Puistopäivä

perjantai 6. huhtikuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Ykkönen on nykyään suhteellisen fanaattinen puistossa kävijä. Vaikka ne leikkii aina hyvän tovin aamupäivällä tarhan omassa puistossa, iltapäivällä on vielä päästävä uudestaan. Usein heti päikkäreiden jälkeen alkaa tomera vaatimus ulkoilusta, vaikkapa ottamalla äidin saappaat käteen ja heittämällä tuomalla ne mutsin jalkojen juurelle.

Tänään meillä oli vieraita aamulla, joten ei ulkoiltu ennen lounasta. Iso virhe. Päikkäriajan koittaessa ovela vekara yritti kaikki keinot päästä vielä ulos. Se meni kenkien luo ja sanoi tomerasti "kengä", asteli ylös ulko-ovelle ja osoitti ulos puistoon, "buist". Loppuun vielä kysyvä, hieman jo lannistunut "aalai?" osoitus kohti haalaria. Lapionkin se löysi vaunuista ja otti sen voitonriemuisena käteensä, "buist!". Kerroin kohteliaasti että ei kun nyt nukutaan päikkärit, sitte välipala ja sitten mennään puistoon, eikö vaan? "eieieieieieieiei!!!" ja itkupotkuraivaripunainennaama. Tein kompromissin ja kannoin sen sänkyyn lapio kädessä.

Tasan kaksi tuntia myöhemmin sängystä ilmoitetaan että hereillä ollaan. Repeän täysin kun tulen lastenhuoneeseen. Vekara seisoo pinnasängyssä edelleen sama tomera ilme päällä, lapio tanakasti kädessä ojossa kohti buistia ja naama täynnä lapionjälkiä. Ei tainnut ote irrota koko unien aikana. Koska ulkona tuli kuitenkin jotain koirien, pienten akkojen ja lumen välistä, päätimme livetä hieman lupauksestani ja jättää puistot väliin. Korvaukseksi suuntasimme ekaa kertaa ikinä HopLopiin ja pyydettiin mukaan vielä ihana pieni serkkumies (2,5v) ja sen isä (32v). 

Ykkönen pettyi hieman kun päälle ei puettu haalaria, mutta löysi autolle kävellessämme kuitenkin paljon hyviä lapiointikohteita, kuten asvaltin, sadevesikourun ja lätäkön. Lapio tipahti kädestä vasta HopLopin pihamaalla. Hetken kreisiä menoa kummasteltuaan Ykkönen liittyi jo hikisenä touhuavan ja sukkansa hävittäneen serkkumiehen seuraan. Ja voi veljet mikä paikka se HopLop onkaan. Ei kannata mennä krapulaisena, sanoisin. Lapsilla oli kuitenkin aivan älysiistiä siellä, joten halvalla (7,5€) saa helposti lapselle huvit. Paikka on kiitettävästi pehmustettu, joten lapset uskaltaa jopa päästää vähän omin nokkinensa touhuamaan. Tosin sitten voi käydä näin (disclamer; ei sitä sattunut, jatkoi nauraen menojaan):

video

Mitä isot serkut edellä, sitä pienemmät perässä. 
Videossa ei valitettavasti kuulu pään aiheuttama "KOPS".


P.s. Serkkumiehen sukat löytyivät pomppulinnasta, josta hän ne ystävällisesti isälleen ojensi. 
P.p.s. 1,5 -vuotiaan iskeminen pomppulinnaan noin viisivuotiaiden seuraksi aiheuttaa kohtuullista stressisuonta valvojalle. Ja raivokkaat naurunkikatukset sille puolitoistavuotiaalle.

Ykkönen on nykyään suhteellisen fanaattinen puistossa kävijä. Vaikka ne leikkii aina hyvän tovin aamupäivällä tarhan omassa puistossa, iltap...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

  1. Tiedän tunteen. En ole mikään ulkoilmaihminen, joten siskoni ja äitini ovat nauraneet minulle vahingoniloisesti, kun olen kertonut meidän 1,5-vuotiaan puistofanaatikon edesottamuksista.

    Haen lapsen yleensä hoidosta ennen päiväkodin iltapäiväulkoilua, ja kun pääsemme kotiin (autolla autotalliin, autotallista sisäkautta kotiin), lapsi ryntää ovelle ja alkaa takoa sitä hokien "pija, pija, pija". Pakko sen kans on pihalle mennä, muuten tulee valtava itku ja huuto. Ja poikkeuksetta sisälle palaaminen on huudon paikka, vaikka olisi jo kaikilla osapuolilla nälkä ja vaatteet märät. Omakotitalossa ei onneksi tarvitse aina lähteä omaa pihaa kauemmas, joten siirtymät eivät vie aikaa...

    VastaaPoista
  2. Hei mahtavaa, NYT mä tiedän mitä toi ton ihmeellinen "pija" tarkoittaa, kiitos! :) omakotitalo tai oma piha edes jollain tavalla olis kyllä niin jees...

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.