Hatunsyöntiä

tiistai 24. huhtikuuta 2012 Valeäiti 5 Kommenttia

Keskittykääs nyt oikein tarkasti: *viuh*. Näittekö? Siinä se takki kääntyi!

Perun nimittäin ehkä vähän puheitani. Sukupuolisensitiivisessä kasvatuksessa tai ainakin siinä "ideologiassa" onkin ehkä vähän järkeä. Myönnän myös että olen asennoitunut asiaan varsin mustavalkoisesti. Ymmärrän kyllä että siinä, miten lastaan sukupuolirooleihin kasvattaa, saattaa olla harmaankin sävyjä.

Kärjistävän kirjoitukseni myötä olen alkanut kiinnittää asiaan enemmän huomiota. Ja voihan hitto. Kyllä vaan on kuulkaa niin paljon noita mummeleita jotka sanoo "ei pojat saa itkeä" ja ukkeleita jotka sanoo tytölle että "jokos sulla on oma nukke". Ja sitten on todella paljon kaikenikäisiä äitejä, jotka kommentoi asiaan kuin asiaan "se on kato tyypillinen tyttö / poika".

Sisäinen hippini alkoi nostaa päätään viimeistään leikkipuistossa, siinä samassa jossa ne kaikki ärsyttävät lapset käy. Huomasin, että ne ei ole pelkästään ärsyttäviä, ne on myös ohjelmoitu vanhempiensa miniklooneiksi. Kaksi eskari-ikäistä tyttöä raivostuttavasti omi taas itselleen leikki yhdessä eräässä telineessä. Ennen kuin näin mitä siellä touhuttiin, pelästyin jo hetkeksi että siellä leikkiikin tyttöjen aikuiset äidit. Sisältä kun kuului "älä kävele hei kengillä siinä, mä just lakaisin tästä. Nämä täytyy kyllä nyt putsata, on aivan likaisia. Laitatko teen tulemaan".Jne. Pelottavan tuttuja lauseita, suoraan äitien suusta.

Samaan aikaan kun nämä kaksi tyttöä kyyristeli siellä telineellä ja harjasi jotain halvatun hiekkaa ees sun taas (ja samalla tietenkin taas tiuskivat mun täydelliselle lapselle joka oli muka tiellä, hmph.), telineen ulkopuolella pojat peuhasi keskenään pallopelien kimpussa. Mua vähän säälitti. Toiset (pojat) saa kunnon hien pintaan ja happea keuhkoihin ja nauraa räkättävät siinä mennessään. Toiset (tytöt) könyää jossain minikodissa ja tekee askareita. Ja nalkuttaa.

Mistähän lie oppineet nämä mallit? Alan ymmärtää ongelman. Mutta en usko vieläkään, että tämä ongelma ratkeaa siten, että Ruska ja Ruu juoksentelee ympäriinsä sukupuolettomina. Luulen että tärkeämpää olisi saada meidän aikuisten maailma vähän vähemmän stereotypiasidonnaiseksi, ja se alkaa kotoa.


Pyhä lupaus itselle: nalkuta vähemmän, mutta huijaa mies silti maagisesti enemmän kotitöihin. Juokse välillä lasten kanssa pallon perässä.

Painiminen meillä onkin jo hallussa ja meidän tyttö puree, joten eiköhän tässä aika hyvässä jamassa olla. En mä silti Kakkosta Ruskaksi aio nimetä.

Keskittykääs nyt oikein tarkasti: *viuh*. Näittekö? Siinä se takki kääntyi! Perun nimittäin ehkä vähän puheitani . Sukupuolisensitiivisess...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

5 kommenttia :

  1. Sukupuolineutraalilla ja sukupuolisensitiivisellä kasvatuksella on vissi ero. Ensimmäinen on pelleilyä ja luonnonvastaista (vaarallisen hutera termi, mutta uskallan sitä tässä yhteydessä käyttää) ja jälkimmäinen fiksua ja palvelus lapselle.

    VastaaPoista
  2. Mä liputan tuolle sukupuolisensitiivisyydelle + sille, että tunnistaa lapsensa temperamentin eikä pakolla ahda esim. standardi-poikaa herkempää tapausta remuajaksi jne. Meidän poika saa just 2-v lahjaksi nuken, mutta sen verran sukupuolisidonnainen mä olin, etten halunnut nukelle vaaleanpunaisia vaatteita ja sehän se vaikea homma vasta olikin - löytää jotain muuta.

    Mut sitten on myös ollut tosi hämmentävää nähdä oma lapsensa kasvavansa juurikin stereotyyppiseksi pojaksi. Sitä ovat ihan tosi vauvasta asti kiinnostaneet sellaiset "poika-jutut", se miten kaikki toimii (esim. liukuovet menevät sisäkkäin) ja kaikenlainen rakentelu. Helistimeksi se kyllä valitsi itse tosi ärhäkän pinkin. :) Pointtini on siinä, että olen alkanut itse vahvasti uskoa, että sillä sukupuolella on merkitystä jo tosi pienestä enkä mä oikein tiedä miten se sukupuolineutraalius oikein sitten toteutuisi, jos lasta nyt vaan kiinnostaa juuri ne stereotyyppiset tyttö- tai poika-leikit.

    VastaaPoista
  3. Muakin ärsyttää, jos lapsen käytös heti kättelyssä selitetään sukupuolella. "Pojat nyt on tollasia raisumpia - tytöillä se puhuminen alkaa aikaisemmin" jne. Mä yritän puheillani ja teoillani kasvattaa lasta jollakin maalaisjärkisellä sukupuolisensitiivisellä otteella. En halua, että pojan (!) vaatteet, lelut, sisustus tai hiustyyli heti huutaa sen sukupuolta. On tuolla kuitenkin ihan pojan nimi ja pojaksi sitä itsekin sanon. Ja nyt se on innostunut ihan kympillä autoista ja autoleikeistä. Oikein haikeana huutaa "au-toooh!" ja syöksyy pikkuautojen kimppuun. Nukke saa pölyttyä hyllyssä, jos se ei kerta kiinnosta.

    Tärkeetä mun mielestä onkin (tuohon pilamin kommenttiin vedoten), että lapselle tarjotaan erilaisia VAIHTOEHTOJA juurikin leikkiin ja käyttäytymiseen, eikä jotain tapaa heti leimata pojalle/tytölle oikeaksi/vääräksi. Siis että on vaikka nukkeja JA autoja, ja se kumman sitten valitsee, valitseeko kumpaakaan vai molemmat, ei ole mitenkään kytköksissä sukupuoleen vaan lapsen persoonaan. Erään kaverin lapsi jäi juuri vaille kerhopaikkaa, yksi syy oli se, että kerhoon halutaan saman verran kumpaakin sukupuolta. "Että ois kaikille leikkikaveri". Voi jösses sanon minä.

    Toi leikkipuistokuvaus on kyllä tosi spooky. Ja itsekin olen huomannut, miten pinttyneitä jotkut omat ajatusmallit on. Kun hiekkalaatikolle tulee tuntematon lapsi pinkissä haalarissa, saatan heti sanoa että "no niin sieltä tulee tyttö sun kanssa leikkimään". Miksi! Ja miten paljon sitten vaikuttaakaan kotona näkyvät sukupuoliroolit. Meidän perheestä tosin voi oppia ainakin sen, että vain miehet tiskaavat ja vievät roskat ulos ;) Nalkuttaminen sitten...hmm...pois se minusta.

    Mulla on eräs tuttava (siis tällainen köh parikymppinen), joka ei koe olevansa nainen eikä mies. Tällaisen mysteeri-ihmisen olemassaolo saa mua aina miettimään näitä sukupuolijuttuja ihan uudella lailla. Helppoahan tässä maailmassa on tällaisena heteronaisena (vieläpä äiti-sellaisena), mutta jos oma identiteetti onkin jotain ihan muuta, niin kaikki ei ookaan niin yksinkertaista.

    Ja hei, mä tapasin vähän aikaa sitten lukioikäisen Ruskan, ja se oli kyllä ihan tytön oloinen päästä varpaisiin :D (Taas jaarittelukommentti, sori!)

    VastaaPoista
  4. Meillä oli kesällä kylässä tuttavaperhe. Perheen isä lähti lasten kanssa läheiselle kentälle pelaamaan jalkapalloa. Kun tulivat takaisin, keskustelussa kävi ilmi, että poika ja isä olivat pelanneet, tyttö katsonut koko ajan kentän reunalla. Teki mieli karjaista, että eikö sitä tyttöä jumalauta voinu kannustaa mukaan. Siinä perheessä tyttö on oppinut tällaisissa asioissa passiiviseksi, koska "eihän tytöillä kiinnosta jalkapallo".

    Mulla tuli oikein huono omatunto, kun meidän tyttö meni päiväkotiin ja jossain vaiheessa talvea lastenhoitajien kanssa keskustellessa kävi ilmi, että lapsi tykkää leikkiä nukeilla. Olin jo sanomassa, että ei se kotona nukeilla leiki, mutta mulla jysähti yhtäkkiä mieleen, että mahtaakohan sillä raukalla edes olla kotona nukkea. Autoja kyllä oli (ja niillä kyllä leikitäänkin). Nukkeasiat kuitenkin olivat vähän heikolla tolalla, joten nöyränä lähdin kaivelemaan omia vanhoja lelujani vanhempien luota... :D

    VastaaPoista
  5. Ooh, olipa taas paljon hyviä kommentteja!

    Anonyymi: well said. Ei lisättävää.

    Pilami: mä uskon kyllä kans että jonkin verran on ihan synnynnäistä toi sukupuolien "suuntautuminen" eri leikkeihin. Ykkönen tosin ei välitä nukeista ja leikkii autoleikkejä vaikka meille ei ole yhtään autoa eksynyt.

    ONIA: vaihtoehdot kunniaan, sillä me tästä varmaan selvitään :) ja totta tuokin että meillä heteronaisilla on varmaan kuitenkin yksi helpoimmista rooleista, ainakin vanhemmuuden osalta.

    Onna: MURR miten ärsyttävä tilanne!!

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.