72. tunnin magia

maanantai 12. maaliskuuta 2012 Valeäiti 9 Kommenttia

Aamun onnen tunteista äärimmäiseen ahdinkoon.

Iltaa kohden Kakkonen on osoittanut äkäisiä merkkejä. Tämä herra ei tunne pientä "äh, äh, äh, herään kohta vähän kitisemään" -viestintää. Ehei. Hän aloittaa samantien suoralla "Nyt on kaikki niin päin persettä että parempi saada palvelua tänne ja heti ja ei en muuten varmana kerro mikä mua vaivaa" -ilmoituksella.

Tuoretta tuplaäitiä alkoi pikkuhiljaa kalvaa ahdistuksen siemen. Ensin se tuntui vain vähäisenä huolena (onpas herralla kova itku), sitten sa kasvoi pikkuhiljaa mustaksi palloksi joka asettui jonnekin mahan seudulle painamaan kuin kova nälkä. Se kuiskutteli: muistatko, tästä alkaa taas se ettet ikinä tiedä mikä sillä on vialla? Ei se rauhoittunut rinnallekaan, eikä syliin, ethän sä osaakaan tätä! Ja hei nyt sä et taaskaan huomioi tota Ykköstä ollenkaan, tulet menettämään sen kokonaan. Juuri kun se on kivoimmassa iässä, et enää ikinä saa nauttia sen pienistä tempuista rauhassa. Ja se traumatisoituu täysin kun et enää anna sille kaikkea huomiota, se menettää äitinsä! Sitäpaitsi kohta toi Insinöörikin lähtee töihin, mites sitte luulet pärjääväsi kahden kanssa?

Siinä vaiheessa kun huomasin etten uskalla nousta sohvalta ylös, koska Kakkonen juuri suostui nukahtamaan rinnalle (eikä varmaaan ikinä rauhoitu jos nyt nouset!), rupesin laskemaan montako tuntia synnytyksestä on. Vastaus lähes minuutilleen? 72h. Huh, johan löytyi maailmaan järki.

Jotkut onnelliset ehkä tältä välttyy, mutta sen oikean Synnytyksen jälkeisen masennuksen lisäksi on olemassa nk. "72h masennus", joka syntyy juuri maidonnousun ja sen aiheuttaman hormonimyrskyn myötä. Ykkösen kanssa tämä manifestoitui raivoisana itkuna kotiinpaluun päivänä, kun olin varma ettei tulla ikinä tästä selviämään. En suostunut edes koskemaan vauvaan kun se itki koska pelkäsin etten osaa rauhoittaa. Pelkkä Ykkösen nukahtaminen sai itkun kurkkuun, kun ajattelin että kohta se herää huutamaan, ja mitäs sitten tehdään? Lopulta itkin itseni sellaisen hysterian partaalle, että rintaan nousi ihottumaa. Kaksi päivää myöhemmin sain itseni ja Ykkösen ajallaan aamulla neuvolaan ihan omin voimin ja tuumin että kyllä tämä tästä. Sitten elämä alkoikin helpottaa.

Tänään, 72h Kakkosen ensimmäisen parkaisun, ja noin 7 minuuttia oman parkaisuni jälkeen, muistin itseni peilin edestä melkein päivälleen 1v5kk sitten. Huh sitä helpotusta. Sain purettua fiilikseni Insinöörille, sanottua ne ääneen ja siten tajuttua miten naurettavalta ne kuulostaa. Ja sain taas syyttää näitä koripalloja kaikesta.

Nyt siis odotan kiltisti sen kaksi päivää ennen kuin vakuutun siitä, etten pystykään tähän ja vauva pitää palauttaa Prismaan*. Sitä odotellessa uskottelen itselleni että vaikka Ykkönen juuri äsken oksensi, se helvetin tauti EI ole palaamassa meille.

*Insinöörin tuttavan lapsi oli kysynyt kaksi viikkoa kuopuksen tulon jälkeen, ensihuuman hälvetessä: "eikö sitä voisi palauttaa Prismaan?"

Aamun onnen tunteista äärimmäiseen ahdinkoon. Iltaa kohden Kakkonen on osoittanut äkäisiä merkkejä. Tämä herra ei tunne pientä "äh, ä...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

9 kommenttia :

  1. Ihanaa, onnen auvosta epätoivoon, kyllä hormonit ovat sitten loistava asia =)Tuo on täysin normaalia, ja kuten sanoit menee ohi. Sinä osaat ja pystyt, tulee edelleen hetkiä ettei tunnu siltä, mutta osaat silti :) Epätoivon hetkiä tulee, mutta onneksi ne myös menevät pois.

    Et aina tiedä miksi vauva itkee, mutta ei se muuksi muutu vuosienkaan päästä. Ilmaisutapa vaan muuttuu. Mä en tod tiedä miksi 15 v. murkkuni kiukuttelee. Tällä kertaa. Ja ihan sama mitä yrittää, kiukuttelu vaan jatkuu. Syliin en kyllä uskalla ottaa, tai saisin vielä nekkuun ;) Mä niiiiiin voisin välillä palauttaa murkun Prismaan, ymmärrän insinöörin ystävän lasta täysin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edessä siis loistava tulevaisuus :) ootko koittanu sitä Prismaa? Jos joku TET-jakso ja taksvärkkipäivät onkin salajuonia palautettavien lasten varalta?

      Poista
    2. Hitto kun en tajunnut tota! Poika oli juuri TET-jaksolla Wayne´s coffeessa, nyt pitää odottaa uutta TET-jaksoa vuosi...

      Poista
  2. Huihui! Tsemppiä, hyvä että muistat suht tuoreesta viime kerralta että pakokauhu saattaa mennä piakkoin ohi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ja jo tänään helpotti selkeästi :)

      Poista
  3. Mitämitämitä, en ole päässyt käymään täällä nettiongelmien takia vähään aikaan ja nyt vasta luin uutiset. Paljon onnea uudesta perheenjäsenestä! :)

    Ja kyl se pakokauhu menee ohi. Lohduttavaa oli kyllä lukea, että muillakin on ollut samanlaisia ajatuksia. Vaikka ei se tietty ole kivaa, että sellaisia ajatuksia tulee... :P Olin jotenkin ihan rikki esikoisen syntymän jälkeen ja kuvittelin olevani ainut mustine ajatuksineni, kunnes toisin paljastui.

    Kyl sais teiän perheen osalta olla oksutaudit (ja kaikki muutkin taudit) podettu. :( Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tainnu tulla oksutauti, onneksi! uusi hammas näköjään sillä taas on, joten selittänee pienen kipuilun.

      Poista
  4. Hormonit ja unenpuute on loistoyhdistelma. Itse ykkosen kanssa soiteltiin keskella yota synnarille etta mita ihmetta tan huutavan vauvan kanssa voi teha kun ei se rauhotu ja oltiin varmoja etta me ei vaan osata oikeita keinoja.. Sitten selvisikin moisen normaalius, heh.. Noin kuuden viikon paasta ma oon just tossa sun tilassa aivan rikkinaisena ja sa voit sitten sanoa konkarin tyynella aanella etta "juu, normaalia :)". Tsemppia, pian on varmasti taas toisen aaripaan aika ;)!!!!

    -Henkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, katotaan soitetaanko mekin kun ne iltahuudot kohta alkaa..miten ihmeessä Ykkönen voi sitte nukkua jos tää rääkyy tuntikaupalla?

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.