiti 0 Kommenttia

Kävimme eilen hääpäivän kunniaksi oikein ravintolassa syömässä. Uhriksemme koitui ravintola Hoku; uusi, kehuttu paikka lähellä kotia. Menimme sinne suoraan tarhan kevätjuhlasta*, joten seurueeseemme kuului yksi järkyttävillä ylikierroksilla pörräävä Mehiläinen (=Ykkönen), yksi lievästi kakalta haiseva, läheisyyttä ja ruokaa kaipaava pikkumies (=Kakkonen, vaikka Insinööriltä kuulostaakin) ja yksi jälkikasvustaan ylpeä, onnellinen mutta nälkäinen pariskunta (minä ja Insinööri).

Asetuimme pieneen ravintolaan koko karavaanimme voimin. Puolivälissä ruokailua havahduin huomaamaan, mitä meistä oli tullut: Insinööri keinui keskellä ravintolaa karjuva Kakkonen olkapäällään, hieno annoksensa pöydällä jäähtyen. Minä lappasin omaa annostani MM-nopeudella suuhuni että Insinöörikin saisi syödäkseen, ja yritin samalla maanitella Ykköstä syömään muutakin kuin kurkkua. Ykkönen puolestaan oli sotkenut kaiken kahden metrin säteellä itsestään, rallatteli kovaäänisesti ja tiputteli vähän maisteltuja ruokapaloja suustaan pois inhon ilme naamalla. Hetkeä aiemmin olin myös imettänyt julkisesti ja kysellyt kovaan ääneen "löytyiskö hoitopöytää?". Siinä vaiheessa, kun viereemme asettautui romanttisille treffeille tullut pariskunta, joka katsoi meidän kaaostamme pelon ja inhon sekaisin tuntein, tajusin sen: me olemme se perhe, jonka kaaosta olen aina itse katsonut sieltä deittipöydästä käsin. Näin, miten hekin ajattelivat nyt: "Ei ainakaan tollasta elämää mulle ikinä. Kyllä sitten meidän lapset...". Nyt istuin oikein onnellisena kotoisen kaaoksemme keskellä ja lähetin hiljaisen rauhoittelun menneisyyden minälle (ja naapuripöytään, jossa ei tainnut syntyä uutta rakkaustarinaa): Ei tää nii kamalaa ole oikeasti miltä näyttää.

Tähän asti olen yrittänyt ennakoida omaa tulevaisuuttani, katsellut hieman edellä olevia ja kauhistunut. Kun Ykkönen oli parikuinen, 7-8kk vauvat näytti superisoilta ja -ärsyttäviltä, konttailivat vaan joka paikkaan aivot nollassa tekemään tyhmiä. Ajattelin etten halua Ykkösen ikinä kasvavan sellaiseksi. Myöhemmin taaperot näytti tosi hankalilta, raskailta ja vaikeilta. Nyt vihaan niitä puistossa roikkuvia eskarilaisia. Murkkuikäisen Ykkösen antaisin varmaan pois jos se yllättäen elämäämme ilmestyisi. Mutta matkan varrella näihin (omiin) vekaroihin ilmeisesti jotenkin kasvaa, ei se oma näytäkään yhtään samalta kuin ne aiemmin näkemäsi tulevaisuuden kauhukuvat.

Nyt tajuan, että näemme toisten elämästä aina vain sen nopean vilahduksen, sen hetken kun huomiomme kiinnittyy heihin. Emme näe kaupassa kiukutellutta uhmaikäistä enää autossa matkalla kotiin kyselemässä "miksi puut kasvaa pitkiksi". Me nähdään vain se huono hetki, koska ne on varsin äänekkäitä ja koska ne hyvät hetket on yleensä sarja pientä kivaa, ja monesti jopa rivien välistä tulevia. Ei niitä ulkopuolinen näe, havannoi tai arvosta. Touhuava puolitoistavuotias on äitinsä mielestä ihana, koska muistat niin hyvin sen hetken kun se vasta oppi kääntymään. Vanhemmille tuottaa ihan mieletöntä iloa katsella, kun justhan-se-vasta-syntyi -.lapsi osaa jo niin paljon. Ulkopuoliselle hyppäämisen harjoittelu ei taas ole ihan yhtä vaikuttavaa.

Nyt olen sen siis oppinut ja yritän vielä muistaakin - lapsielämä on vaiheita täynnä ja jokaiseen niistä kasvaa. Niitä ei kannata etukäteen kauhistella, tai yrittää valmistautua muiden hetkiä havainnoimmalla. Koska ennen kuin huomaatkaan, elät itse sitä elämää, jota nyt katsot inhoten. Tervetuloa siis uhmaikä, otan sinut nyt vastaan (väkisin) hymyillen!

Kun eilen lopulta lähdimme ravintolasta, ulkopuolella oli yhden vaunuikäisen lapsen perhe miettimässä, menisikö sisään. Pirulliset hymyt kasvoillamme suosittelimme "menkää menkää, oli tosi hyvää ja hyvin mahtui lastenkin kanssa!".  He kiittivät, menivät sisään, ja vilkaisivat ohimennen meidän Kauhun Karavaania: "Meistä ei ikinä tule tuo perhe..."...Hah, odottakaa vaan.

*Kevätjuhla oli aiiiiivan mahtava ja liikuttava, Ykkönen siellä seisoi ja tanssi ja teki vaikka mitä liikkeitä. Tunnistin ainakin viisi viimeaikoina paljon tehtyä liikerataa, jotka siis selkästi tuli näistä esityksistä. Ah, miten liikuttavaa.

Kävimme eilen hääpäivän kunniaksi oikein ravintolassa syömässä. Uhriksemme koitui ravintola Hoku; uusi, kehuttu paikka lähellä kotia. Menimm...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Päivän hyvä teko

keskiviikko 23. toukokuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Käykää allekirjoittamassa tämä. En olisi edes siitä yhdestä Lastenklinikalla vietetystä viikosta selvinnyt täysjärkisenä, jos lapsi olisi joutunut olemaan hetkeäkään ilman meitä siellä. En voi kuvitellakaan pientä tehohoidossa ilman vanhempiaan, silloin kun tarvitaan.

Siis tee sinäkin päivän hyvä pieni teko ja allekirjoita. Tämä. Klik.

Käykää allekirjoittamassa tämä . En olisi edes siitä yhdestä Lastenklinikalla vietetystä viikosta selvinnyt täysjärkisenä, jos lapsi olisi j...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

"Suloinen"

Valeäiti 0 Kommenttia

Muistatteko vielä neuvolakorttikommelluksen?

Farssi syvenee. Viime neuvolakäynnillä hoitaja ja opiskelijansa huomasivat tämän erheen ja jäivät suputtelemaan keskenään. Ihmettelin hiukan kun lopettivat kokonaan meille puhumisen. Sitten mainitsin itse että niin juu, siinä oli käynyt lääkärillä hassu virhe.

Terkkari ja opiskelijansa olivat aivan noloina ja hämillään moisesta, joten yrittivät poistaa koko virheen: "me laitettiin tähän korjauslakkaa niin voidaan kirjoittaa päälle poika". Jos en olisi ollut muutenkin jo lievästi hullun kirjoilla heidän silmissään (oltiin aiemalla käynnillä puhuttu miten huonosti menee ja nyt menikin taas hyvin), olisin nauranut hysteerisesti. Oikeasti, mitä ihmeen väliä sillä on jos siellä lukeekin tyttö?

No eipä onnistunut sukupuolikasvatus neuvolatädeiltä. Lakka ei kuivunut ajoissa, joten "poika" jäi kirjoittamatta. Kun kuusikymppinen tai sellaisena esiintyvä täti oli nelisen kertaa huokaillut "ei tohon päälle voi kirjottaa kun se ei ole kuiva", jättivät he sen lopulta vain korjaamatta. Nyt kortissa lukee "suloinen" ja alta paistaa huonosti peitelty "tyttö".

En enää ole varma mikä kohta tästä tarinasta on paras kertoa sitten siellä rippijuhlissa.

Muistatteko vielä neuvolakorttikommelluksen ? Farssi syvenee. Viime neuvolakäynnillä hoitaja ja opiskelijansa huomasivat tämän erheen ja jä...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Tahdon edelleen

Valeäiti 0 Kommenttia

Äiti laittoi tekstarin "hyvää hääpäivää". Hups. Ei sillä tavalla itse muistettu.

Siis hyvää hääpäivää rakas Insinööri, tahdon vieläkin jakaa tämän (välillä kamalan) arkeni kanssasi. Pus.



Äiti laittoi tekstarin "hyvää hääpäivää". Hups. Ei sillä tavalla itse muistettu. Siis hyvää hääpäivää rakas Insinööri, tahdon vi...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Äiti kurikurssille

tiistai 22. toukokuuta 2012 Valeäiti 36 Kommenttia

Heräsin huomaamaan, että olen kasvattamassa hirviötä. Onhan se toki jo kauan sitten huomattu että Ykkönen on välillä ihan karsea pilalle hemmoteltu riiviö voimakastahtoinen, mutta nyt olen oikein pannut merkille jotain; sen ikätovereille voi näköjään sanoa "ei". Kyllähän ne ehkä joskus siitä hermostuu, mutta harvemmin ne sellaista bakkanaalia pistää pystyyn kuin toi meidän spagettikasa.

Ykkönen osaa kaikki kiukuttelun muodot ja mallit: täysi huuto naama punaisena, suupielet alaspäin räkä ja (krokotiilin)kyyneleet valuen, spagetiksi vetäminen, kaarelle kiristyminen, lattialle rojahtaminen ja pään / muiden elimien hakkaaminen sitä vasten, tavaroiden heittäminen...ja useimmiten nämä kaikki yhtäaikaa. Mikäs siinä, niinhän lapset tekee. Mutta nyt on tapahtunut kaksi käännettä, joiden takia aion muuttaa tilanteen. Ensinnäkin, se välillä näyttää siltä että sen tekisi mieli lyödä mua ja katsoa mitä käy (en tiedä itsekään, en halua kokeilla). Toisekseen, olen alkanut välttää tilanteita, joista tiedän tulevan kauhea huuto. Eli tanssin sen pillin tahtiin. Sekään ei käy.

Ja tiedän ihan tasan, miksi tässä on käynyt näin. Se ei todellakaan johdu siitä että olen lässyn-lässyn-lää-mun-kullalle-ei-pettymyksiä -äiti, vaan siitä etten kestä sitä %&€#€ huutoa. En K E S T Ä sitä. Olen ennenkin maininnut, että mulla on säälittävän alhainen itkunsietokyky (erinomainen piirre kahden alle kaksivuotiaan äidille). Mutta ette ehkä ymmärrä missä mittakaavassa tämä toteutuu: kun lapsi parahtaa yht'äkkiseen itkuun, pelästyn. Siis fyysisesti pelästyn. Saatan jopa huudahtaa "apua" ääneen. Viimeksi tänään lensi spagetit (ei Ykkönen vaan ihan ruoka) seinään, koska Kakkonen heräsi huutamaan juuri kun sekoitin kastiketta ja tietenkin pelästyin. Lisäksi kärsin huutoneuroosista, jossa uskon, ettei huuto koskaan lopu. Kun se alkaa, ei loppua varmastikaan ole. (Tunnetusti kärsin myös uni- ja nukahtamisneurooseista, olen mm. sanonut "se ei varmaan vaan enää ikinä nukahda".)

Nämä vammat yhteenlaskettuna on yhtä kuin erittäin hedelmällinen uhmaiän kasvualusta. Miksi olla kiltisti kun huutamalla saa aina äidiltä just sen mitä haluaa? Kun ei se jaksa kuunnella kuitenkaan? Voitte arvata minkälaista elämä on jo nyt ja etenkin minkälaista se tulee olemaan. Rattaisiin ei mennä suosiolla, puuron kanssa todellakin sotketaan, tavarat lentää lattialle, hampaita ei harjata, vaipanvaihdossa ei olla aloillaan, vaatteita ei saa riisua, lääkkeitä HAHAHAHAHA-anna-mun-nauraa, ja henk.koht suosikki: kuumeen mittaaminen. Kaikki yli kolmen sekunnin toiminnot on liikaa.

Joten nyt alkaa kuri, lähinnä mulle ja meille. Tästä lähtien teoista seuraa vakava puhuttelu, ja väärät teot estetään. Samoin kuin ne asiat, jotka äiti sanoo että tehdään, myös tehdään. Juuri silloin kun sanoin. Ja minä aion kuunnella sen huudon läpi. Vaikka ei sitten söisi illalla mitään sen takia, en anna periksi. Pehmustan ehkä vain ensin sen pään ettei se hakkaa sitä liian kovaa kivilattiaan. Sama juttu omalle kuupalle, ei se seinäkään pehmeä ole.

Onko teillä yhtä huonosti kasvatettuja kakaroita kovapäisiä mukuloita? Osaatteko te muut muka olla niille tiukkoina? Ainakin idolini Satu, Kati ja Lotta pitää kovaa jöötä hyvin tuloksin...


Heräsin huomaamaan, että olen kasvattamassa hirviötä. Onhan se toki jo kauan sitten huomattu että Ykkönen on välillä ihan karsea pilalle hem...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

36 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

"Huiiiiii!!"

maanantai 21. toukokuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Ykkönen on jo pari päivää selkeästi leikkinyt jotain laululeikkiä. Se taputtaa reisiään, mumisee jotain epämääräistä ja lopuksi heittää kädet ilmaan sanoen samalla "huiiiii". Ehdin jo pohtia että onkohan tässä kyseessä jokin suuri kevätjuhlayllätys, mutta sitten se tajuttiin: Pikkuiset Kultakalat! Sitten kokeilemaan:

Pikkuiset kultakalat lammessa ui, 
pikkuinen kalaäiti huolestui, 
uikaa, uikaa jos osaatte
ja ne ui ja ne ui sen uskotte

Hop hop däbä däbä hop hop hui!!
Hop hop däbä däbä hop hop hui!!
Hop hop däbä däbä hop hop hui!!

Ja ne ui ja ne ui sen uskotte

Välittömästi laulun alettua syttyi Ykkösen silmiin iloinen valo: nyt te tajusitte! Ne pienet hiekan kuorruttamat kädet viuhtoi kamalaa vauhtia kertosäkeistön mukana ja loppuun tuli tietenkin rehvakas "huiiiii!!". 

On toi vaan niin mahtava tyyppi, laulaa ja kaikkea. 

Ja on se niin järkyttävän ärsyttäväkin. Huhheijaa mikä tahtojen taistelu on nykyään menossa. Siitä lisää joskus myöhemmin, nyt en enää kehtaa kirjottaa tänne tältä päivältä.

Ykkönen on jo pari päivää selkeästi leikkinyt jotain laululeikkiä. Se taputtaa reisiään, mumisee jotain epämääräistä ja lopuksi heittää käde...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Edelleen haasteellista

Valeäiti 6 Kommenttia

Kävin tarhareissulla ostamassa myös pussillisen sarkasmia ja sisälukutaitoa. Näin huomasin, että tossa aamun haasteessahan piti myös keksiä uudet 10 kysymystä ja laittaa vahinko kiertämään.

Koska olen superhuono tässä, lainaan vähän Onialta ja laitan sitten kapulan kiertämään Ellulle, Nupulle ja Inssikselle (alan juurruttamaan tätä lempinimeä ;)).


Kymmenen kiperää: vastaa alla oleviin kysymyksiin, keksi omat 10 kysymystä ja laita ne eteenpäin kolmelle muulle bloggaajalle.

1. Suomen jälkeen paras maa asua olisi..?
2. Mikä sinusta tulee isona?
3. Milloin valehtelit viimeksi?
4. Käsilaukkusi sisältö juuri nyt?
5. Vaikein totuus?
6. Tulevan viikon kohokohta?
7. Mitä äitisi usein käyttämää lausetta olet (harmiksesi) jo huomannut käyttäneesi?
8. Miehesi parhaat isälliset piirteet?
9. Sinussa kauneinta?
10. Mistä luopuisit: pyykkikone, rattaat, kahvinkeitin?

Kävin tarhareissulla ostamassa myös pussillisen sarkasmia ja sisälukutaitoa. Näin huomasin, että tossa aamun haasteessahan piti myös keksiä ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Vaatekriisi

Valeäiti 13 Kommenttia

Voi apua, tuolla on kesä! Siis ihan kiva juttu ja kaikkea, mutta nähdessäni ton "+19 ja aurinkoa" sääennustuksen oli ehkä ensimmäinen ajatus "mitä helvettiä noille pitää pukea päälle?". Eihän mulla ole hajuakaan, ei kai sitä mitään kesähaalariakaan ole? Mitä tulee välikauden jälkeen? Päätöskausihaalariko tässä pitää hankkia?

No okei, ehkä ymmärrän että nyt voi vaikka luopua päällysvaatteista. Mutta entäs ne koivet. Sehän rymyää hiekkalaatikolla ja liukumäissä pitkin päivää, ei siellä ainakaan varmaan sukkahousuissa voi vedellä? Tai paljain säärin? Kakkonen on vielä haasteellisempi tapaus, ei mulla mitään vaunuissa makaavaa vauvaa ole ikinä kesäisin ollut. Voin kertoa, ettei ainakaan sisävaatteet + puuvillainen haalari ollut oikea vastaus. Tai on se oikea vastaus, jos haluaa tietää miten kaksikuinen vauva paahdetaan sopivaksi syömistä varten.

Soitin siis äidille. Se kertoi, että nykyään myydään sellaisia "peittoja", joita voi laittaa vauvan päälle. Niitä voi kuulemma ihan sitten vaikka ottaa pois, jos tuleekin liian kuuma. Säädeltävät vaatteet, mikä innovaatio!

Enää jäljellä ongelmista vakavin: mitä laittaa päälleen vannoutunut mekko + legginsit -nainen, jonka rintarauhaset tulee olla saatavissa vauhdikkaasti esiin paljastamatta koko loppuruhoa? Ja jos ne rauhasetkin saisi oikeastaan pysyä piilossa? Kyllä en ole laittamassa satasia johonkin imetysmekkoihin, onko mun ostettava sellainen "reikämekko", jossa on rintojen mentävät reiät? Saako niitä mamakaupoista vai vain sellaisista myös ketjuja ja nahkavöitä myyvistä putiikeista?

Haistan suuren luokan kauppareissun. Aaargh, kesä, miksi tulitkaan!!

Voi apua, tuolla on kesä! Siis ihan kiva juttu ja kaikkea, mutta nähdessäni ton "+19 ja aurinkoa" sääennustuksen oli ehkä ensimmäi...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

13 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Haasteellinen aamu

Valeäiti 13 Kommenttia

Heräsin keskellä yötä (onpa ihme). Kaikki oli ihan hiljaa, eikä kukaan imeny mua kuiviin roikkunut minussa kiinni. Mun päässä vaan sattui pyörimään Uhrilampaat 4, jossa minä olin pääuhri ja yhdeltä mieheltä oli juuri syöty naama. En sitten ihan heti uskaltanut silmiäni uudestaan ummistaa, joten kävin kuikuilemassa blogimaailmassa rauhoittuakseni.

Hetken luulin painajaisen unien jatkuvan, kun näin päivän sivulatausten määrän: 1019. Siis tuhat kertaa olette klikkailleet täällä eilen. Oli pakko penkoa asiaa, ja huomasin että eräästä mahtavasta blogista oli paukannut paljon ihmisiä. Syykin löytyi, Onia oli haastanut minut. Ensimmäinen haaste ever, joten kiitos siitä Onia! Ja tervetuloa tänne löytäneille uusille lukijoille!

Huomauttauisin vielä että Onialla oli käynyt kyllä pieni virhe: "Seuraava kysymyspatteri lähtee äitiysblogosfäärin positiivisimmille muskettisotureille, eli Valeäidille, Täti-ihmiselle ja Liisalle. Olkaatten hyvät!" Siis positiivinen? Positiivisin?? Joko sinä olet lukenut huonosti tai mun tarvii palata takaisiin ruotuun. Minä mitään positiivinen ole. Sen todisteeksi marisevat vastaukset kymmeneen haastavaan kysymykseen:

1. Mitä teet ihan ensimmäiseksi aamulla, kun olet noussut ylös sängystä?


Valitan. Päänsärkyä, väsymystä, kankeaa kroppaa tai useimmiten kellonaikaa. Teen tämä joko ääneti tai kovaan ääneen, valituksen aiheesta ja suurudesta riippuen. Sen jälkeen jaksan taas (teko)hymyillä vieressä kitisevälle pikkumiehelle. 

2. Minkä jäätelön tilaat useimmin kioskilla?

Tämä kysymys olettaa että mulla olisi joskus käteistä, sitähän ei ole. Kuten ei ole nenäliinoja, meikkejä tai välttämättä kotiavaimiakaan. Jos satun osumaan kortteja syövän kioskin eteen, ostan yleensä lakua tai minttusuklaata. 

3. Milloin valehtelit viimeksi?
Kysymyksessä numero 1. En mä aina valita. Sen lisäksi aivan varmasti lapselle, todennäköisesti "tää on aikuisten ruoka, sä et tykkäisi tästä" karkkia syödessäni tai "se loppu kato jo" kun kakkua takaisin jääkaappiin tungin.

4. Jos saisit nyt tuhlattavaksi 100 euroa, mitä ostaisit?

Pakko myöntää että helposti menisi Ykkösen vaatevarastoon kun se ei olekaan lopettanut kasvamistaan maagisesti. Ja puikulalapselle on kivempi ostaa vaatteita kuin rytkyjä omien jenkkakahvojen peitoksi. Mutta jos vain itseeni tuhlaisin, ostaisin mekkoja. Kasapäin mekkoja.  Tai uuden lompakon. Tai ripset. Tai kynnet. Tai yhden baarivapaaillan.

5. Oletko ostanut ulkoiluhousut äitiyden tähden?
Crap, täytynee myöntää itselleen, että olen! Mutta pääsääntöisesti ne ja se "tuulitakki" näkyvät vain lenkkipoluilla / leikkipuistossa. Muuten olen suhteellisen kaupunkikelpoinen.

6. Mikä on lempikaupunkisi?
Kyllä se on nyt jo tämä kotikaupunkini Helsinki. Espoolaisena tyttönä en olisi ikinä uskonut näin käyvän, mutta nyt kuuden asukasvuoden jälkeen olen kyllä rakastunut siihen, että kävelen lähes joka paikkaan, ihmisiä näkee melkein mihin vuorokauden aikaan tahansa, ja ympärillä on vanhaa rakennuskantaa ja ihana meri. Tämä kaikki siis lähinnä keskustan etuja. En niinkään lämpene metroon, junaan ja niiden varrella aiheutuviin lieveilmiöihin. En myöskään romantisoi spugeja ja muuta "underground" kulttuuria. Tää elitistinen Punavuori sopii mulle paremmin ;) On kyllä mainittava myös rakas opiskelukaupunkin Turku, joka on edelleen kesäkaupunkina ihana ihana ihana. Ja siellä asuu inania kavereita (tulkaas jo tänne). Ja Turussa on aina hyvä sää, tää Helsingin merituuli on aivan syvältä. Ulkomaisista kaupungeista Köpis, Barcelona, Pariisi, Rooma.

7. Jos voisit muuttaa yhden tapahtuman kuluneelta viikolta, mikä se olisi?

...kylläpä kestää tämän miettimisessä. Joko lähimuisti on totaalisen mennyttä tai sitten viime viikko oli oikeasti aika hyvä. Tietenkin sen seitsemän päivää kestäneen päänsäryn olisi voinut jättää pois. 

8. Mitkä ovat ne viisi nettisivua, jotka avaat aina ensimmäiseksi?
Facebook, Gmail, Blogger, Iltalehti, Hesari. Tosin nämä on aina ja ikuisesti auki, en juurikaan enää "avaa" sivuja. Lisäksi huomaan nyt että oikeastaan vain ekat kolme avaan, ja lähden niistä sitten etenemään mihin menenkään. Uutiset katon useammin iPhonen kautta suoraan lehtien omista app:eista.

9. Ketä haluaisit kiittää ja miksi?
Ravintolapäivän jäljiltä edelleen kaikkia täällä käyneitä, mutta etenkin Insinööriä, Heiniä, Ugia ja Mummia paljon kaivatusta avusta, Tammiston perhettä superkivasta viikonlopusta (miten me päädyttiinkin viettämään se melkein kokonaan yhdessä? :)) ja vielä sääguruja kesästä. Olen päättänyt että se tuli eilen.

10. Mikä on oma käytännön vinkkisi kahden lapsen arjesta selviytymiseen?

Älä tee sitä! Hommaa hyvä tukiverkosto ja riittävästi apuvälineitä (hyvät vaunut, kantovälineitä, tutti, tuttipullo...you know). Laita isompi lapsi hoitoon edes osaksi aikaa viikkoa / päivää niin sekin saa riittävästi kivaa tekemistä päiväänsä. Toivo että toisen lapsen syntyessä on kevät tai kesä, jolloin pääsette aina ulos pakenemaan. Karsi kotiaskareet välttämättömiin (ei niitä lakanoita nyt koko ajan tarvitse vaihtaa, oikeesti) ja opettele sanomaan sekä itsellesi että muille "ei" jos tuntuu ettet jaksa. Jätä osa päivästä aina tyhjäksi menoista. Ole rehellinen itsellesi jaksamisesta. Kerro ääneen myös puolisolle mikä painaa. Yritä olla stressaamatta mahdollisista haasteista ja ongelmista etukäteen, kohtaa ne sitten kun ovat päällä. Ja ota rennosti, ei se niin kamalaa ole. Muista että pahin mitä ne voi tehdä on huutaa (helvetin kovaa) yhtäaikaa, ja siihen auttaa korvatulpat.

Siinä se. Tulipas pitkä ja tylsä teksti. No, se ratkaisee sen sivulatausten määrän kun kaikki lukijat häviää.

Heräsin keskellä yötä (onpa ihme) . Kaikki oli ihan hiljaa, eikä kukaan imeny mua kuiviin roikkunut minussa kiinni. Mun päässä vaan sattui ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

13 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kahvia, kaaosta ja kiitosta - Ravintolapäivä!

sunnuntai 20. toukokuuta 2012 Valeäiti 14 Kommenttia

Huhhei, mikä päivä! Ravintolapäivä tuli ja meni, ja uramme kahvilan omistajina on nyt ohi. Päivä oli aivan superjees ja hämmentävän hyvin onnistunut. Tarjoilut saatiin kahvia lukuunottamatta ajoissa valmiiksi, meillä oli jopa suihkussa käyneet ja pukeutuneet tarjoilijat, eikä leipomuksista palanut mikään. No yksi pullasetti vähän. 

Kahvilan pyörittäminen meni varsin tutuilla kuvioilla, kaaoksenomaisella multitaskaamisella: olin mm. tiskillä myymässä Kakkosta samalla imettäen, ja yritin laittaa lisää kahviakin tulemaan. Myönnän, että siinä loppui jo kädet kesken. Luukulla ollut asiakas kysyikin "miten sulle riittää energiaa" ja viittasi rinnalla olevaan Kakkoseen. Oli pakko heittää lisää vettä kiukaalle ja näyttää että "tuolla on vielä toi mun puolitoistavuotias". Melko järkyttynyt ilme oli sillä tytöllä.

Päivän aikana ikkunaluukullamme kävi 70-90 vierasta, kotona sisälläkin varmaan kymmeniä. Tuttuja, tuntemattomia, naapureita ja sukulaisia. Ensimmäiset asiakkaat olivat oikeasti tuntemattomia ja meinasi mennä tällä emännällä hieman jauhot suuhun kun pyysivät "yksi kakkonen, yksi ykkönen ja yksi tunnustus kiitos". Saivat pullansa ja paljastin hädissäni että meillä ei ole vaihdettu lakanoita kuukauteen. Sain hyi -ilmeen, saman jonka te teette juuri nyt siellä ruudun toisella puolella. Kaikkien helpotukseksi ajattelin vaihtaa lakanat tänään, ihan juhlan kunniaksi.

Jossain vaiheessa kiireisen päivän aikana katsoin kaltereiden välistä pihalle ja näin siellä täpötäynnä olevan kahvilamme, iloisia ihmisiä ja selkeitä "mums miten hyvää" -ilmeitä. Silloin käväisi mielessä se kesäravintola-ajatus. Mutta kun seitsemän aikaan vedettiin lappu luukulle ja laskettiin päivän voitoiksi hurjat 80€, totesin ettei tällä työmäärällä ehkä jaksa edes paremmin hinnoiteltua kahvilaa oikeasti pyörittää. Omillemme kuitenkin päästiin, hyvä niin. Päivän aikana saadut hymyt, naurut, kehut ja uudet tuttavat sitäpaitsi maksoivat takaisin paljon enemmän kuin muutama kolikko meidän Barbapapa-ämpärikassassa.

Kun vihdoin avasin silmäni kodin elämälle ja istuin pitkästä aikaa alas, huomasin että A) koti on aaaaivan järkyttävässä kaaoksessa ja liassa ja B) pyykkikoneeseen oli jäänyt pissainen kestovaippa ja koko vessa oli haissut kaikkein vieraiden nenään juuri siltä. Klassista.

Alla harvinaisen runsas kuvasetti, jotta tekin pääsette tunnelmiin mukaan. Ja saatte nyt sitten kuitenkin pällistellä meidän naamojakin, vaikka ette sieltä 500km päästä jaksaneetkaan paikan päälle tulla. Laiskimukset.


Nam.
Missä ne pullat on?
Mihin legoja ei voisi käyttää?

Insinööri tekemässä Insinöörejä

Malttamaton asiakas.

Parit pullataikinat kohoamassa.

Pullat esillä duplolaatikossa. Tietenkin.

Kaikista kunnon kahviloista löytyy kisakatsomo.

Valekahvilaan oli koiratkin tervetulleita.

Lego-teema jatkuu.

No minähän se tässä, terve vaan!

Mainokset

Insinööri meinasi
lähteä ensin liian halvalla.


Pirkka by Ivana Helsinki, me like!

Legolaatikon monipuolisuutta:
toimii mm. vauvansänkynä ja tarjoiluastiana.

Malttamattomat asiakkaat vol2:
Ykkönen ja serkkumies.

Tupa, eli piha, lähes täynnä

Eikö ole kuin ihan oikea kahvila?
Päivän lopussa odottanut kaaos.
Vielä kerran KIITOS kaikille, oli mahtavaa!! Ja kuka söisi nämä loput 40 palaa porkkanakakkua?

Huhhei, mikä päivä! Ravintolapäivä tuli ja meni, ja uramme kahvilan omistajina on nyt ohi. Päivä oli aivan superjees ja hämmentävän hyvin on...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

14 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Melkein valmista

lauantai 19. toukokuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Ravintolapäivä!

Valeäiti 2 Kommenttia

4,5 tuntia jäljellä ja vielä olisi vähän hommia.

4,5 tuntia jäljellä ja vielä olisi vähän hommia.

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Saisko hymyn?

Valeäiti 0 Kommenttia

Joka päivä oppii jotain! Tänään opin heti aamusta pysyttelemään ns. tuulen yläpuolella.

Aamuinen pötköttelyhetki Kakkosen kanssa päättyi nimittäin vähän ohraisesti. Tai maitoisesti.

Lirkuttelin ja pusuttelin poskea hymyä metsästäen.

"Saisko hymyn? Saaaaisko hymyn? Sais...?"

Sain oksennuksen. Naamalleni.

Joka päivä oppii jotain! Tänään opin heti aamusta pysyttelemään ns. tuulen yläpuolella. Aamuinen pötköttelyhetki Kakkosen kanssa päättyi n...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Taaperon TOP10 inhokkiasiat

perjantai 18. toukokuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Täällä sitä aina vaan aina kitistään miten hankalaa lasten kanssa on, ja mitkä asiat tälläisessä arjessa eniten kyrsii (kaikki). Nyt huomaan että olen ollut valtavan itsekäs, pitäähän asioita välillä lapsenkin näkökulmasta ajatella! Tässä siis taaperon puheenvuoro.

TOP10 inhokkiasiaani by The Toddler: 
  1. Lääkkeet. Siis sä yrität tappaa mut?!?! TAPPAA?!?! Älä pidä mua väkisin paikoillaan, oksennan!
  2. Lääkärit. Turha yrittää naamioida sitä paitaa nostelevaa, korvaa kairaavaa ja suuta repivää hullua "mukavaksi tädiksi". Sen tapaaminen johtaa sitä paitsi aina lääkkeisiin.
  3. Puistoon lähteminen. Ihan kiva juttu muuten, mutta se edellyttää kohtia 7 ja 10, joten älä kuvittelekaan. 
  4. Puistosta lähteminen. Miksi ihmeessä? Mihin muka? Onko sielläkin hiekkaa? Sama se, vedän spagetiksi. 
  5. Sana EI, paitsi itse sanottuna. Itse pidän sen sanomisesta oikeastaan mihin kysymykseen vain, kuten "vaihdettaisko se kakkavaippa pois".
  6. Ruokailu, silloin kun minulle on jo ehditty näyttää jotain herkullisempaa, kuten leipää, kakkua tai viinirypälettä. Sen puuron voit tunkea jonnekin ihan muualle, tai voinhan minäkin sen lattialle heittää. Kas näin.
  7. Vaatteiden riisuminen. Hienolta naiselta ei noin vain riisuta housuja, paitaa, hupparia, pipoa, hanskoja tai kenkiä. En minäkään vie sinun laukkuasi (puran sen vain atomeiksi lattialle).
  8. Kynsien leikkaaminen. Niitä on kasvatettu jo hyvä tovi, älä vie mun aseita.
  9. Nenän imurointi. No tässä kyllä otsikko kertoo kaiken. Kokeile itseesi ja kysy sitten uudestaan.
  10. Kaikki, jotka koskevat mun lapioon. Teitä on varoitettu.

Täällä sitä aina vaan aina kitistään miten hankalaa lasten kanssa on, ja mitkä asiat tälläisessä arjessa eniten kyrsii (kaikki) . Nyt huoma...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

S.3.l.k.3.ä juttu

Valeäiti 0 Kommenttia

Hetki meni dekoodauksessa.

Hetki meni dekoodauksessa.

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Positiivinen ongelma

Valeäiti 0 Kommenttia

Kakkonen nukkui viime yönä (lähes) ähisemättä, puhisematta ja meluamatta klo 23-07.30 yhdellä syötöllä. Siis yhdellä. Aivan käsittämättömän hyvin. Ja mikä tässä on se ongelma?

No se että minä menin vasta puolenyön jälkeen nukkumaan. Ja että nukuin päin p*****ä seitsemännen päänsärkypäivän ja -yön takia. Ja että heräsin jossain vaiheessa keskeltä itsetuotettua lampea koska Kakkonen ei tosiaan syönyt ja itse join sen yhden kaljan illalla. Ja ennen kaikkea koska Ykkönen päätti herätä klo 05.30.

Kerrataan siis vielä: olisi ollut mahdollista nukkua lähes normaalit 8h yöunet. Sen sijaan kääntyilin märkänä ja tuskissani viiden tunnin ajan.

Aamulla teki melkein mieli herättää se ärsyttävän rauhallisesti nukkuva Kakkonen, vaikka lempeästi vettä päälle kaatamalla. Olisin saanut kostettua muutamat yöherätykset. Sillä If mama don't sleep, nobody sleep.

P.s. Kolme kakkua valmiina, kohta lähtö kauppaan ja vääntö jatkuu.

Kakkonen nukkui viime yönä (lähes) ähisemättä, puhisematta ja meluamatta klo 23-07.30 yhdellä syötöllä. Siis yhdellä. Aivan käsittämättömän ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Elämän tarkoituksesta

keskiviikko 16. toukokuuta 2012 Valeäiti 9 Kommenttia

Seuraa syvää analyysia ja kovin vaaleanpunaista hattaraa.

Olen huomannut, että olen tänä päivänä monta astetta onnellisempi kuin pari vuotta sitten. Se onnellisuuden tunne ei tule mistään isoista asioista, suurista tapahtumista ja kohokohdista. Se syntyy siitä, että arki, se tilke niiden kohokohtien ja alamäkien välissä, on onnellisempaa. Elämäni perusvire on enemmän plussan puolella kuin ennen. Syykin on selvä, tietenkin se on noi kaksi pientä possua ja niiden isä. Tämä huomio tekee minut varsin tyytyväiseksi, koska sitä toivoinkin kun ensimmäistä kertaa lasten saamista mietin.

Muistan tarkkaan sen hetken, kun tajusin että haluan lapsia. Asuttiin silloin Insinöörin kanssa kahdestaan kivassa pienessä ullakkoyksiössä (hissittömässä talossa, very not child friendly), olin juuri aloittanut työelämän ja arki Dink:inä oli tasaantunut kivasti paikoilleen. Olin kävelemässä töiden jälkeen kaupasta kotiin, ja sinä iltana oli edessä urheilua ja ruoanlaittoa sen jälkeen kotona, kuten tavallista. Oikein mukavaa ja mahtavaa, ja juuri sellaista mitä tässä nykyisessä arjessa usein kaipaa. Mutta siinä omaa mukavaa iltaani miettiessäni päähän jysähti takavasemmalta ajatus "onpas tyhjää". Tuli yhtäkkiä vahva tunne, että meidän elämä tälläisena kahden ihmisen maksiminautintoarkena on jotenkin vaan tyhjää. Sisällötöntä. Kivaa, mutta ehkä vähän merkityksetöntä. Siinä hetkessä tajusin, että haluaisin joskus saada lapsen, mieluummin useamman.

Miksei mun paidoissa
ole häntää? Tai litraa kuolaa?
Eiku ehkä ihan hyvä niin.
Tästä kun kelaa noin kaksi vuotta pikakelauksella eteenpäin, oltiin menty välissä kihloihin, naimisiin ja pienen esteradan jälkeen odoteltiin jo Ykkösen syntymää. Ja nyt niitä on jo kaksi. Ehkä hilppaisen nopeammin kuin "suunniteltu", mutta hyvä näin. Koska nyt huomaan että se korkojen kopinan lomassa käyty ajatusleikki piti ihan tismalleen paikkansa. Nykyään elämässä on parasta arki.

A.E.L. viikonloput oli parhaita, koska silloin ehti urheilla, shoppailla, käydä ulkona syömässä ja bailata. Samalla päässä jyskytti jatkuva tekemisen "pakko". Sain kauhean stressin jos ei tehty mitään edellä mainituista, vaan "maattiin vaan kotona". Ajattelin että meillä kun on tätä aikaa niin paljon niin sitä pitäisi jotenkin hyödyntää. Nyt aikaa ei enää tarvitse hyödyntää, ei ole mihinkään kiire.  Viikonloput on kyllä edelleen ihania, mutta nyt siksi että silloin ehtii vain olla.

Voi rauhassa koko perheen kanssa touhuta, siivoilla, laittaa ruokaa, itkeä ja kitistä, vaihtaa vaippoja, käydä puistossa, kikattaa sohvalla, tavata kavereita ja väännellä naamaa vauvan edessä.

Niin iso hymy ettei
kroppa pysy paikoillaan
Tämä kaikki tuli mieleeni tänäkin päänsärkyisenä aamuna, kun könysin tukka pystyssä ja naama mutrulla sängystä yhden jälleen vähäunisen yön jäljiltä. Keittiössä istui hymyilevä Insinööri Kakkonen sylissä ja Ykkönen syöttötuolissaan. Insinööri sanoo "sieltä tulee supernainen", Ykkönen kääntyy ja huomaa hymyillen "Äi-ttiiii!". Sitten katse Kakkoseen, joka tutkailee minua sellaisella "hei mä tunnen ton" -ilmeellä. Ja kun annan sille sen kauan odottaman hymyilevän tervehdyksen, saan vastaukseksi hymyn, jollaista me aikuset ei edes enää osata. Tyyppi hymyilee niin kovaa ja innostuneesti, että sen niskakiehkurat ja sormenpäätkin hymyilee. Melko tehokas päänsärkylääke tuo kolmikko.

Aamukahvin ääressä sitten mietin, että tässä se taitaa olla se minun elämäni tarkoitus. Vautsi.

Seuraa syvää analyysia ja kovin vaaleanpunaista hattaraa. Olen huomannut, että olen tänä päivänä monta astetta onnellisempi kuin pari vuot...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

9 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kirja, kahvila ja kaivinkone

maanantai 14. toukokuuta 2012 Valeäiti 7 Kommenttia

On pientä taukoa pukannut näemmä, pahoitteluni.

Saattanee johtua railakkaasta viikonlopusta (se 1,5 lasia skumppaa) tai sitten siitä, että Insinööri nykäisi jostain hihastaan mahtavan äitienpäivälahjan, joka on vienyt keskittymiskykyni. Ja kirjoitustaitoni.

Ensinnäkin, se toteutti ainakin yhden aiemmin listaamistani hyväksytyistä lahjoista mainitsemistani toiveista ja kotiin on ilmestynyt uusi laukkuihanuus. Lisäksi tuli kuitenkin vielä ässä sieltä jostain hihasta (kaksi lasta = kaksi lahjaa? I like it!). Sain kirjan kirjoittamisesta: "How To Be A Writer".

Ja nyt sauhuaa pää. Voi kuulkaa. Loput äitienpäivästä vietin kirjaa selaillen, harjoituksia tehden ja miettien voisikohan sitä joskus oikeasti yrittää. Äitienpäivä huipentui ex-tempore deitti-iltaan. Käytimme härskisti hyväksi sijaintiamme (anoppila) ja seuraamme (ilmaiset lastenvahdit appivanhemmat) ja livahdimme kahden kesken Lahden El Toroon, tuohon maamme luvattuun pihvipaikkaan. S-ketjun ravintolahan se on ja aika pitkälti pelkkää kuraa. En voi suositella. Varmaan viimeistään pakastesuklaafondantia romanttisesti jakaessamme Insnööri alkoi katua lahjaansa. Minä kun edelleen mietin että mikähän voisi sitten olla se suuri käännekohta tämän tulevan päähenkilön elämässä.

Jotain on selkeästi ilmassa. Se jotain on tuskin mikään yht'äkkinen kirjailijanura, mutta ehkä jonkinlainen oman tahdon etsiminen on käynnissä. Olen nimittäin viime aikoina myös haaveillut opiskelusta (ja seuraavana päivänä maksoin päähänpistosta opintolainani pois), rakentamisesta (WHAT???) ja vaikka mistä muustakin oman sielun avartamisesta. Asiaa täytyi luonnollisesti analysoida syvästi, ja nyt uskon että tämä kahden vaippakoneen tuoma nk. loma (tarvitseeko tähän eteen edes sarkastista ylivedettyä totuutta?) elämässäni on avannut mieleni tutkimaan, mitä muuta voisi tehdä kuin sitä, jonka tämä "loma" keskeytti. Jännittävää. Kun ei tee mitään, voi kuvitella tekevänsä mitä vain. Mitähän tästä vielä tulee?

P.s. Nyt näyttää pahasti siltä että tämä haahuilu johtaa myös erääseen pieneen kahvillaan tulevana Ravintolapäivänä, stay tuned.

On pientä taukoa pukannut näemmä, pahoitteluni. Saattanee johtua railakkaasta viikonlopusta ( se 1,5 lasia skumppaa) tai sitten siitä, ett...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

7 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Oja vai allikko?

lauantai 12. toukokuuta 2012 Valeäiti 6 Kommenttia

Tapasin eilen yhtä ihanaa raskaana olevaa kaveriani. Tapaamisemme vei minut nopeasti takaisin oman raskausajan muistoihin, etenkin loppuraskauden karseuteen pieniin epämukavuuksiin. Toinen ystäväni taas sai juuri vauvan, ja siitäpä muistui mieleen vasta hetki sitten koetut vastasyntyneen vauvan mukana tulevat tuskat  koetinkivet.

Näistä tuli mieleen tehdä vertailulista, kumpi aika on kamalampaa näiden vaiheiden hyvistä ja huonoista puolista. Elääkö mieluummin aikaa kaksi viikkoa ennen synnytystä vai kaksi sen jälkeen? Lähtökohtaisestihan kumpikin on periaatteessa aika perseestä, vaikka pari plussapuoltakin on.


Kaksi viikkoa ennen synnytystä (enkä nyt puhu siitä arvatusta ajasta):
  • Edessä on helvetti, jonka ajankohdasta laadusta tai kestosta sinulle ei anneta mitään takuita.
  • Leuasta alaspäin katsottuna sinulla on entisen vartalosi tilalla kaksi jalkapalloa, yksi kuumailmapallo ja loppuja ruuminosia ei varmaan ole kun et niitä näe.
  • Käyt vessassa useammin kuin huumetestattava työntekijä. Myös öisin. 
  • Mikä on oikeastaan ihan ok, koska et kuitenkaan nuku öisin. Kaasuilmapallon viereen on hankala käydä mukavasti. 
  • Kaikki äkilliset (alle 2minuuttia) liikkeet aiheuttavat viiltävää kipua, oikeastaan kaikkialle leuasta alaspäin. 
  • Et enää kävele. Taaperrat. Joko "vesimeloni jalkojen välissäni" -tyylillä tai "jos otan yli 10senttiä pitkän askeleen, seuraa lapsivesiliirto" -tyylillä.
  • Puolisostasi on tullut ihan saatanan ärsyttävä. Ja kaikista muistakin ihmisistä, eläimistä ja esineistä oikeastaan. 
  • Itket ilman syytä. Jatkuvasti.
  • Onko nyt kesä? vai talvi? sama se, kengät ei mahdu jalkaan ja oma mikromakroilmastosi saa sinut hikoilemaan enemmän kuin monta pientä sikaa.
  • Meikkaaminen on oikeastaan jo aika turhaa, koska turvonneesta naamastasi ei enää silmiä näekään.
  • Olet muuttunut käveleväksi aikapommiksi, jolta ei kysytä enää kuulumisia vaan mystistä ennustusta Siitä hetkestä.
  • Ai niin, ne supistukset. Todennäköisesti "harjoittelet" synnytystä "pienillä juilimisilla" eli kaikkien aikojen menkkakivulla jotka saa sinut pysäyttämään taapertamisesi ja kiroilemaan puhisemisen lomassa. 
  • + Se on kohta ohi.    

Synnytyksestä kaksi viikkoa eteenpäin:
  • Jälkisupistukset. Koska miksi lopettaa kaikki kiva synnytykseen.
  • Leuasta alaspäin katsottuna sinulla on entisen vartalosi tilalla kaksi rantapalloa, yksi tyhjä kuumailmapallo ja Rukajärventie.
  • Et nuku öisin. Et nuku enää oikeastaan ollenkaan, sinähän imetät. 
  • Et istu. Ainakaan kauniisti, helposti, nopeasti tai ilman apuvälineitä. 
  • Tissit. Ei niistä muuta. 
  • Puolisostasi on tullut ihan saatanan ärsyttävä. Ja kaikista muistakin ihmisistä, eläimistä ja esineistä oikeastaan. No change here.
  • Itket ilman syytä. Jatkuvasti. Tai oikeastaan, nyt sinulla on kyllä syykin:
  • Vauva itkee ilman syytä. Jatkuvasti. 
  • Haiset pahemmalta kuin se raskaana oleva nainen ja ne kolme pientä sikaa yhdessä painimassa. Hikoilulle ei näy loppua ja nyt se osaa taistella dödöjä vastaan. 
  • Taloudessa on kaksi uutta vaippakonetta; sinä ja vauva.
  • Hiukset alkaa tippua päästä, mutta toisaalta mitä väliä kun ne on kuitenkin niin rasvaiset ettei kukaan huomaa. 
  • + Painosi on (ehkä) taas kaksinumeroinen
  • + Helpottanee noin 3kk päästä. Tai ainakin niin on hyvä lohduttaa itseään. 
  • + No se vauva on välillä aika söpö. 

Kas näin, kaikki raskaana olevat voi siis lohduttaa itseään: aika vauvan kanssa on parempaa!

Tapasin eilen yhtä ihanaa raskaana olevaa kaveriani. Tapaamisemme vei minut nopeasti takaisin oman raskausajan muistoihin, etenkin loppurask...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Teillä on aina niin siistiä, osa 3

perjantai 11. toukokuuta 2012 Valeäiti 9 Kommenttia

Tänään meillä näyttää tältä. Enkä ole vielä nähnyt olkkarin tuhoja.

Huomaa eräässä kuvassa heiluva vauvanjalka.

Tänään meillä näyttää tältä. Enkä ole vielä nähnyt olkkarin tuhoja. Huomaa eräässä kuvassa heiluva vauvanjalka.

Facebook-kommentit

Muut kommentit

9 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Mistä on hyvät päivät tehty

Valeäiti 0 Kommenttia

Perintöprinsessoista ja superliikuttavista äitienpäiväkorteista. Kiitos Satu ja Katja, KIITOS! :)


Näistä tuli nyt niin hyvä mieli etten edes kerro teille siitä, miten tänään tapppelin kaatosateessa ilman sadesuojaa kohmeisilla sormillani jatkuvasti tippuvaa vaununkuomua paikalleen yhden taaperon huutaessa täysillä samaan aikaan. Kerroin kuitenkin, ähäkutti.

Perintöprinsessoista ja superliikuttavista äitienpäiväkorteista. Kiitos Satu ja Katja, KIITOS! :) Näistä tuli nyt niin hyvä mieli ette...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Rakkaudesta päivähoitoon

Valeäiti 6 Kommenttia

Nina Mikkosen sieluntoverit kääntäkööt katseensa, vuorossa taas Päiväkodin Ylistys. Olen tästä ennenkin maininnut, mutta Ykkösen päiväkotiin meneminen on ollut yksi parhaita päätöksiämme. Alkukankeuksien jälkeen (jotka nekin olivat aika helpot) ja tautilotosta huolimatta (joka jyllää vähän joka tapauksessa, oli hoidossa tai ei) tarhassa oleminen on ollut Ykköselle selkeästi parempi juttu kuin kotona pysyminen. Tarha, tuo unelmakasvattaja, on parantanut Ykkösen unirytmejä, ruokailutaitoja (ja -tapoja), puhetta ja liikkumista.

Silti sitä aina vähän mietii, että mitenhän siellä tarhassa menee. Itkeekö se paljon, saako lohtusyliä? Entäs noi hampaanjäljet sen kädessä? Ai jaha, se onkin itse se joka puree. Hups.

Toki "tätien" kanssa käydään lyhyet keskustelut joka päivä viedessä ja hakiessa, mutta ei siinä kovin pitkää analyysia ehdi lapsen kehityksestä ja hyvinvoinnista tehdä. Yhteiskuntamme on onneksi ratkaissut tämänkin ongelman: kehityskeskustelu!

Varhaiskasvatuksen Suunnitelma eli VaSu -keskustelu käydään lapsen aloittaessa hoidossa, ja jokin aikaa aloittamisen jälkeen. Näitä pienten ihmisten kehityskeskusteluita käydään sitten jatkossakin tasaisin väliajoin.

Keskustelu oli pelottavan lähellä aikuisten kehityskeskustelua: käveltiin nöyrästi hoitajan (joka on meitä kymmenisen vuotta nuorempi) perässä toimistoon ja istuimme odottamaan tuomiota. Saimme nk. hampurilaiskäsittelyn, a.k.a. plus miinus plus plus: ensin kerrottiin hyviä uutisia, välissä vähän huonoja (eli kehitettävää) ja loppuun vielä hyvää. Ykkönen pärjäsi kaiken kaikkiaan hienosti, on kuulemma nauravainen, omatoiminen, solidaarinen (melkoinen määritelmä 1,5-vuotiaasta) ja reipas. Puhuu ja ymmärtää paljon, eikä ole kömpelö. Päinvastoin, kiipeilee vähän turhankin paljon. "Osaako se hypätä?" Ei, eihän se osaa. Leikkii vieteriä paikallaan ja luulee hyppäävänsä, mutta ei sinne ilmaa tule. Samaa ovat kuulemma tarhassakin naureskelleet ihmetelleet. Samoin se juoksee lähinnä paikoillaan, hassu tyttö. Kai se joskus oppii. Kehitettäväksi jäi yllättäen pottaharjoittelu ja tutista luopuminen. Juu juu, jahka jaksetaan.

Kaiken kaikkiaan sillä menee siellä lähestulkoon paremmin kuin kotona. Melkein ärsytti kun hoitaja kysyy "kiukutteleeko kotona? ei se täällä tarhassa vaan ikinä". Just. Ehkä sen pitäis sitten välillä vaikka muuttaa sinne tarhaan. Hienoa! Toisaalta kertoi myös, ettei Ykkönen halua syliin vaikka satuttaisi itsensä, seisoo vain paikallaan silmät kostuen. Tämä oli kyllä pieni isku palleaan. Eikö se raukka koe saavansa sieltä tarpeeksi lohtua vai onko se vaan niin kovis? Kovis, joka puree muita lapsia? Superiloinen se on kuitenkin sinne jättäessä ja hakiessa, joten ehkä se vaan pärjää omillaan.

Tarhaikää odotellessa.
Keskustelu oli siis oikein hyvä ja antoi meille entistäkin paremman fiiliksen tarhasta. Tajusin että tarhalla on tärkeä rooli neuvolan ohella myös lapsen kehityksen tarkkailussa. Niiden työtä on katsoa, että minun lapseni puheen, leikin ja motoriikan kehitys etenee oikein. Uskon, että Ykkösen kanssa joka päivä tekemisissä oleva tarhatäti osaa näin ollen (kerran vuodessa tai harvemmin tavattua) neuvolatätiä paremmin arvioida onko kaikki hyvin. Ja myös paremmin kuin me vanhemmat, jotka emme ole ikinä tienneet, että leikki voi olla "esinevaiheessa" ja että lapsen kuuluu olla "solidaarinen".

Annan siis edelleen viisi pistettä ja papukaijamerkin suomalaiselle päivähoidolle ja meidän ihanalle tarhalle (Lapinlahden Päiväkoti, jos joku sattuu Googlettamaan arviota).

Jatkuvasta hoitaja- ja resurssipulasta huolimatta ne tekevät siellä mahtavaa työtä, ja ainakin minun tylleröni on siellä valtavan onnellinen. Mutta onneksi se on kotonakin monta tuntia päivässä, on se sen verran kiva.

Nina Mikkosen sieluntoverit kääntäkööt katseensa, vuorossa taas Päiväkodin Ylistys. Olen tästä ennenkin maininnut, mutta Ykkösen päiväkotiin...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.