Rakkaat rotinat

lauantai 31. maaliskuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Nyt saattaisi olla pinna kireänä kuin Martinalla kajakissa: 100% jälkikasvustamme on saanut flunssan. Viime yö meni poikkeustilamoodissa kuumeisena huutavaa Kakkosta kanniskellessa ja tietenkin sen seurauksena heräilevää Ykköstä lohdutellessa. Perheestä tuskin kukaan nukkui hyvin, oma saldo taisi jäädä noin neljään tuntiin.

Onneksi on olemassa ystävät. Ihanat Satu, Jani ja Jalmari tulivat Kakkosta tapaamaan ja hoitivat todella kunniakkaasti rotinaperinteen.

Muistattehan rotinat? Ennen vanhan uuteen vauvaperheeseen saavuttiin vierailemaan vain rotinat (ruoka, pullat ja kahvit) kainalossa. Sillä huolehdittiin että tuore perhe saa syödäkseen eikä tarvitse nähdä vaivaa vieraiden eteen.

Olemme jotenkin ilmeisesti hankkineet hyviä kavereita, koska viime viikkoina meidän luona kyläilleet ovat hoitaneet rotinatehtävää varsin mallikkaasti tuomalla esim kokonaisen porkkanakakun mukanaan, njam! (kiitos vielä Kati).

Ja tehtävänsä tosiaan nämä idän ihmeetkin hoitivat: hyvän seuran mukana tuli makaronilaatikko, itseleivotut korvapuustit (pakkaseen myös pari pussia), karkkia, lahjuksia Ykköselle ja Kakkoselle ja vielä äidille imetyspaitoja lainaan. Ja ne ryökäleet vielä siivosivat pöydän sillä aikaa kun tämä äiti koomaili lähes unessa pieni sammakko sylissään.

Tähän väliin siis iso iso kiitos ja sata sydäntä. Teitte meille ihmeitä.

Nyt saattaisi olla pinna kireänä kuin Martinalla kajakissa: 100% jälkikasvustamme on saanut flunssan. Viime yö meni poikkeustilamoodissa kuu...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Valittamisesta valittamisesta

perjantai 30. maaliskuuta 2012 Valeäiti 13 Kommenttia

Vuoden Mutsi -kirja on saanut aikaan paljon keskustelua (hyvähyvä!), mm. siitä onko oikein valittaa äitinä olemisesta. Saman kommentin olen kautta rantain saanut liittyen hieman tähänkin blogiin, lapsettomuuden kanssa painivat eivät halua lukea tälläista nutinaa. Ymmärrän sen, sallittakoon se heille. Haluan kuitenkin vähän kirjoittaa tästäkin vaikeasta aiheesta. Tai oikeastaan siitä, onko oikein valittaa.

Valittaminen on Suomessa vähän hassu tabu. Periaatteessa olemme melankolisen slaavilaista kansaa, jonka geeneissä valittaminen kulkee jo small talkin tasolla. Kuitenkin Suomalaisen kuuluisi olla sitkeä sissi, joka ei valita vaan kärsii hiljaa, samalla nöyrästi töitään tehden. Etenkin tietyistä aiheista valittaminen saa jossain määrin aikaan "ei saisi valittaa kun muilla on asiat huonommin" reaktion. Tälläisia ovat ainakin raskausvaivat (tulit sentään raskaaksi), vauva-arki (ei sentään ole koliikkia), ylipäänsä melkein mikä vain vanhemmuuteen liittyvä ja se ikuinen ruoka, vesi ja ylellinen elintasomme (Afrikassa lapset näkee nälkää).

Jossain määrin olen samaa mieltä valittamisesta valittavien (hah, siinäpä teille. Kyllä tekin valitatte) kanssa. Osa ongelmista todella on nk. ensimmäisen maailman ongelmia, luokkaa: vitsi kun mä en pääse Flow-festareille tänä vuonna kun me rakennetaan meidän omaa kesämökkiä juuri silloin. Itseäni ei kyllä häiritse jos tästä joku nurisee, mutta ymmärrän miten joku joka ei valittamisesta niin pidä, voi siitä ärsyyntyä. Tähän väliin mainittakoon että valittaminenhan on itselleni varsin lähellä sydäntä, teen sitä ihan vain pysyäkseni lämpimänä.

Mutta kun puhutaan aiheista, jotka aiheuttavat ihmiselle jossain määrin kärsimystä, pitäisi mielestäni olla olemassa jokamiehen oikeus valittaa, kuuntelijoiden kärsimystasosta riippumatta. Kurjuus on kuitenkin aina subjektiivinen käsite, niin kuin vaikkapa kipukin. Joten jollekin toiselle muutama huonosti nukuttu yö voi todella olla rankka, ja siitä saa mielestäni ystävilleen sanoa. Vaikka toinen olisi valvonut jo monta kuukautta vaikkapa sen koliikkivauvan kanssa, se ei vähennä sitä kolme yötä valvoneen koettua kurjuutta. Samoin se iso L, lapsettomuus, on ihan hirveän kamala asia, mutta ei kuitenkaan automaattisesti oikeuta jokaisen lapsikeskustelun ässäkorttiin, jossa keskustelukumppanin voi aina teilata omalla kurjuudella. Samaan hengenvetoon sanon sen, että tervettä järkeä tulee käyttää. Jos tietää toisen käyvän läpi rankkaa lapsettomuutta, ei varmaan tarvitse valittaa kovaan ääneen siitä, miten kamalaa on kun itse tuli kertalaakista raskaaksi.


Loppuvuodesta 2009 kävin gyniksellä tsekkaamassa ohimennen miksei kuukautiset olleet alkaneet vielä 6kk pillereiden lopettamisesta. Lähdin lääkäriltä silmät itkussa, sellainen seksikäs kuppi kädessä, taskussa hedelmällisyysklinikan käyntsäri ja korvissa lääkärin sanat "ei sulla mitään ovulaatiota luonnostaan ole". Kaikkihan päätyi enemmän kuin onnellisesti, eikä odottaakaan tarvinnut enää kauaa. Kahden vaivaisen lääkekuurin ansiosta olin jo pian raskaana ja ulos tupsahti Ykkönen. Siinä välissä ehti silmissä kuitenkin vilistä kaikki piikeistä adoptiojonoihin, joten onnellisesti alun ja lopun saanut raskaus oli todellinen ilon paikka. Ja tällä hyvin lyhyellä kokemuksella voin vähän edes yrittää ymmärtää miten kamalaa on kohdata lapsettomuutta. Ykkönen oli siis todella hartaasti toivottu ja kiitollisena vastaan otettu lapsi. Silti en kokenut äitiyden huumaa heti, enkä pystynyt kunnolla hyväksymään itkuista vauvaa. Kesti monta kuukautta ennen kuin sain todellisen kiintymyksen syntymään. Joten valitin. Valitin itkuista, kanniskelusta ja jatkuvasta epävarmuudesta ("miksi se itkee, miten usein sen pitäisi syödä, entäs se liikkuminen??") Takaisin sain ymmärtäviä hymyjä, muiden äitien samoja kokemuksia ja roppakaupalla kahvia ja pullaa. Ja se muuten helpotti.

Näistä ja monista muista valituskausista olen ehkä sen oppinut, että valittaminen ei ole sama kuin epäkiitollisuus. Ja se siinä valittamisessa taitaa niitä muita ärsyttää. Rivien välissä kulkee "olisit kiitollinen, kun...sinä sentään tulit raskaaksi". Niin olenkin. Mutta silti moni asia raskaudessakaan ei ollut kivaa tai kivutonta. Olen itseasiassa sitä mieltä, että valittaminen on välittämistä. Jos jostain asiasta jaksaa valittaa, se on riittävän tärkeää sinulle. Sitten kun ei enää kiinnosta, ei myöskään valiteta.

Mutta ennen kaikkea valittaminen on elintärkeä tapa purkaa sisällä vellovia negatiivisia tunteita. Kun pahan asian sanoo ääneen, siihen saa etäisyyttä. Asiaa voi kuunnella toiselta kantilta ja ehkä saat siltä valituspuulta jopa jonkin helpottavan viisauden. Valittamisen jälkeen on astetta keveämpi olla: taakka on nyt hetkeksi jaettu jonkun toisenkin kannettavaksi. Siksipä ei pidä myöskään valittaa liikaa, eikä aina samalle ihmiselle; kukaan ei jaksa kantaa toisten(kin) taakkaa loputtomiin.

Henkilökohtaisesti minua pelottaa ihmiset, jotka eivät koskaan valita. Jokaisella on jotakin pientä kurjuutta elämässään, etenkin vaikeina aikoina, kuten lasten ensimmäisinä vuosina (joo, se ON rankkaa, vaikka myös antoisaa). Jos he eivät koskaan siitä kenellekään kerro, minkälainen möykky siellä sisällä oikein kasvaa? Ja miltä tuntuu niistä, jotka näille supersankareille omasta elämästään valittavat saamatta vertaistukea takaisin? Aika epäonnistuneilta, sanoisin.

Siispä: jos välität, valita. Mutta älä liikaa, äläkä aina samalle ihmiselle. Ja muista vähän miettiä kenen seurassa olet muutenkin, niitä puukkoja ei ole tarpeen kiertää jo valmiiksi verestävissä haavoissa. Ja muista joskus myös fiilistellä hyviä asioita; pahat asiat ehkä pienenee, mutta hyvät asiat tuplaantuu kun ne jakaa. Ja jos kaikki puheesi on valitusta, sinusta kasvaa katkera akka tai ukko joka ei enää näe mitään hyvääkään.

Ole hyvä, sana on sinun! Valita takaisin tästäkin turhasta netin täyttävästä kirjoituksesta, jonka pakotin sinut lukemaan!

Vuoden Mutsi -kirja on saanut aikaan paljon keskustelua (hyvähyvä!), mm. siitä onko oikein valittaa äitinä olemisesta. Saman kommentin olen...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

13 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Vanha koira vanhat temput

Valeäiti 2 Kommenttia

Me viedään sitä laitapuolen kulkijaa aina välillä puistoon että oppisi sivistyneeksi ihmiseksi.

Mutta vanhoista tavoista on vaikea pyristellä eroon.

Me viedään sitä laitapuolen kulkijaa aina välillä puistoon että oppisi sivistyneeksi ihmiseksi. Mutta vanhoista tavoista on vaikea pyriste...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Esivälitilinpäätös

torstai 29. maaliskuuta 2012 Valeäiti 8 Kommenttia

Mene Jali, nyt on sun synttärit!

Suomennettuna: Tättärää töttöröö, tänään tuli meikäläiselle taas uusi vuosi mittariin. Se näyttää nyt 29, onnea mulle! Nyt voisi olla siis hyvä hetki tehdä esikolmenkympinkriisivälitilinpäätös.


Elämässä hyvin tällä hetkellä:
  • Yksi rakas taapero
  • Yksi rakas vastasyntynyt
  • Yksi rakas aviomies
  • Kaksi rakasta perhettä (oma + naitu)
  • Useita rakkaita ystäviä
  • Kaunis ja viihtyisä koti kivalla paikalla
  • Kiva duuni (on hold)
  • Paljon muita elämää rikastuttavia asioita: blogi, irtokarkit, laulaminen, kittoja, mökkejä, matkoja (on hold)


Elämässä vielä fiksattavaa:
  • Tissit (on hold, to be decided)
  • Maha
  • Lihakset (tällä hetkellä M.I.A.)
  • Omat harrastukset (liikunnalliset ja rahaa tuottavat voisi korjata kolme edellistä)

Aamulla mut herätti ne elämän kolme ekaa hyvää asiaa hienolla kortilla. Sain vähän vihiä sellaisen olemassaolosta eilen kun palasin kotiin ja kaikki kolme oli muuttunut melko oudon värisiksi. Aamulla sitten selvisi myös syy vastasyntyneen siniseen jalkaan:


Mene Jali, nyt on sun synttärit! Suomennettuna: Tättärää töttöröö, tänään tuli meikäläiselle taas uusi vuosi mittariin. Se näyttää nyt 29,...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kuinka liikkistä!

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Sieltä tarhasta tulikin kotiin yhden väsyneen lapsen lisäksi sen ihan omin käsin tekemä pääsiäisrisu.

Käsittämättömän liikuttava rääpälerisu, jonka tekemiseen varmaan vähän tarvittiin tarhatätiä.

Sieltä tarhasta tulikin kotiin yhden väsyneen lapsen lisäksi sen ihan omin käsin tekemä pääsiäisrisu. Käsittämättömän liikuttava rääpäleri...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Pientä unohtelua vain

Valeäiti 0 Kommenttia

Asiat tippuu käsistä, kaikki tapahtuu "huomenna" tai "eilen" ja nyt lähti sitten se lähimuisti.

Eilen olin tuulispäänä syöksymässä (jo myöhässä) hakemaan Ykköstä tarhasta, kun törmäsin porttikongissa viikkoa aiemmin sopimaani lounasseuraan. Seurasi noloja ja nopeita "sori sori sori vitsi mä oon idiootti mut mulla on hei myös nyt kiire hakemaan lasta"- lauseita, kun passitin raskaana olevan naisen takaisin töihin.

Tänään Insinööri lähti hakemaan Ykköstä ja minä jäin kotiin odottamaan sitä eilisen unohdettua lounasseuraa. Siinä puuhailin, tiskailin ja tein ruokaa tietenkin, ja käväisin vielä olkkarissa laittamassa musiikkia pienemmälle, koska kohta saapuu ovesta nukkuva Ykkönen. Olkkarissa pelästyin pahemman kerran, mikä ihme mustan makuupussin näköinen juttu tossa sohvapöydällä on?

Ai niin, meillä on tää vastasyntynytkin täällä.

No onpa paha jos vähän unohtaa. Mitäs oli niin hiljaa!

Asiat tippuu käsistä, kaikki tapahtuu "huomenna" tai "eilen" ja nyt lähti sitten se lähimuisti. Eilen olin tuulispäänä...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Ihanan kamala "Vuoden mutsi"

tiistai 27. maaliskuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Sain sen vihdoin käteeni, ja luin päivässä, eli noin kymmenen imetyksen ajan. Vuoden Mutsi on nyt siis kahlattu, taiteltu hiirenkorville ja luettu suurelta osin Insinöörille ääneen. On aika pienen tuomion.

Ensinnäkin, ah mitkä naurut ja itkut sain. Kiitos siitä Katja ja Satu. Jo niiden takia kirja oli hintansa (raha + menetetyt päiväunet) väärti.

Kirjaa lukiessa seurasi harvinaisen usein ja harvinaisen äänekkäitä naurukohtauksia, pakollisia "hei Insinööri, kuuntele tätä" - ääneen lukemisia ja kiivasta pään nyökyttelyä (tai pudistelua karmeiden muistojen ja synkeän tulevaisuudennäkymän edessä). Katjan ja Sadun kynät ovatkin lemppareitani: kirjan kieli on hauskaa, kepeää, monipuolisen rikasta ja riittävän rohkeaa olematta alleviivatun rivoa. Suorastaan kateellisena luen sekä blogeja että tätä kirjaa.

Kirjan paras puoli on siis sen raivorehellinen avautuminen ja erittäin hauska kieli. Tyyli on valitettavasti samalla myös kirjan heikko kohta. Opushan pyrkii jossain määrin myöskin ihan oikeasti opastamaan ja antamaan sinänsä erittäin hyviä vinkkejä vasta-alkajille. Näissä kohdissa sarkastinen tyyli kääntyy itseään vastaan. Kun tarkoituksena on oikeasti jeesata, neuvot saattavat jäädä vähän värikynän alle. Värikynää taas on käytettävä, jotta kirja pysyy omassa mustassa tyylissään. Mutta kun asioita liiotellaan, häviää myös vähän uskottavuutta. Osana ongelmaa on rakenne; koska kirja perustuu kahteen blogiin, kirjasta puuttuu paikoitellen jouhevasti etenevä rakenne. Etenkin alkupuolella hypitään sekavasti alkuraskaudesta lapsiperheen elämään. Jotkin osiot ovat liian blogitekstimäisiä, jolloin teksti kärsii hieman lyhyydestä. Etenkin kun kirjoittajat ovat niinkin taitavia kynänsä kanssa, lukisin mielelläni pidempiä pätkiä. Juurikin niistä tärkeistä, vertaistuen tarvetta vaativista aiheista, kuten synnytysmasennuksesta (esim Ab Koti Oy saa kirjassa suhteettoman suuren roolin baby bluesiin verrattuna). Koska kirja perustuu niin vahvasti kahteen subjektiiviseen kokemukseen, välillä eksytään oudoille raiteille: vaikka Sadun mamuneuvolakokemus on törkeän hauska ja nauroin (taas) ääneen, sen hyötysuhde on aika olematon monelle lukijalle.

Tämä onkin se vaikea kysymys; pitääkö tämän kirjan olla hyödyllinen? Onhan se ainakin siinä mielessä varsin hyödyllinen, ellei välttämätön, että se saa aikaan paljon kaivattua naurua tämän kaaoksen keskelle. Mutta jos tästä haluaisi saada aidosti oppaan (ja mielestäni saisi, kirjassa on lukuisia kallisarvoisia vinkkejä), olisi ehkä hauskat anekdootit, ts. Katjan ja Sadun omat kokemukset, pitänyt erottaa selkeämmin vaikkapa taitolla ja tehdä muista osiosta rakenteeltaan yhtenäisempiä ja loogisempia. Tai toisinpäin, naiset olisivat yhtä hyvin voineet tehdä tästä ihan aidon romaaninkin, joka siinä sivussa vähän jakelee neuvoja. Varmasti riittäisi rahkeet siihenkin.

Jos Sadun ja Katjan kieltä osaa lukea oikein (ilman hiekkaa pikkuhousuissa), ja ymmärtää värikynät, tämä opus on aivan helmi. Jos taas on takakireä natseilijamutsi, eikä ymmärrä lukea rivien välistä, saattaa kirja lentää kaaressa roskiin koska herranjumala miten ne noin voi ajatella ja eihän kukaan nyt omalle lapselleen noin. Edes lopussa tulevat väistämättömät kyyneleet kirjeitä lukiessa eivät välttämättä saa tälläisia kiihkoilijoita puolelleen. Tosin mahtoivatkohan he mustaa kirjaa alun alkaenkaan ostaa…

Mitä tästä voi päätellä?  
  • Jos olet keskinkertainen äiti, joka jaksaa nauraa vauvaelämän haasteille, eikä pohdi kuoleeko kersa kiintymyksen puutteseen kun ei just nyt näe sun naamaa, osta tämä kirja. Tulet huomaamaan ettet ole yksin.
  • Jos olet raskaana ensimmäistä kertaa ja mietit onkohan se vauva-arki sittenkään ihan niin ihanaa mitä kaikki sanoo, osta tämä kirja. Saat sen kaipaamasi ennakkovaroituksen.
  • Jos olet raskaana ensimmäistä kertaa ja mietit miten ihanaa sen vauvan kanssa tulee olemaan, osta tämä kirja. Saat palautuksen todellisuuteen.
  • Jos ystäväsi on aivan viimeisillään raskaana, osta tämä kirja hänelle lahjaksi. Ohjeista hänet kuitenkin lukemaan se vasta kun lapsi on 3kk ja pahimmat (äidin) itkut on itketty. Sitä ennen huumori ei välttämättä riitä selättämään syntyvää ahdistusta.
  • Jos ystäväsi on takakireä äiti, joka motkottaa sinun valinnoistasi, lyö häntä tällä päähän osta hänelle tämä kirja. Johan helpottaa.
  • Luetuta kirja lapsen isällä. Johan alkaa tajuamaan.

Loppuun vielä pari personal favoritea:

  • "Siihen tilaan (pahoinvointiin) joku vielä ystävällisesti neuvoi, että mun pitäisi syödä enemmän siemeniä ja pähkinöitä. Sanonko mä, mitkä siemenet olisi kannattanut ennemmin syödä?"
  • "Mykkä raivopötkylä". Paras nimi EVER vauvalle.
  • Unineuroosi. Kärsin siitä pahemman kerran.

Vuoden Mutsia löytyy keskustassa tällä hetkellä Akateemisesta, ja kohta taas Suomalaisista. Hintana kolmekymppiä.

Sain sen vihdoin käteeni, ja luin päivässä, eli noin kymmenen imetyksen ajan. Vuoden Mutsi on nyt siis kahlattu, taiteltu hiirenkorville ja ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

I´m a fucking supermom

Valeäiti 4 Kommenttia

Voi elämä. Tapahtui eilen illalla:

Insinööri pösilöi vaihteeksi huolella ja muisti nyrkkeilykurssinsa vartin ennen sen alkamista. Sen seurauksena minut dumpattiin salamannopeasti yksin lasten kanssa kesken shoppailuhoidon ja tiedossa oli 3h kahden lapsen yksinhuoltajuutta. Alkuun kaikki sujui kuin parempienkin äitien blogeissa, niissä joissa aurinko aina paistaa ja kaikki suostuu pitämään aurinkolaseja päässään. Ykkönen jopa nukahti vaunuihin, joten palasin kotiin kahden nukkuvan lapsen kanssa selkä ostoksina vääränä. Voitonriemuisesti jätin nukkuvien osaston sisäpihalle, kävin vessassa, aloin lukea Vuoden Mutsia, söin karkkia ja mietin että "tämähän on helppoa". Kunnes.

Kakkonen herää. Se herää sillä tavalla, miten 2-viikkoinen vauva herää kun se ei ole saanut neljään tuntiin ruokaa ja se on hiestä märkä toppapussissaan. Koppa sisään, vauva ulos, maitolaitos esiin. Mutta hmm, mitäs jos Ykkönen herää sitten myös? No, pakko ottaa riski. Kakkonen rinnalle. Maitoa tulee niinkuin meijeristä joka ei ole syöttänyt neljään tuntiin, ja Kakkonen miettii huomisen menua tai sukkiaan, mutta ei ainakaan syömistä. Maitoa Kakkosen päällä, äidin vaatteissa, keittiön lattialla. Homma lähtee kuitenkin lopulta toimimaan, no hätä.

Ykkönen herää. (varmaan jo arvasitte). Se herää sillä tavalla, miten 1,5-vuotias herää ihmeelliseen aikaan, oudosta paikasta, nälissään ja märissä sukissa eli jääkylmissä jaloissa. Vuoden Mutsi -palkintokategoriassa "Hiekkalaatikko"oltiinkin eilen palkintosijoilla kun unohdin että Ykkösen jalat kastui läpimäriksi hiekkalaatikolla ja se sai olla niissä sukissaan sitten aika monta tuntia. Mutta nyt seuraakin illan viihdeosio. Muistanette että käynnissä oli edelleen se Kakkosen syöminen? Naapureita kohtasi näky, jossa yksi tuskasta hikoileva äiti noutaa sisäpihalta huutavan lapsen toinen edelleen rinnalla, eli rinta lähes paljaana, ja yrittää taiteilla pienen mammutin kokoiset vaunut sisään yhdellä kädellä. Sitten se yrittää saada sen punaisena huutavan, jo räkää valuvan, 1,5-vuotiaan jotenkin nostettua sillä yhdellä kädellä (ota huomioon että vauva peittää koko keskivartalon, joten oikeasti käytössä on vain se yksi käsi eikä yksi käsi plus torso).

Jollain "onnettomuustilanteen adrenaliinilla" saan Ykkösen ja Kakkosen kummatkin alas eteiseen ilman että kukaan kuolee tai loukkaantuu vakavasti. Ja rinnalta kuuluu edelleen onnellinen maiskutus. Mutta voi Ykköstä, kun se huutaa yhä täysiä kaikki (märät) toppavaatteensa päällä eikä äiti voi nostaa syliin. Lisäksi asunnossamme leijailee nyt lievä kakan haju ja samalla muistan että muutama tunti sitten Kakkosella oli epäilyttävän oloinen vuototilanne päällä (oikeesti, kuinka huonoja vanhempia me ollaan kun unohdetaan tälläiset?).

Seuraa kauhun minuutit, joiden aikana yritän riisua Ykköstä yhdellä kädellä, välillä yritän halata sitä ja / tai nostaa syliin, jossa Kakkonen jo oli. Sekin onnistui mutta Kakkonen jäi aikamoiseen rusennukseen. Lopulta herra on vihdoin syönyt tarpeeksi, joten salamannopeasti nostan sen kantokoppaansa, ja nostan Ykkösen syliin, vien sen vaipan- ja vaatteenvaihtoon. Se huutaa edelleen niin paljon että melkein oksentaa. Kakkonen alkaa huutaa kantokopassaan. Tässä vaiheessa alan jo melkein nauraa omalle tilanteelleni. Melkein. Lopulta saan jollain ihmeellä Ykkösen puhtaisiin ja kuiviin (toki liian pieniin) vaatteisiin, syöttötuoliin ja lämpimän ruoan naaman eteen. Kakkonen syliin, ja tutit kaikille (no okei mulle ei löytynyt). Seuraa hiljaisuus.

Yhtäkkiä taivaat aukenee, ja elämä on taas seesteistä. Ykkönen syö reippaasti, jutellen samalla iloisesti niitä näitä. Kakkonen möllöttää sylissä tyytyväisenä ja seuraa siskon syöminkejä. Se vuototilannekin osottautui kaasupurkaukseksi ja Kakkonen pärjää hyvin "vain vähän vanhalla" vaipallaan. Kun muistan taas hengittää, huomaan että katselen lapsiani typerä virne naamalla ja ajattelen "Huh, tollasestakin selviää. Ja voi vitsi nää on söpöjä, onneksi meillä on näitä kaksi".

Typerät hormonit.


p.s. Loppuilta meni taas kuin niissä paremmissa blogeissa. Ykkönen oli ihku, Kakkonen rauhallinen ja sain tehtyä yksin kaikki iltatoimet ja tietenkin myös pyykkäsin, laitoin tiskejä ja siivosin yleisesti kämpän kuntoon. I so am a supermom.

Voi elämä. Tapahtui eilen illalla: Insinööri pösilöi vaihteeksi huolella ja muisti nyrkkeilykurssinsa vartin ennen sen alkamista. Sen seur...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kun nuori nainen nukkuu...

maanantai 26. maaliskuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Tiedättehän sanonnan "kun nuori mies nukkuu, se on kuin rahaa pankkiin laittaisi"? Ehkä ette, se saattaa olla vain Ugin kehittämä tekosyy päivittäisille päiväunilleen. Ei ole muuten rahat lisääntyny, tosin ei se Ugikaan kovin nuori ole.

Olen kuitenkin nyt todistanut sanonnan pitävän paikkansa - käänteisesti. Tein sen nimittäin taas: vaihdoin univelan luottokorttivelkaan.

Viime yö ja tämä päivä ovat olleet pelkkiä vitsejä nukkumisen osalta. Siispä kärräsimme taas koko pesueen kaupungille shoppailuhoitoon. Kotiin tuli kaksi vaunuissa nukkuvaa lasta (Jes, tauko!), hoitoreppu niistä pienemmälle, niiden äidille uusi kevättakki ja mikä tärkeintä, vihdoinkin se Vuoden Mutsi. Mä tiedän mitä teen tänään. (Nukun).


Tiedättehän sanonnan "kun nuori mies nukkuu, se on kuin rahaa pankkiin laittaisi"? Ehkä ette, se saattaa olla vain Ugin kehittämä ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Mahtava postipäivä

Valeäiti 2 Kommenttia

Menee vähän Kottaraisen lainailuksi, mutta vitsi mikä postipäivä tänään oli!

Tuli postikortti oikein Etelä-Afrikasta (kiitos Anna ja pesue!), kaksi pientä pupua Kumpulasta asti (kiitos kumitäti!) ja vielä kirsikkana kakussa tarrakerhokirje Ykkösen ja Kakkosen pieneltä serkkumieheltä (ki-toos Eelumaister!). Eikä laskun laskua!

Tasapainottaa hieman tuota äsken nähtyä itkuepisodia: sillä hetkellä kun lounaspihvit katettiin pöytään, Ykkönen heräsi peräti 45min unien jälkeen ja Kakkonen heräsi myös huutamaan mahakipujaan. Lopputuloksena ruokapöydän ääressä itki kaikki paitsi Insinööri. Voin kertoa että ne päikkärit olisi tehny meille kaikille aika hyvää.

Loppupeleissä kuitenkin voiton puolella uusien tarrojen ja pupujen seurassa:

Menee vähän Kottaraisen lainailuksi, mutta vitsi mikä postipäivä tänään oli! Tuli postikortti oikein Etelä-Afrikasta (kiitos Anna ja pesue...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Tautilotto käynnistetty

Valeäiti 6 Kommenttia

Ykkönen palasi tarha-arkeen tänään. Nyt jännätään mikä parhaillaan liikkeellä olevista vitsauksista rantautuu meille:
  • Täit
  • Kihomadot
  • Oksennus- / ripulitauti
  • RSV
En edes tiedä minkä valitsisin, jos saisin. Ehkä sitten vaikka RSV:n, siinä me ollaan jo aika hyviä. 

Loppuun terveiset viuhtovalta letkumieheltä. Tänään opin, että se vehje pitää suunnata alaspäin jos ei halua suihkuja päälleen vaipan ohi.

Kuvaushetkellä lapsella taas puhtaat
ja kuivat vaatteet päällä. Äidillä ei.

Ykkönen palasi tarha-arkeen tänään. Nyt jännätään mikä parhaillaan liikkeellä olevista vitsauksista rantautuu meille: Täit Kihomadot Oks...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kvaak kvaak kvaak

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Yksi pieni ankka lähti leikkimään
Vuorten taakse kauas pois

Äitiankka sanoi että kvaak kvaak kvaak

Mutta ei yhtään ankkaa tullut takaisin

Mutta silloin isäankka nosti päänsä lammikosta ja sanoi kovaan ääneen KVAAK!

ja kaikki kolme ankkaa tuli takaisin. 

Ei siinä vielä mitään että Ankkalaulun sanoma on aika ärsyttävä: äitiankka sen kuin nalkuttaa ja kukaan ei kuuntele, mutta annas olla kun se isi kerran nostaa sen lihavan höyhenpersiinsä lammikosta ja vähän rääkäisee niin johan tullaan. Ja isäankka luonnollisesti toimii vasta kun kaikki ankat oli jo hävinnyt. 

Mutta se vähän rassaa, että Ykkönen on oppinut laulun vähän turhan tehokkaasti, ja osaa tehdä oikean käsiliikkeen (tiedättehän, kvaakattava ankka -käsi) ja sanoa "kvaak kvaak kvaak". Lisäksi se tuntuu välillä tekevän sen juuri sopivasti silloin kun äiti sanoo neljännen kerran "syöpäs nyt puuro nätisti". 

Mitähän se isäankka on käynyt opettamassa? Täytyy ehkä lisätä "kvaak kvaak kvaak" -nalkutus nalkutuksen teoriaan.


Yksi pieni ankka lähti leikkimään Vuorten taakse kauas pois Äitiankka sanoi että kvaak kvaak kvaak Mutta ei yhtään ankkaa tullut takais...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Taas syvällä Strömsössä

lauantai 24. maaliskuuta 2012 Valeäiti 4 Kommenttia

Tein suklaakakun, se paloi.

Tietenkin.

Jos samaan aikaan riisuu taaperon ja valmistelee sen päivällisen, viikkaa pyykkejä, pitää vauvaa silmällä, vaihtaa omia vaatteita ja tietenkin myös roikkuu Facebookissa niin pieni kakun palaminen nyt on pienin mahdollisista pahoista.

Mutta ei se mitään, jos ei kakku kavereille kelpaa, karkkia on silti aina ja VIINIÄ. Taidanpa ottaa sitä lasin tai neljä.

Hyvää lauantaita kaikille!!

Tein suklaakakun, se paloi. Tietenkin. Jos samaan aikaan riisuu taaperon ja valmistelee sen päivällisen, viikkaa pyykkejä, pitää vauvaa ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Teillä on aina niin siistiä - osa 2

Valeäiti 4 Kommenttia

Ykkönen oli viisi minuuttia "yksin".

Huomaa hieno logiikka, astianpesukoneeseen selkeästi kuuluu puhtaat astiat, pillit ja suklaat.

Miksi meillä muuten on edes noin paljon taloussuklaata? Selkeästi merkki siitä että pitäisi leipoa jotain.

Ykkönen oli viisi minuuttia "yksin". Huomaa hieno logiikka, astianpesukoneeseen selkeästi kuuluu puhtaat astiat, pillit ja sukla...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Happy happy joy joy

perjantai 23. maaliskuuta 2012 Valeäiti 7 Kommenttia

Voi ettien että, tämä tuuliviiri puhaltee vaihteeksi taas onnen tuulia. Juuri nyt on tämän Valeäidin elämässä nimittäin 502 iloista asiaa.

Ensimmäinen on se, että Kakkonen (edelleen jatkuvista ja pahenevista mahakivuistaan huolimatta) nukkui vihdoin viime yönä niin kuin kilttien vastasyntyneiden kuuluisi: klo 21.30-07, heräten vain kaksi (!!) kertaa syömään välissä. ISOJEE! Toinen on se, että pääsen tänään kampaajalle ensimmäistä kertaa 1,5 vuoteen. Pikkumies tulee mukaan, mutta ehkä se on silti kanssa ISOJEE, sen verran pahalta tämä reuhka nimittäin jo näyttää.

Ja ne 500 muuta iloista asiaa? Ne olette te, rakkaat lukijat. Kuluneella viikolla on tapahtunut jokin aivan käsittämätön nousukausi, jonka ansiosta tätä pikkuruista blogia käydään päivittäin katsomassa noin 500 kertaa. Se on ihan hurja luku, enkä voi muuta kuin nöyrästi kiittää.

Tämän blogin kirjoittaminen on edelleen (tai ehkä etenkin nyt) kahdenkin lapsen kanssa ollut todellinen henkireikä, ja teiltä tulevat lukuisat kommentit ovat aivan mahtavia. Joten iso pushalkiitoskummarrus teille, jatketaan samaa rataa :)


Eikä tätä päivää muuten yhtään huononna se, että ulkona on noin älysiisti kevätsää, jonka seurauksena siivottiin koko koti tänään. Eikä se, että juuri ostettu vaaka näyttää -9kg synnytyksestä. Eikä se, että tänä viikonloppuna on kaikenlaista kivaa suunnitteilla. Eikä se, että jäin juuri yksin kahden lapsen kanssa kotiin kun kumpikin piti nukuttaa päiväunille, enkä edes tajunnut sitä. Hoidin vain hommat ja hyvin meni.

Voi ettien että, tämä tuuliviiri puhaltee vaihteeksi taas onnen tuulia. Juuri nyt on tämän Valeäidin elämässä nimittäin 502 iloista asiaa. ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

7 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Äitzheimer - kun järki alkaa mennä

torstai 22. maaliskuuta 2012 Valeäiti 23 Kommenttia

Univelan karttuessa aletaan nähdä klassisia pienten lasten vanhempien toilailuja. Jokainen äiti on varmaan löytänyt joskus kännykän jääkaapista, avaimet vessan kaapista ja itsensä paikasta x ihmettelemässä mitä siellä oli tarkoitus toimittaa (vinkki: jos siellä on juoksevaa vettä, peseydy. Jos tuoksuu hyvältä, syö). Tämä on ilmeisesti jokin ihan oikea tieteellinen ilmiö, johon taas kerran ne hormonitkin liittyy. Sitä kutsutaan leikkisästi nimellä Äitzheimer.

Itseltäni tässä tilassa lähtee ensin ajantaju ja sitten koordinaatio käsistä. Ykkösen vauva-aikana tiputin mm. yhden kokonaan lasisen pöytälampun ja useita juomalaseja. Ne vaan tippui otteesta. Tällä kierroksella muistan kaiken tapahtuneen "eilen" ja Insinööri kertoo perässä korjaillen: "eli tiistaina".

Samoin olen jokaisella yösyötöllä autuaan tietämätön siitä, milloin baari oli auki edellisen kerran. Vaikka kuinka yritän sen aina painaa mieleeni, niin ei vaan pysy. Eilen oli täysi farssiyö, jonka aikana myös Ykkönen heräili jatkuvasti. Välillä suoraan huutoon, välillä viereisestä huoneesta kuului yhtäkkiä innostunut "vauva, vauva!". Kakkonen ähisi tapansa mukaan mahaansa ja oli levoton kunnes herätti meidät kaikki 06.30 täyteen huutoon. Ja jossain välissä äiti leikki taas unetonta parin tunnin verran.

Lopputuloksena pientä hapuilua, jolloin ei kannattaisi esim yrittää täyttää kaurapuuropurkkia. Katselin siinä silmilläni miten purkin reuna tuli vastaan ja ohitettiinkin, mutta käsi ei vaan lopettanut kaatamista. Onneksi loppui puuro kesken pussista.


Univelan karttuessa aletaan nähdä klassisia pienten lasten vanhempien toilailuja. Jokainen äiti on varmaan löytänyt joskus kännykän jääkaapi...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

23 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Shoppailuhoitoa

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012 Valeäiti 6 Kommenttia

Kyllä kunnollinen rahan tuhlaaminen aina kuulkaa vähän piristää mieltä.

Käytiin hakemassa Ykköselle kevätvermeitä, mutsille tehokkaampaa silmärinkula-be-gone-salvaa ja vielä jotain pientä kivaa: the vauvasormus.

Kiitos Ameriikan serkkujen, mekin olemme lanseeranneet perheessämme nk. vauvasormusten perinteen. Yksinkertaisesti; yhdestä kannetusta ja synnytetystä lapsesta saa yhden timanttisormuksen. Jenkeissä lahjuksen nimi on osuvasti "push present". Suosittelen perinnettä lämpimästi kaikille!

Kummasti tämäkin päivä maistuu paremmalta kun sormessa häikäisee uusi ihanuus.

Eikä myöskään haittaa yhtään että hyvä ystävä toi kotiovelle pullon viiniä, tulppaaneja ja söpöt vauvan sukat suoraan Alpeilta :)

Pyörähuoltoa odotellessa
Palkkiot yhteensä 20 kuukauden ja 34 tunnin työstä.

Kyllä kunnollinen rahan tuhlaaminen aina kuulkaa vähän piristää mieltä. Käytiin hakemassa Ykköselle kevätvermeitä, mutsille tehokkaampaa s...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Hunajamuna ohi

Valeäiti 7 Kommenttia

Nyt on kuherruskuukausi (honeymoon, = Hunajamuna erään ranskattaren mukaan) ohi. Just nyt hajottaa huolella.

Ensinnäkin, Kakkonen ei osaa nukahtaa. Siis mikä vastasyntynyt tarvitsee puolitoista tuntia nukahtamiseen? Eikö niiden pitänyt olla niin kuin kissapennut, jotka nukahtaa pallo suussa kesken leikin? No tämä ei ole. Syli on vissiin ainoa mihin nukahtaa ja siitäkin säpsähtää hereille heti kun nukahtaa. ihan kuin äitinsä, pelkää varmaan heräämistä. Tämä farssi toistuu yöllä, mutta onneksi ainakin viime yönä vain kolmen tunnin välein.

Ja sitten on Ykkönen. Ihana, iloinen, hassu, hellivä Ykkönen. Ja sen tilalle muuttanut demoni. Eilen illalla se ensinnäkin kaatui omiin jalkoihinsa ja selkeästi satutti joko nilkkansa tai ranteessa tai kummatkin kohtuullisen pahasti. Lääkäriin ei varmaan tarvitse mennä kun mikään ei ole turvonnut ja liikkuminen sujuu. Mutta kun tähän lisää neljä (eikä kolme niinkuin aiemmin luulin) puhjennutta hammasta, jonkun miniräkätaudin ja nyt alkaneen mustasukkaisuuden / ahdingon muuttuneesta elämästä, arvaatteko mitä seuraa?

Seuraa se, että täällä asuu nyt kaksi jatkuvasti itkevää naista. Tällänen vähän vanhempi, joka herää huonon yön jäljiltä päänsärkyyn ja pamauttaa päänsä kovaa nostaessaan pienemmän tuttia. Ja se pienempi, joka tarvitsi tuttia (tai kahta) koska saapas putosi / ei saanut loiskia vedellä / isi ei ottanut syliin / äiti otti syliin / elämä on / nälkä / väsy / pikkuveli on sylissä / duplo on väärässä paikassa / pitää vaihtaa vaatteet / varvas muka osui johonkin / mennään ulos / ei mennä ulos.

You name it. Mä alan olla pian ihan samassa uhmatilassa, jossa eniten v***taa kaikki.

Tämän avautumisen teille tarjosi Valeäiti.

Nyt on kuherruskuukausi (honeymoon, = Hunajamuna erään ranskattaren mukaan) ohi. Just nyt hajottaa huolella. Ensinnäkin, Kakkonen ei osaa ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

7 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kaukana Strömsöstä

tiistai 20. maaliskuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Ykkönen sai aikanaan lahjaksi hyviltä ystäviltämme kipsitaulun, johon painettiin neidin pienen pienet jalanjäljet 11 päivän iässä. Insinööri johti projektia, joka onnistuikin ihan hienosti.

Herra Kakkonen täytti tänään 11 päivää. Juhlan kunniaksi käytiin ostamassa myös herralle oma jalkataulu (ei muuten kuulosta kovin hienolta). Päästyäni yli törkeästä hinnasta (50€!!!) ryhdyin innokkaana toimeen. Yrityksiä vaadittiin varmaan viisi ja edes kohtuulliseen lopputulokseen tarvittiin taas insinööriä.

Mutta ei se nyt taaskaan silti ihan mennyt niinkuin siellä television punaisessa tuvassa. Mutta onpahan tehty.

Ykkönen sai aikanaan lahjaksi hyviltä ystäviltämme kipsitaulun, johon painettiin neidin pienen pienet jalanjäljet 11 päivän iässä. Insinööri...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Prioriteetit uusiksi

Valeäiti 0 Kommenttia

Olin eilen noin seitsemän minuuttia lasten kanssa yksin, tällä kertaa niin että kumpikin oli hereillä. Olen suhteellisen vakuuttunut että se meni hyvin ja olisin helposti pärjännyt vielä vaikka seitsemän lisää.1,5 viikon päästä loppuu isyysloma ja saan minuutteja kerralla roppakaupalla lisää.

Alun haparoinnin jälkeen olenkin siirtynyt harjoittelumoodiin: yritän yhä enemmän pärjätä yksin tilanteissa, joissa tiedän kohta olevani oikeasti yksin. Tämän seurauksena olen mm. nostanut Ykkösen syöttötuoliin samalla kun imetin Kakkosta. Eikä kumpikaan edes tippunut otteesta! Aikamoinen Vuoden Mutsi -suoritus, vai mitä?  On kuitenkin kohdattava faktat: kohta olen useita tunteja päivässä 1-4 kättä sidottuna 1-2 lapseen. Henkinen valmistautuminen siihen on selkeästi jo käynnissä, ja mietin usein "miten tämän tekisin yksin jos olisi pakko". Samalla on muotoutunut uusi prioriteettien lista arkeen, joka menee kutakuinkin näin:

1. Kuoleman ja vakavien vammojen välttäminen: Kakkosen, Ykkösen, Oman. Pitää sisällään mm. kattilankahvojen kääntämisen seinään, uuninluukun kiinni pitämisen, turvaportit portaissa, kovat ja painavat esineet pois Ykkösen ulottuvilta (ne lentää Kakkosta päin kun Ykkösellä joutuu hiekkaa vaippaan).

2. Ruokahuolto, taso 1. Sekä Ykkönen että Kakkonen reagoivat helvetillisellä kiukuttelulla hieman huonosti nälkäiseen oloon. On siis varmistettava että Ykköselle löytyy paljon ruokaa, jota se syö kauan ja joka on helppo tarjoilla yhdellä kädellä. Näkkileivät, hapankorput, rusinat, purkit (itse syötyinä) kunniaan. Kakkoselle pidetään maitobaari mahdollisimman helposti auki kokoajan. Rintsikat poltettiin hei jo 70 -luvulla.

3. Jätehuolto, taso 1. (Aikuisten) on käytävä vessassa aina silloin kun voi, vanha viisaus joka on opittu omalta äidiltä. Ne aikuisten vaipatkaan eivät ime kaikkea.

4. Siedettävän volyymin ylläpito. Ykkösen leikittämistä kaikin mahdollisin keinoin, jotta se ei keksi ruveta kiukkuilemaan. Spagettinainen lattialla on haastava jos on toinen spagetti jo sylissä. Mukaan astuvat siis Duplot ja kirjat, äidin meikkilaukku (tuhottu jo), kaukosäätimet (tuhottu jo), kännykkä, kattilat/kipot/kupit, äidin käsilaukku,  kaikki kodin laatikot ja lipastot. Kakkonen kulkee tämän ajan sylissä ja tutti suussa jos / kun se ei muuten viihdy.

5. Jätehuolto, taso 2. Vaipparumba. Ei niin paha, mutta otettava huomioon ettei oma siisteystaso välttämättä pysy yllä.

6. Ruokahuolto, taso 2.  Ai niin, pitikö munkin syödä jotain? No tosta pari karkkia pähkinää.

7. Uni. Olisi oikeasti paljon korkeammalla listalla, mutta vaikean toteutettavuuden takia jää alas.

8. Oma hygienia. Suihkuksi riittää hyvin Ykkösen pärskyttelemä kylpyvesi, vaatteet vaihdetaan sitten kun tahrat näkyy (valkoisella sinappi, musta kestää aika pitkän käytön) tai maito haisee. Tukka on mitä on, sen saa ponnarilla kiinni. Silmiä ei enää näe mustien pyörylöiden takaa, joten mihin sitä meikkiäkään tarvitsee. Ja ne meikithän oli jo tuhottu anyway kohdan 4 seurauksena.

9.  Pakolliset kotityöt. Maidot jääkaappiin, välttämättömät tiskit tiskattava, roskikset välillä ulos.

10. Omat harrasteet. Jos blogi ei päivity, voitte päätellä mitä muuta on jäänyt tekemättä.

X. Parisuhde. Hahhahahaa. Palataan tähän vuonna 2017.

Tämä ei ole kohdan 1
säädösten mukainen tapa säilyttää vauvaa.

Olin eilen noin seitsemän minuuttia lasten kanssa yksin, tällä kertaa niin että kumpikin oli hereillä. Olen suhteellisen vakuuttunut että se...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Lapsiperheen soundtrack

maanantai 19. maaliskuuta 2012 Valeäiti 1 Kommenttia

Viime päivinä meillä on pysynyt telkkari mystisen paljon kiinni. Ei ole tullut tarvetta. Siinä samalla tulin kiinnittäneeksi huomiota perheemme äänimaailmaan. Täällä nimittäin toistuu päivittäin samat, tutut äänet, joista voisi helposti koota vaikkapa yhden CD:n verran miellyttävää taustamusiikkia.

Jos vaikka joku kaipaa lääkettä vauvakuumeseen tai kaipaa omia lapsiaan, voisi kuunnella tätä kokoelmalevyä:

Duplolaatikko on just passelin
kokoinen lepopaikka pienelle miehelle.
Taustalla soi "Louskuvat Legokasat".
Laa-laa-lapsiperhe
1. Nätisti ai-ai
2. Louskuvat Legokasat
3. Rumba Samba Pyykkikone
4. Tiskikonetango
5. Kitinää Kapalossa
6. Suoraa Huutoa Syöttötuolissa
7. Liesituuletin, Kahvinkeitin ja Mikroaaltouuni (sikermä)
8. Tuskan Parahdus Kylpyhuoneessa
9. KikaKikaRiehuuPoks
10. Musiikkilelun Sulosävelet
11. Ai Vitsi Se On Söpö
+ Bonusraita: Voisitsä Nalk Nalk (radio remix)

Viime päivinä meillä on pysynyt telkkari mystisen paljon kiinni. Ei ole tullut tarvetta. Siinä samalla tulin kiinnittäneeksi huomiota perhee...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

1 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Klassista Valeäitiä

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Tänään mentiin koko perhe puistoon + kävelylle + pullalle. Oikein Kaivariin mentiin, ja vieläpä Caruselliin ah-niin-urbaanin-merellisesti.

Kärräsin ylpeydellä ja riittävällä itsevarmuudella kahden kerroksen väen (eli tuplavankkurit) pöydän luo Insinöörin jonottaessa pullaa. Samalla rehvakkuudella aloin riisua Ykköstä, aikomuksena istuttaa se syöttikseen syömään ja sitten ehkäpä jopa imettää Kakkosta samaan aikaan. Eikö olisi mahtava näky, yksi äiti pärjää näin hienosti kahden kanssa?

Olisi varmaan jos se ei olisi Valeäiti.
Ykkösen riisumisessa kun kävi sellainen pieni kommervenkki että käteni irtosi jostain otteesta kesken vetskarin vedon ja päädyin pajauttamaan sitä rystysilläni suoraan poskelle, kahden jo olemassa olevan mustelman päälle.

Sainpahan ainakin kaipaamaani huomiota kun Ykkönen parkui (tahattomasti) väkivaltaista äitiään. Ja koko perhe sai korvapuustia.

Tänään mentiin koko perhe puistoon + kävelylle + pullalle. Oikein Kaivariin mentiin, ja vieläpä Caruselliin ah-niin-urbaanin-merellisesti. ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Korkeintaan keskinkertainen äiti

lauantai 17. maaliskuuta 2012 Valeäiti 5 Kommenttia

Alkuun hyviä uutisia: Kakkonen on alkanut päästä elämän makuun. Herra nukkui eilen ensimmäisen kunnon yöpätkänsä, peräti 4h yhteen soittoon. Wuhuu! Uni maistuu siis paremmin ja maha alkaa selkeästi ymmärtää mitä tällä kaikella maidolla pitäisi tehdä. Hereilläkin se on tyytyväisempi, ihmettelee ympäröivää maailmaa jo pitkiäkin aikoja (hiljaa). Ykkönen alkaa käydä vähän kierroksilla alkavan mustasukkaisuuden voimin, mutta raportoidaan siitä myöhemmin jos jotain raportoitavaa on.

Sitten huonoja uutisia. Mua ei ehkä ole ihan rakennettu äidiksi. Olen tässä viime päivinä taas huomannut että minussa on muutama oleellinen puute, jotka tekevät ainakin vauvavuodesta haasteellisen:
  • Erittäin huono itkunsietokyky. Niin vastasyntyneen kuin taaperonkin itku saa aikaan fyysisen pelästymisreaktion ja itkun jatkuessa yli 10sek seuraa itkun syystä riippuen ahdistus / ärsytys "miksei se jo lopu?". Tämän seurauksena pyrin välttämään itkuja kaikin keinoin, eli asetan itseni epämukaviin tilanteisiin ja todennäköisesti mahdollistan oikein kukkean uhmaiän. 
  • Erittäin huono univelan sietokyky. Nyt on mennyt viikko, ja olen jo alkavasti huonossa jamassa. Itkut on herkässä, ärtymys vielä herkemmässä, ja alan taas aiheuttaa itse itselleni unettomuutta. Say what? Asennoidun katsokaas näin: en uskalla nukahtaa koska kohta joutuu taas heräämään. Tosi järkevää, eikö?
  • En pidä lapsellisuudesta enkä itsekkyydestä. Tulevaisuudessa on siis varmaan helppoa katsella huomiohakuista, "tyhmää" leikkimistä ja "älä ota sitä se on mun lelu!" itkuja. 
  • Olen temperamenttinen. Kun Ykkönen painelee oikeita nappeja, saan käyttää jo nyt kaiken tahdonvoimani etten alennu noin kaksivuotiaan tasolle. Se tavaroiden ja etenkin ruoan tahallinen heittely on vaan jotain niin raivostuttavaa. En tule ikinä olemaan se äiti joka lehmänhermoisesti katselee lapsena kiukuttelua. 
Tasapainon vuoksi kerrottakoon, että on minussa myös joitain ominaisuuksia, jotka toivottavasti pätevöittävät nykyiseen ammattiini: (Biologiseen äitiyteen pitäisi muuten ehkä olla jotain kriteerejä, pääsykokeita ja luonnetestejä. Miksi adoptiovanhemmat joutuvat olemaan täydellisiä ehdokkaita kun me biologiset emme lähtökohtaisesti todellakaan ole?)
  • Olen kärsivällinen. Siis en sitä kiukuttelua kohtaan. Mutta jaksan istua nukkuva vauva sylissä vaikka 12h, jos siitä on kiinni vauvan hyvinvointi ja sitä kautta oma hyvinvointi (ks. itkunsietokyky yllä)
  • Olen (tosin muiden kuin omien) lasten mielestä hauska. Ilmeisesti naamani on koominen ja siitä lähtee hassuja ilmeitä. 
  • Pidän musiikista ja laulamisesta. Valitettavasti tämä ei tarkoita että olisin Ykkösen kanssa jaksanut aina lauleskella tai viedä muskariin, mutta ainakin hätätilanteessa uskallan laulaa julkisesti ja keksin kaikenlaisia melodioita tarvittaessa. 
  • Tuotan maitoa kuin Loimaan ainoat kaksi lehmää. Tästä riittäisi koko kylälle eikä tunnu missään.
  • Pysyn tyynenä kriisissä. Ne jatkuvasti toistuvat muutamat kerrat kun Ykkösen kanssa on ollut läheltä piti -tilanteita (esim. lattiankaivon reikään jumiin melkein jäänyt sormi), pysyn hämmästyttävän tyynenä, toimintakuntoisena ja järkevänä. Luonnollisesti kun kriisi alkaa helpottaa, parahdan järkyttyneeseen itkuun.
  • Laitan lapset edelle. Yök miten ylevältä tämä kuulostaa. Mutta lähes kaikissa valintatilanteissa rahankäytöstä ruokailuun, nukkumisesta viihtymiseen, huolehdin siitä että lapsilla on kaikki hyvin ennen kuin hoidan itseäni. Varmaan vähän liikaakin, nimimerkillä tuliko syötyä vuonna 2011?
  • Olen kellokalle. Tämän voi lisätä oikeastaan kumpaan vain listaan haluaa, mutta meillä syödään tasan klo 8, 11, 15, 17 ja 19. Muut elämän aikataulut liikkuvat näiden mukaan. Onneksi on Insinööri joka ei moista ymmärrä, joten joudun välillä myös käyttämään tervettä järkeä ja joustamaan tästä natsiudestani. Hyää tässä on se, että nyt lapsemme on ohjelmoitu ja se tuntuu toimivan esimerkiksi yöunien osalta hyvin. En ole myöskään tähän mennessä ollut lapsen takia varmaan mistään myöhässä, varaan kaikkeen överipaljon aikaa
Damn, plussalistasta tuli pidempi! Toisaalta miinuspuolen jutut on aika isoja. Mitähän tästä siis vetäisi yhteen? Olen keskinkertainen äiti (ainakin Vuoden Mutsin testin mukaan), joka hajoilee aivan täysillä vauva-arjesta. Kappas, eihän se hassumpaa olekaan.

Onko teillä muilla vastaavia vammoja vai oletteko syntyneet äitigeenit sisällänne?

Alkuun hyviä uutisia: Kakkonen on alkanut päästä elämän makuun. Herra nukkui eilen ensimmäisen kunnon yöpätkänsä, peräti 4h yhteen soittoon....

Facebook-kommentit

Muut kommentit

5 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Massakausi

torstai 15. maaliskuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Terveisiä neuvolasta.

Käytiin Kakkosen kanssa ensimmäisellä käynnillä neuvolassa perinteisen kotikäynnin sijaan, miksi vuoren pitäisi tulla Muhammedin luo jne, kun hommahan on meillä toiskertalaisilla jo niin hyvin hanskassa (hah). Neuvolatäti on sitäpaitsi jo Ykkösen kanssa tullut tekemään tämän mukavuudeksi piilotetun sosiaalikäynnin meillä kotona, ja todennut ettei neuloja ole ihan joka nurkassa vauvan löydettäväksi.

Tyyppi sai paljon kehuja, kaikki oikein mainiosti hänellä. "Terhakka" taisi olla korttiin päätynyt kuvaus. Terhakka tarkoittaa neuvolakielellä "huutaa aivan sairaasti kun ärsyttää, eikä ihan noin vain rauhoitu". Lisäksi todettiin että nämä viime päivien äidin kannalta todella mieluisat 1-2h ruokavälit on tehneet tehtävänsä, ja Kakkonen on kerännyt jo hämmästyttävän määrän massaa. Vaakaan tuli lukema 3550. Syntymäpaino (3340) pitäisi saavuttaa 10vrk ikäisenä, Kakkonen on vetänyt siitä parilla sadalla grammalla ohi kuudessa. Hyvä poika. Tarkoittaa myös että tutti on tullut jäädäkseen, mun ei todella tarvitse huolehtia riittävästä maidonsaannista.

Saatiin tänään myös kamerasta kuvia ladattua koneelle, joten tässä pari arjen otosta.

Bloggaajan nykyarkea

Hyvä jemma pienelle miehelle: parven portaikossa.

"Mitä sä siinä kähiset, toiset yrittää syödä aamupalaa"

Vaatteet päällä on ehkä parempi huutaa

Terveisiä neuvolasta. Käytiin Kakkosen kanssa ensimmäisellä käynnillä neuvolassa perinteisen kotikäynnin sijaan, miksi vuoren pitäisi tull...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Huumoria väsymyksestä

Valeäiti 2 Kommenttia

Tälläisen univelan ainoa hyvä puoli on se, että saa halvalla hyvät naurut. Huumorintaju on suunnilleen samalla tasolla kuin oikein "onnistuneen" illan jälkeen aamulla kavereiden kanssa jotka päätyivät ottamaan vähän unen päästä kiinni teidän sohvalla. Eli siis suomeksi krapulassa edellistä iltaa muistellen. Silloin huonot jutut naurattaa, ja ihan tajuttomissa mittasuhteissa. Muistuttaisin paikalla olleita esim "Paljon hauskaa" -tapauksesta.

Vauvakännissä sama ilmiö toistuu. Niinpä olen tänään repeillyt ensin noin tunnin eräälle huolestuneelle suklaarusinalle, ja sitten noin tunnin omasta kamerasta löytyneelle kuvalle.

Siinä kuvassa näkyy eräs laitapuolen kulkija, joka kiinnitti huomiomme eräällä päiväkävelyllä. Noukimme sen mukaamme ja aloimme kutsua häntä Ykköseksi.


Tälläisen univelan ainoa hyvä puoli on se, että saa halvalla hyvät naurut. Huumorintaju on suunnilleen samalla tasolla kuin oikein "onn...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Päivä 5

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Tänään on ollut kaikilla mittareilla melkoisen hyvä päivä. Olen:
  • Menestyksekkäästi seurustellut ja leikkinyt Ykkösen kanssa, saanut siltä myös haleja
  • Ollut yksin kahden lapsen kanssa noin 2h 23min. Kumpikin nukkui 98% ajasta.
  • Laittanut (ja syönyt) ruokaa. Portobello-sieniä kastikkeella ja juureshöystöllä. HAHAH kenen blogia luulitte lukevanne, makaronilaatikkoa tietenkin. Vähän mautonta sellaista.
  • Käynyt suihkussa (okei olen tehnyt tämän jo aiempinakin päivinä)
  • Meikannut (ohoh mikä kissa sieltä paljastui)
  • Vaihtanut verkkarit hetkeksi (äitiys)farkkuihin
  • Nähnyt ystäviä juuston ja viinin merkeissä (kiitti seurasta tuoreet kummisetä ja -täti, kiitti herkuista sisko! :))
  • Todennut että Ykkönen on saanut / saamassa kolme uutta hammasta
  • Todennut myös että Ykkönen on tulossa kipeäksi 
  • Todennut ettei siis ole ihme että se hyppi tänään seinille sitä välillä vähän kiukuttaa
  • Huokaissut helpotuksesta koripallojen laskiessa hieman normaalimpaan olotilaan ilmeisesti ilman tulehduksia 
  • Seurannut kauhulla ilolla kahden lapsen kylpyhetkeä, joista toiselle se oli ensimmäinen sitten juuri sulkeutuneen lapsivesihuvipuistonsa
  • Päättänyt lopettaa sinänsä hienosti alkaneen ihmistutin uran ja esitellyt Kakkoselle sen tulevan parhaan kaverin. Mietitään sitä vieroittamista sitten rippikoulussa.
Mä en vaan t a j u a että noita lapsia on täällä kaksi. Aivan sairasta.

Näihin tunnelmiin päätän tämän päivän ja menen kerrankin ajoissa nukkumaan. Saa sitten taas heräillä kahden tunnin välein syöttämään ja sen jälkeen olla liikkumatta ettei ihmistutti putoa suusta. Taidanpa ottaa sen silikonisen version vierelleni. Joku sitä varmaan kaipaa yöllä, Kakkonen tai minä.

Tänään on ollut kaikilla mittareilla melkoisen hyvä päivä. Olen: Menestyksekkäästi seurustellut ja leikkinyt Ykkösen kanssa, saanut siltä ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Verta, hikeä, kyyneleitä - ja oksennusta.

tiistai 13. maaliskuuta 2012 Valeäiti 4 Kommenttia

Varoitus: Seuraa synnytyskertomus. Älä lue.

"Ei tää tänään synny"
Olin ilmeisesti saanut itseni varsin tehokkaasti psyykattua että raskaus menee kaksi viikkoa yliaikaiseksi. Olin varmuudeksi vielä varannut lauantaille kampaajan, jotta laskettu aika ei pelkästään kyrsisi, vaan olisi myös jotain kivaa, jota odottaa. Samasta syystä en todellakaan ollut pakannut minkään näköistä sairaalakassia, ajattelin tehdä sen aikaisintaan laskettuna päivänä.

Kun supistukset alkoivat päivää ennen laskettua aikaa taas täsmällisesti aamyöllä puoli viideltä, huomasin kyllä heti ensimmäisestä kahdesta että ne ovat aivan eri kaliiperia kuin aiemmat. Em. psyykkauksesta johtuen dissasin ne kuitenkin täysin ja harmittelin vain sitä ettei pystynyt enää nukkumaan. Insinöörihän oli aloittanut samana yönä klo 00 oman oksennustautinsa, joten unta oli muutenkin aika vähän alla.

Klo 7 aikaan soitin varmuudeksi Naistenklinikalle ja äidille, joka oli valtuutettu Ykkösvahdiksi. Puheluiden jälkeen harmitti, olipa taas turhan innokasta. Supistukset olikin Ykkösen aamurutiinien aikaan jo helpomman tuntuisia, joten lähetin äidilleni viestin "ei tässä tänään mitään synnytystä tule". Siinä sitten jatkettiin päivän puuhailuja, Insinöörin toipuessa oksennustaudistaan. Päätettiin kuitenkin viedä Ykkönen hoitoon mummilleen iltapäivästä, jotta saataisiin sitten treffi-ilta jos ei kerran synnytystäkään tule. Klo 12 aloitettiin siis päiväunet, kuten normaalia, ja ajattelin niiden aikana pakkailla Ykkösen kamat ja ehkä vähän jotain omaa sairaalakassiakin, supistuksia kuitenkin edelleen oli. Siivosin luonnollisesti myös koko kodin, kävin suihkussa ja tein kaikki muut marttailut, jotka mielestäni nyt vain piti tehdä vaikka vähän supistelisikin. Tai no aika paljonhan siinä jo supisteli, olihan se itsellekin myönnettävä. Ajattelin kuitenkin että Ykkönen nukkuu klo 14 asti, sitten välipala, sitten hoitoon…sitten ehkä sairaalaan jos tarvitsee.

Aloitin supistusten kellottamisen siinä vaiheessa kun koneella ei enää pystynyt kirjoittamaan niiden aikana. Oh fuck. Kestävät minuutin, ja tulevat 2-3 minuutin välein. Hipsin vessaan soittamaan (ettei Ykkönen ja Insinööri herää, tietty) uudestaan äidille, pyysin tulemaan sittenkin heti. Vastaus? "no mutta mulla on vielä lounaskin syömättä". Lähti kuitenkin tulemaan, joten menin herättämään Insinöörin ja sanoin että olisi syytä varmaan vähän pakata jotain kamoja, kohta on lähtö. Vastaus? "ok". Ja kyljen kääntö. Olin ilmeisesti vakuuttanut kaikki muutkin siitä ettei mitään synnytyksiä tule.

"Sulla taitaa olla oksennustauti"
Saavuimme Naistenklinikalle puoli kahdelta (tähän väliin dramaattinen välimusiikki ja insert: "2-3cm auki"). Ilokaasu käteen, epiduraalivalmistelut käyntiin. Thank the lord. Heti kun poistuttiin kotoa sain nimittäin huomata että kivut olikin jo aikamoiset, olin niitä taidokkaasti vain vaimentanut muulla tohinalla. Insinööri mainitsi kätilölle ohimennen että oli muuten oksennustauti viime yönä. Kätilö katsoi pahoitellen: "Tiedätkö mitä? Sä et saa olla täällä". Seurasi yksi hyperventiloivasti itkevä synnyttäjä, kun luulin että joudun tekemään koko homman yksin, eikä Insinööri saa olla paikalla poikansa syntyessä. Kätilö puhui lääkärin kanssa ja heltisivät onneksi, tiukin saarnoin käsihygienista yms yms.

Tästä kahden tunnin päästä, kun epiduraali oli jo täydessä tehossa ja olon olisi pitänyt olla ihanan helpottunut, en jaksanut pitää silmiä auki, sydän hakkasi rytmihäiriössä ja hengitys oli pinnallinen. Sitten oksensin. Kätilö toteaa iloisesti "sulla taitaa kuule olla oksennustauti". Vastasin ykskantaan "ei jumalauta ole mahdollista". On se. Seuraa tuskainen taistelu, jossa epiduraali ei toimikaan kunnolla, ilokaasua ei voi ottaa kun on muutenkin paha olo, ja voimat on aivan finaalissa.  (Insert: "4-5cm auki") Siis MITÄ??

"Mä en pysty tähän"
Tunnin sisällä hommat alkoi edetä. (Insert: "8cm auki"). Synnyttäneet lukijat voi kuvitella, ja osa varmasti tietääkin omakohtaisesta kokemuksesta, miltä tuntuu edetä tunnissa ponnistusvaiheeseen, melkein ilman kipulääkitystä, kylkiasentoon pakotettuna ja samalla oksentan taas pari kertaa. Tieto siitä että ponnistusvaihe lähestyy, ei lohduttanut. En millään ymmärtänyt miten siitä selviän oksennustautini keskeltä. Sainkin siis sanottua synnyttäjän kliseen nro 1: "mä en pysty tähän". Pakkohan se kuitenkin oli.

Puoli tuntia edellisestä oksennuksesta ponnistin 12 minuutin ajan huonojen ohjeiden saattelemana. Huonojen ja liian hiljaisten. Vinkki kätilöille: jos synnyttäjä huutaa aivan helvetin kovaa, teidän pitää huutaa kovempaa jos aiotte esim sanoa sille että älä työnnä. Myöskin, on parempi sanoa "älä työnnä" kuin kryptisesti "puhalla vaan". Puhalla ittees, minä haluan tämän ulos. Seuraa synnytysklisee nro 2, jossa huudan vihaisesti kaikille läsnäolijoille ja lopulta "ottakaa se pois!". Insniöörille mainitsin myös "oonhan mä kertonu sulle miten kiitollinen tästä kaikesta olen", klisee nro 3. Lopulta kuitenkin onnistun, ja pikku Kakkonen (51cm, 3340g, 9 pistettä) näki päivänvalon melkein Pikku Kakkosen aikaan klo 18.02. Pieni repeämä down there ja vielä litran verran oksennusta ja that´s it.

Ykkösen synnytykseen verrattuna homma hoitui vähän ripeämmin (14h vs 20h), mutta muuten ehkä olisikin vähän reklamoitavaa. Ensinnäkin synnytykseni oli mukava opetustapahtuma samaan aikaan, ja ko. opetettava käsilö ei vielä ihan hanskannut kaikkea. Epiduraalia ei melkein saatu annettua kun piti väärin kiinni, unohti antaa luvan noustakin sängystä, valmisteli napanuoran väärin, olisi ommellut päin persettä (hehe) ja mun suosikki: opettava kätilö sanoi käsilölle kriittisessä vaiheessa "sun pitää antaa sen pään syntyäkin". Kiva. Voisin ehkä myös vähän reklamoida tosta oksennustaudista, mutta menköön. Toisaalta hyvää tässä oli se etten ollut kovin doupattu ponnistaessa: sain kokea miltä se tuntuu (not so bad!) ja onnistuin itse puskemaan Kakkosen ulos (siinä se tuli, vitsien vitsi!!). Ykkönenhän otettiin imukupilla vahvan epiduraalin aikana ja siitä on jäänyt sellainen olo etten itse muka synnyttänyt. Lisäksi kiitän Zeusta tai Zahiria, ettei nyt mennyt kaksi viikkoa yli. Tein muuten juuri sen mistä olen ärsyyntyneesti todennut ettei voi tehdä, unohdin ilmoittaa lapsen syntymästä yhdelle kaverille. Kerrankin "nooooh missäs se viipyy" -viesti johon oli nolo vastaus :D.

All in all, ihan kiva juttu joo, mutta onneksi se on taas ohi, ja Insinööri ei enää koskaan saa tulla mun lähelle.

Varoitus: Seuraa synnytyskertomus. Älä lue. "Ei tää tänään synny" Olin ilmeisesti saanut itseni varsin tehokkaasti psyykattua e...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

72. tunnin magia

maanantai 12. maaliskuuta 2012 Valeäiti 9 Kommenttia

Aamun onnen tunteista äärimmäiseen ahdinkoon.

Iltaa kohden Kakkonen on osoittanut äkäisiä merkkejä. Tämä herra ei tunne pientä "äh, äh, äh, herään kohta vähän kitisemään" -viestintää. Ehei. Hän aloittaa samantien suoralla "Nyt on kaikki niin päin persettä että parempi saada palvelua tänne ja heti ja ei en muuten varmana kerro mikä mua vaivaa" -ilmoituksella.

Tuoretta tuplaäitiä alkoi pikkuhiljaa kalvaa ahdistuksen siemen. Ensin se tuntui vain vähäisenä huolena (onpas herralla kova itku), sitten sa kasvoi pikkuhiljaa mustaksi palloksi joka asettui jonnekin mahan seudulle painamaan kuin kova nälkä. Se kuiskutteli: muistatko, tästä alkaa taas se ettet ikinä tiedä mikä sillä on vialla? Ei se rauhoittunut rinnallekaan, eikä syliin, ethän sä osaakaan tätä! Ja hei nyt sä et taaskaan huomioi tota Ykköstä ollenkaan, tulet menettämään sen kokonaan. Juuri kun se on kivoimmassa iässä, et enää ikinä saa nauttia sen pienistä tempuista rauhassa. Ja se traumatisoituu täysin kun et enää anna sille kaikkea huomiota, se menettää äitinsä! Sitäpaitsi kohta toi Insinöörikin lähtee töihin, mites sitte luulet pärjääväsi kahden kanssa?

Siinä vaiheessa kun huomasin etten uskalla nousta sohvalta ylös, koska Kakkonen juuri suostui nukahtamaan rinnalle (eikä varmaaan ikinä rauhoitu jos nyt nouset!), rupesin laskemaan montako tuntia synnytyksestä on. Vastaus lähes minuutilleen? 72h. Huh, johan löytyi maailmaan järki.

Jotkut onnelliset ehkä tältä välttyy, mutta sen oikean Synnytyksen jälkeisen masennuksen lisäksi on olemassa nk. "72h masennus", joka syntyy juuri maidonnousun ja sen aiheuttaman hormonimyrskyn myötä. Ykkösen kanssa tämä manifestoitui raivoisana itkuna kotiinpaluun päivänä, kun olin varma ettei tulla ikinä tästä selviämään. En suostunut edes koskemaan vauvaan kun se itki koska pelkäsin etten osaa rauhoittaa. Pelkkä Ykkösen nukahtaminen sai itkun kurkkuun, kun ajattelin että kohta se herää huutamaan, ja mitäs sitten tehdään? Lopulta itkin itseni sellaisen hysterian partaalle, että rintaan nousi ihottumaa. Kaksi päivää myöhemmin sain itseni ja Ykkösen ajallaan aamulla neuvolaan ihan omin voimin ja tuumin että kyllä tämä tästä. Sitten elämä alkoikin helpottaa.

Tänään, 72h Kakkosen ensimmäisen parkaisun, ja noin 7 minuuttia oman parkaisuni jälkeen, muistin itseni peilin edestä melkein päivälleen 1v5kk sitten. Huh sitä helpotusta. Sain purettua fiilikseni Insinöörille, sanottua ne ääneen ja siten tajuttua miten naurettavalta ne kuulostaa. Ja sain taas syyttää näitä koripalloja kaikesta.

Nyt siis odotan kiltisti sen kaksi päivää ennen kuin vakuutun siitä, etten pystykään tähän ja vauva pitää palauttaa Prismaan*. Sitä odotellessa uskottelen itselleni että vaikka Ykkönen juuri äsken oksensi, se helvetin tauti EI ole palaamassa meille.

*Insinöörin tuttavan lapsi oli kysynyt kaksi viikkoa kuopuksen tulon jälkeen, ensihuuman hälvetessä: "eikö sitä voisi palauttaa Prismaan?"

Aamun onnen tunteista äärimmäiseen ahdinkoon. Iltaa kohden Kakkonen on osoittanut äkäisiä merkkejä. Tämä herra ei tunne pientä "äh, ä...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

9 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Suurta horrosta, suurempaa onnea

Valeäiti 5 Kommenttia

Terveisiä horroksen keskeltä! Kirjoitan jossain vaiheessa kunnon sotaraportin, mutta vasta sitten kun pystyn väsymykseltäni esim seisomaan.

Väsymyksen määrä on siis ihan käsittämätön, mutta niin on onnenkin määrä. Tiedossa Oikean Äidin puhetta:

Toisin kuin Ykkösen kanssa, nyt se äidinrakkaus pamahti sitten heti päälle. En voi uskoa miten hullaannuttava tämä pieni pakkaus on. Ja jotenkin tätä samaa vaaleanpunaista höttöä riittää entistä enemmän Ykköseenkin, vaikka en olisi uskonut sitä mahdolliseksi.

Ei ole tarvinnut siis jakaa äidinrakkautta kahtia, sitä tulikin synnytyksessä noin nelinkertainen annos lisää.

Ykkönen on toistaiseksi ollut aivan super isosisko, hellii ja halii pikkuveljeään jatkuvasti. Vain silloin kuin Kakkonen itkee hoitopöydällä, iskee Ykköseenkin suuri suru. Vai ärsyttääköhän sitä? :) Ratkaisu itkuun on kuitenkin Ykkösen mielestä aina helppo: pikkuveljellä viedään iPhone, sehän auttaa kaikkeen murheeseen!

Pieni mies syö hyvin vaikka äiti onkin taas lähinnä pumpattavassa kunnossa. Saa kuitenkin onneksi maitosuihkut napattua mahaansa asti. Nyt kun saisi vielä nämä koripalloiksi muuttuneet maitorauhaset tyhjenemään...

Palataan asiaan kun mulla on taas aivotkin, kiitos kaikille onnen toivotuksista <3

Ja lopuksi esittelyssä pikku Kakkonen, herra "Oksu":

Terveisiä horroksen keskeltä! Kirjoitan jossain vaiheessa kunnon sotaraportin, mutta vasta sitten kun pystyn väsymykseltäni esim seisomaan. ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

5 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Herra Kakkonen on täällä

perjantai 9. maaliskuuta 2012 Valeäiti 6 Kommenttia

Kappas, siltähän se tuli. Sekä vauva että oksennustauti. Kakkonen on klo 18.02 alkaen 51cm ja 3340g pelkkää rakkautta. Äidillä on aika huono olo pari litraa oksennettuaan.

Kappas, siltähän se tuli. Sekä vauva että oksennustauti. Kakkonen on klo 18.02 alkaen 51cm ja 3340g pelkkää rakkautta. Äidillä on aika ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Valeäiti valesynnyttää (?)

Valeäiti 3 Kommenttia

Voi elämän ajoituksia.

Insinööri valitti illalla outoa oloa, ja aloitti klo 12 oksentamisen. Empaattisena, hellänä ja ymmärtäväisenä vaimona potkaisin sen klo 01, toisen oksennuksen jälkeen, pois sängystä vessaan nukkumaan. En saanut unta kun pelkäsin saavani oksulastin päälleni. Ei olisi eka kerta kun tämä sprinkleri osuu muhun oksentaessaan. Nukkuminen tosin jäi muutenkin vähemmälle, kun supistukset alkoi klo 04.33., minuutilleen samaan aikaan kuin aina ennenkin. Tällä kertaa vaan niin voimakkaina ettei nukkumisesta tullut enää mitään. Ja jatkuvat edelleen.

(Tragi)koomista tässä on se, että ihan tismalleen samoilla viikoilla, tismalleen samoina kellonaikoina, kävin tämän tismalleen saman läpi Ykkösen kanssa. Kunnon kivuliaita synnytyssupistuksia 7-9 minuutin välein, noin 5h ajan. Sitten ei mitään. Ja sieltähän se heti kahden viikon päästä sitten syntyikin...

Nyt siis valesynnytellään täällä kotona, odotetaan milloin tuska loppuu vai tulisko ihan oikeaksi touhuksi. Jotenkin en jaksa uskoa, toistaiseksi tämä koko raskaus on mennyt niin pilkulleen samalla lailla kuin ensimmäinen. Eli Kakkonen tulee tästä päivästä kahden viikon päästä, 20h synnyttämisen jälkeen klo 00.25 maailmaan. Tiedoksi vain.

Mutta onpahan hauska päivä: yksi energiapakkaus vielä vähän toipuu oksennustaudistaan, yksi on juuri aloittanut omansa, yksi melkein synnyttää.  Hoidetaan täällä toinen toisiamme todella menestyksekkäästi.

p.s. soitin silti Naistenklinikalle, jos olisivat sitä mieltä että pitää käväistä näyttämässä mestoja jossain vaiheessa. Puhelimessa oli maailman sympaattisin kätilö, joka puhelun lopussa, kesken supistukseni, muistutti tomerasti: "muistat sitten hengitellä, et nyt ähise siellä". Kesken supistuksen ja ähinänkin oli pakko vähän nauraa. Yes ma'am!

p.p.s tätä kirjoittaessa tuli kaksi supistusta.

Voi elämän ajoituksia. Insinööri valitti illalla outoa oloa, ja aloitti klo 12 oksentamisen. Empaattisena, hellänä ja ymmärtäväisenä vaimo...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

3 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Mistä on pienet naiset tehty

torstai 8. maaliskuuta 2012 Valeäiti 13 Kommenttia

Tänään on naistenpäivä. Siis kolme hurraa-huutoa kaikille ihanille naisille ympäri maailman:

Hurraa!

Hurraa!

Hurraa!

Naisethan on aivan mahtavia otuksia: samaan aikaan marttyyreitä ja sankareita, ottajia ja antajia, helliä ja superjulmia. Vartalollamme pystymme kasvattamaan sisällämme lapsen, synnyttämään sen ja vieläpä imettämään sitä. Käsittämätön ihme, josta olen todella kiitollinen.

Me osaamme kaikkea mitä miehetkin, mutta ei aina haluta vaan antaudutaan viattoman avuttomiksi (koska miksi puhdistaa lattiakaivoa kun joku muukin sen voi tehdä). Me vaadimme itseltämme, toisiltamme ja etenkin puolisoiltamme paljon ja vielä enemmän. Paitsi työnantajalta, siltä me unohdamme pyytää lisää liksaa ja kunnon projekteja. Lopulta jauhamme tyttökavereillemme omista ja muiden tekemisistä ja tekemättömyyksistä purskahtaen aina välillä "puhdistavaan" itkuun ja nauruun sitäkin useammin. Aivan mahtavaa! Ja ihanan stereotyyppistä!

Ihan yhtä mahtavia on miehet ja lapset, äidit ja isät, homot ja lesbot. Onneksi näistä melkein jokaiselle on oma juhlapäivänsä. Meitä aikuisia juhlitaankin saavutustemme lisäksi usein myös siksi, mihin "lokeroihin" kuulumme. Se lienee osa ihmisen perusluonnetta, joka hakee kaltaistansa ryhmää. Siksi en ihan aina ymmärrä, miksi lapset eivät saisi kuulua omiin lokeroihinsa. Kyllä vain, seuraa sekava hajatelma nk. sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta.

Meidän perheen pienin on aikamoinen mininainen. Voide- ja meikkipurkit halutaan auki, niistä mukasivellään omalle poskelle meikkiä, kenkiä vaihdellaan pitkin päivää, pinni on saatava just nyt päähän - ja tämä kaikki tehdään luonnollisesti peilin edessä. Geneettistä? Ympäristövaikutteista? Olen aika varma että sekä että. Sukupuolisensitiivistä täällä ei ainakaan todellakaan ole. Neiti kulkee usein melkein päästä varpaisiin pinkissä (mummin ostamissa vaatteissa, huomauttaisin. Ja kun päällä on samaa väriä, saa nopeammin punaisen pyykkikoneellisen täyteen) eikä meillä taida olla yhtäkään autolelua. Eipä ole nukkejakaan. Kotona painitaan ja tanssitaan ja tuhmista teoista seuraa soo-soo.

Tuomas Enbuske kirjoitti jokin aika sitten Vauva-lehden kolumnissaan hyvin aiheesta. Ajatus meni suunnilleen niin, että sukupuolisensitiivisyys ei palvele tasa-arvoa, vaan tuntuu pyrkivän vähentämään tyttöyttä. Jos ajatuksena on että ketään ei kohdeltaisi tietyllä tavalla sukupuolensa takia, herää kysymys, mikä on se tietty tapa jota pyritään vähentämään. Valitettavasti naisten kohtelussa lienee enemmän niitä ongelmakohtia, joten pyritäänkö tässä "piilottamaan" tyttöys?

En todellakaan osaa sanoa. Sen tiedän, että minustakaan ei ole ok jos sama käytös tytöllä ja pojalla saa eri kohtelun esim. päiväkodissa tai koulussa. Ja että on ok jos poika haluaa laittaa huulipunaa ja leikkiä nukeilla. Mutta eikö lapsen luontaisia taipumuksia silti saisi vahvistaa? Jos meidän mininainen kerran haluaa matkia äidin meikkirutiineja, eikö sitä saisi sallia? Kohtahan se sitten nähdään tekeekö Kakkonen samaa vai teeskenteleekö parranajoa. Ajattelin senkin sallia, peräti kannustaa.

Se mistä olen varma on tämä: minua ärsyttää aivan suunnattomasti se, että lapsia käytetään omien aatteiden sanansaattajina. Niinhän me kaikki jossain määrin tietenkin teemme ihan huomaamattamme kun kerran lapsi elää meidän elämässämme ja valitsemassamme elämäntavassa. Mutta "emme kerro sukulaisille onko meidän Ruu tyttö vai poika, koska haluamme edistää maailman tasa-arvoa" on musta jotenkin vaan tosi syvältä. Lapsiraukka sitten menee ala-asteelle niissä hamppuvaatteisaan, esittelee itsensä Ruu:na ja syö vain vegaaniruokia. Eikä ymmärrä yhtään, miksi.

Miten olisi sellainen lähestymistapa, että kohdellaan lapsia niin kuin itseään haluttaisiin kohdeltavan?

Tätä periaatetta jalostamalla "ihmisiä" synnyttävät naiset saisivat mun puolesta sitten vaihtaa oman nimensä vaikka Roudaksi, lopettaa meikkaamisen, leikata pottatukan, pukeutua vain vartalonpiilottaviin vaatteisiin ja julistaa maailmalle että "sukupuoleni on määrittelemätön". Koska jos lapsesi mielestäsi voi parhaiten niin, etkö silloin itsekin?

Betty has a point!

Tänään on naistenpäivä. Siis kolme hurraa-huutoa kaikille ihanille naisille ympäri maailman: Hurraa! Hurraa! Hurraa! Naiseth...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

13 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Sisäinen äiti

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Banaania ja paahtoleipää. Ei noin pieni kuitenkaan jaffaa vielä juo? 
Anna yötä vasten kuumelääkettä, helpompi nukkua. 
Kunhan vähän joisi, mutta ei liikaa kerralla. Jos pysyy hetkenkin sisällä, saa siitä vähän nestettä. 
Saa syödä mitä vaan, mikä menee alas. 
Kuumeen näkee silmistä. Jos nenä valuu, ei ole kuumetta.
Jos jaksaa leikkiä, menee hyvin.
Anna vaan nukkua niin paljon kuin haluaa.  Normaalirytmillä ei väliä.
Lapset sairastaa nopeasti.

Viimeisen seitsemän viikon sisällä Ykkösellä on ollut vauvarokko, RSV, keuhkokuume, korvatulehdus, RSV, oksennustauti. Näiden ihanien päivien aikana olen havainnut yhden hämmästyttävän piirteen itsessäni: Sen sijaan että panikoisin (no okei välillä, mutta aika vähän), kuulen sisältäni yhtäkkiä tutun äänen, joka kertoo minulle miten lasten taudit tulee hoitaa. Oma äitihän se siellä. On se kumma, miten vuosien saatossa sadelleet neuvot on kuitenkin jääneet päähän, vaikka ikuinen murrosikäinen aina vastasi (ja vastaa) "joo joo".

Ja mikä siinä on että edelleen, kypsän varhaiskeski-iän lähestyessä, itse sairastuessaan ajattelee melkein ensimmäisenä paahtoleipää edamilla ja voilla, ja soittaa äidille?

Tattis Suvi-Matti.

Banaania ja paahtoleipää. Ei noin pieni kuitenkaan jaffaa vielä juo?  Anna yötä vasten kuumelääkettä, helpompi nukkua.  Kunhan vähän ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Arvatkaa kuka tuli eilen kylään?

Valeäiti 3 Kommenttia

Pirjo-täti ja Yrjö-setä. Onerva Oksutauti. Rakkaalla on monta nimeä, mutta vajaat 10 kertaa täällä sotkettiin pyyhkeitä. Ykkösen eka oksutauti <3

Mikäpä sen parempi ajankohta kuin hetki ennen synnytystä!

Pirjo-täti ja Yrjö-setä. Onerva Oksutauti. Rakkaalla on monta nimeä, mutta vajaat 10 kertaa täällä sotkettiin pyyhkeitä. Ykkösen eka oksutau...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

3 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Tulossa aivan pian

tiistai 6. maaliskuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Näitä asioita luvassa, jahka jaksan rämpiä ne viimeiset kilometrit.










Ei nyt puhuta niistä muista kuvioon kuuluvista jutuista.
 
Kuvat googlen kuvahausta.

Näitä asioita luvassa, jahka jaksan rämpiä ne viimeiset kilometrit. Ei nyt puhuta niistä muista kuvioon kuuluvista jutuista.   ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Lisää ei-kaivattuja taitoja

maanantai 5. maaliskuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Se oppi avaamaan vetoketjun.

Se oppi avaamaan vetoketjun.

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Viimeiset pari kilometriä

Valeäiti 17 Kommenttia

Teitä on varoitettu.
Nyt aletaan olla lopunajan tunnelmissa. Se tarkoittaa, että ainakin vielä tänään jaksan olla jossain määrin innoissani "kohta se tulee, milloinkohan synnytys alkaa" -fiiliksissä. Siksi vielä tänään jaksan kirjoittaa tästä aiheesta. Mutta annas olla kun se laskettu aika tulee ja menee (kuninkaallisten tapaan en kerro milloin, alla mainituista syistä). Silloin loppuu huumori. Antakaas kun selitän.

Raskaus on aika kivaa, ainakin kun se sujuu hyvin. Jos on kaltaiseni onnekas tapaus, maha pysyy kohtuullisena ja sympaattisena, tyypin potkut on aivan ainutlaatuinen tunne ja elämä on muutenkin aika mukavaa muumimammana. Vaivojen lista on toki pidempi kuin Hurstin jono maanantaina, mutta ihan kestettävissä. Tämä pätee ensimmäiseen 40 viikkoon, eli laskettuun aikaan asti. Sen jälkeen alkaa fyysinen ja henkinen helvetti, johon on osallisina hormonit, fysiikka, henkinen kantti, pelkotilat eikä vähiten ympäristö.

Hormonit olette jo todistaneet näiden marinoiden rivien välistä: aamusta iltaan välillä ottaa päähän aika huolella ilman järkevää syytä. Joten otetaan ensin käsittelyyn fyysinen puoli. Viimeiset pari viikkoa ennen synnytystä ovat (todennäköisesti) verrattavissa maratonin viimeisiin kahteen kilometriin; Vaikka matka on jo ollut pitkä ja tuskainen, se ei ole mitään verrattuna siihen viimeiseen, näennäisesti lyhyeen, puristukseen ennen synnytystä (huom: tässä yhteydessä synnyttäminen on siis palkinto, eikä oma puristuksensa). Erinäiset paikat valmistautuu synnyttämään, johtaen kaikenlaisiin mukaviin vihlasuihin, kramppeihin ja suoranaisiin "tsiiiiiiisus mikä veitsi siellä nyt menee" äkkikipuihin. Lisäksi mahan joustokyky alkaa olla lopussa, kun nahan sisäpuolella pörrää  3-5kg pelkkää lihasta. Sitten alkaa "harjoitussupistukset". Sama asia siis kuin oikeat supistukset, mutta ilman synnytykseen johtavaa sweet releasea. Pienilantioisilla naisilla tuskaan lisätään nk. melonikävely, kun "pieni" pää laskeutuu lähtökuoppiinsa. Toki on myös kiva tunne jos vauva on vielä ylhäällä ja puskee berberiään kylkiluiden alle. Ja meillä meijereillä tähän lopuanajan juhlaan on tilattu myös maitosuihkulähde. Oma osastonsa on sitten vielä ne Tena-puolen suihkulähteet, limpuiksi turvonneet kädet, jalat sekä naama ja yleisesti vaan niin ruma ja läski olo että peilit hajoaa kotona. Ja niille miehille alan ammattilaisille, jotka vähättelee näiden aikojen olotiloja termeillä "epämukava", "tukala" tai "kiusallinen", todettakoon Frendeistä opittu klassikko: No uterus, no opinion. Siis jos et ole näiden nahkojen sisällä, ole hiljaa.

Tämä kaikki johtaa henkiseen helvettiin otsikolla "milloin tämä loppuu?". Jopa R.O.N.:n järki sanoo ja tietää että laskettu aika on nimenomaan laskettu aika, keinotekoisesti luotu mittari siitä, missä vaiheessa raskautta menet. Tiedät, että se ei kerro sitä milloin lapsi syntyy, ei välttämättä lähimainkaan. Itseasiassa kaikki synnytysajankohdat kaksi viikkoa ennen ja jälkeen lasketun päivän ovat vielä normaaleja, joten ajankohdan nimi pitäisi olla enemmin "arvattu kuukausi". Jopa lääketieteelle on edelleen mysteeri, mikä synnytyksen lopulta käynnistää. Mutta. Jos odotat lottovoittoa, ja sulle kerrotaan todennäköisin ajankohta, luuletko että osaisit olla miettimättä sitä päivämäärää? Tai itse asiassa osuvampaa on ajatella pienen mittakaavan auto-onnettomuutta: tiedät joutuvasi sellaiseen, mutta et ollenkaan tarkkaan milloin ja missä, etkä tiedä kuinka pahasti sinulle siinä käy. Tai meneekö ajoneuvo lunastukseen.

Synnytys on nimittäin myös pelottavaa, vaikka sitä tässä nyt nimenomaan odotellaankin. Normaalikin synnytys on sekä äidille että lapselle rankka kokemus, johon sisältyy paljon kipuja, riskejä ja viikkokausia kestäviä toipumisia. Puhumattakaan keisarinleikkauksesta jos siihen joutuu. Ja ei, en puhu nyt (vain) niistä mestojen repeämisistä. Ne kyllä paranee. Ehkä ennen kaikkea nyt toisella kerralla tieto lisää tuskaa ja mielessä käy aika paljon juttuja kivuista suoranaisiin kauhuskenaarioihin. Ja sitten on vielä se aika synnytyksen jälkeenkin, josta pitäisi selvitä. Siis se vauva.

Nyt kun soppaan on siis heitetty suhteellisen sietämätön fyysinen olo, epätietoisuus tulevasta, pelkotilat ja yleinen kärvistely, voit miettiä vielä toisen kerran onko jokin seuraavista kommenteista hauska, ainutkertainen, helpottava vai potentiaalisesti äkillisiä tappoja aiheuttava:
  • Joko sä poksahdit?
  • Hei milloin sä luulet että se syntyy?
  • Moi, eikö vieläkään uutisia? Aha, ei mua sun elämä muuten niin kiinnosta, palataan taas huomenna kun mä kyselen.
  • Voisitko tähdätä xx.xx päivään, kun mulla on silloin synttärit / silloin on maanantai / kuut on oikeassa asennossa / mä olisin paikalla (..ja? ikäänkuin olisit muutenkaan pääsemässä sinne mun kanssa synnyttämään tai edes sairaalaan katsomaan)
  • Kyllä se sieltä kohta tulee
  • Ei sinne vielä yksikään vauva ole jäänyt
  • No hei oot jo 9kk jaksanu venaa, onpa paha
  • ("auts kun supistaa") Apua, älä tähän synnytä!
  • Heh, kylläpä sä kävelet hassusti
  • Ohhoh, sähän alat jo näyttää siltä että räjähdys on lähellä
Omasta puolestani olen pahoillani, etten ole parempi ihminen. Ne oikeat äidit jaksavat nauraa vitseille, hymyillä kauniisti, vastailla ylläoleviin ja ajattelevat itsekseen "hyväähän ne vain tarkoittaa". Eikä tarkoita, sanon minä! Ne on uteliaita, skandaalinhakuisia ja vauvankaihoisia auto-onnettomuuden katselijoita, joiden mielenkiinto sua kohtaan loppuu kun vauva rääkäisee.

About tälläisissa tunnelmissa kuljin viimeksi, 15 päivää lasketun ajan jälkeen. Joten anteeksi jo etukäteen. Jos haluat pitää minut järjissäni ja velä keskusteluun kykeneväisenä, voit lähiviikkoina kokeilla aivan uudenlaista lähestymistapaa, jossa vältellään yllä listattuja sudenkuoppia ja kysytään yksiselitteisesti: "miten voit?". Se on aina ok kysymys, lupaan olla kiltisti sen kuultuani.

P.s. Jos tämä tuntui liiottelulta, voit tarkistaa Keltanokan päiväkirjamerkinnöistä miltä lasketun ajan ylittäminen tuntuu.
P.p.s. Tiedän että tämä odottelu ei ole mitään verrattuna raskauden alkamisen odottamiseen, pahimmillaan lapsettomuuteen, ja saankin olla kiitollinen että olen edelleen onnellisesti raskaana ja lapsi terveenä. Mutta sallikaa silti hetkeksi tämä omaan napaan tuijottelu.

Teitä on varoitettu. Nyt aletaan olla lopunajan tunnelmissa. Se tarkoittaa, että ainakin vielä tänään jaksan olla jossain määrin innoissa...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

17 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Mooses Junioria odotellessa

lauantai 3. maaliskuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Uuh ja puuh. Joko edessä on kohta synnytys, tai sitten todella tuskaiset kolmisen viikkoa. Kolme päivää on nyt supistellut oikein kivasti, eilen ja tänään jo sen verran että alkaa sattuakin. On siis sanottava taas: Bring on the pain!

Ehkä vain viimeisimmillään raskaana ollut nainen voi ymmärtää, mitä tarkoitan kun sanon että toivoisin todella paljon enemmän kipua kehooni juuri nyt. Normaalisti kipu on tyhmää ja saisi poistua maailmasta, just nyt se olisi tosi tervetullutta.

No mutta sitä kunnolla kiristävää ruuvia odotellessa on hyvä miettiä, mikä tuon sisälläni jylläävän luusäkin (siltä se nyt tuntuu) nimeksi voisi tulla. Meillä ei oikeastaan ole kunnon nimiehdotuksia vieläkään, joten pian on mietittävä tosissaan ettei raukka saa sittenkin nimekseen Voldemar Zahir.

Onneksi vauva.fin nimikone tarjoaa paljon hyviä vaihtoehtoja. Henkilökohtaisia suosikkejani so far on ainakin Raikas, Jousia, Junior, Kauri, Elvis, Algot, Filemon, Mooses, Muisto, Mies ja Tami.

Siis miettikää, skidin nimeksi voisi antaa Raikas Mies. Tai Elvis Muisto. Tai Mooses Junior.

Taidan kuitenkin päätyä listoilta löytyneisiin absoluuttisiin helmiin. Ne nähtyäni taivas aukeni, enkelikuorot lauloi ja meinasin oksentaa naurustani kaikki kirkastui: Kakkosesta tulee Ananias Jerker.

Uuh ja puuh. Joko edessä on kohta synnytys, tai sitten todella tuskaiset kolmisen viikkoa. Kolme päivää on nyt supistellut oikein kivasti, e...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kelaa sitä

perjantai 2. maaliskuuta 2012 Valeäiti 12 Kommenttia

Erään Salosen innostamana pakko vähän kommentoida rakasta Kelaa. Tai itseasiassa kelaa, sitä kieltä nimittäin.

Pidän itseäni kohtuullisen älykkäänä ihmisenä, olenhan sentään korkeakoulutettukin. Samoin olen yleensä kohtuullinen sisälukija ja ymmärrän kirjoitettua tekstiä, vähintäänkin sen pari kertaa luettuani. Nämä asiat huomioon ottaen, Kelan ohjeet on ilmeisesti tarkoitettu Nobel-voittajien Oxfordissa opiskeleville jälkikasvuille. En nimittäin tajua niistä yhtään mitään. Minun ja Kelan kauniin yhteiselon aikana olen todella monta kertaa tehnyt jotain "väärin". Hakenut liian myöhään, väärällä lomakkeella, väärin perustein tai muuten vaan ollut tyhmä ja väärässä, enkä siksi ansaitse mitään tukia tai oikeastaan saisin maksaa tuplana kaiken takaisin. Maksettuani ensin verot, tietty.

Jotenkin tämä vielä suttaantui opiskeluaikana, kun oli viisi vuotta aikaa ymmärtää ja ympärillä samaa asiaa kiroili pohdiskeli parisataa muutakin tyyppiä. Sitten pissa osui tikkuun (shit hits the fan -sanonnan lapsiversio). Myönnän auliisti että nainen ei ole älykkäimmillään raskauden ja / tai imetyksen aikaisten hormonien alaisena. Myönnän myös, että Kelan tuille jääminen useiden vuosien turvallisen palkkarännin jälkeen aiheuttaa ylimääräistä sydämen tykytystä ja siten huolimattomuutta.

Mutta silti. Oikeesti. Mitä sanotte esim. tästä:
"Isäkuukaudella tarkoitetaan isälle maksettavia 12 viimeistä vanhempainrahapäivää, joiden jatkoksi maksetaan 1-24 isyysrahapäivää. Isä voi pitää isäkuukauden välittömästi äitiysrahakauden jälkeen alkavan vanhempainrahakauden lopussa tai siirtää isäkuukauden pidettäväksi myöhemmin. Siirretty isäkuukausi tulee pitää ennen kuin on kulunut 180 kalenteripäivää siitä päivästä, jona äitiysrahan jatkoksi maksettavan vanhempainrahan maksaminen päättyi."
Ylläolevassa on vaivaiset viisi termiä, joista yksikään ei itsenäisenä selity: isäkuukausi, vanhempainrahapäivä, isyysrahapäivä, äitiysrahakausi, vanhempainrahapäivä...sulavasti tiputellaan sekaisin kausia, päiviä, kuukausia ja rahaa. Ensimmäistä kertaa näitä juttuja selvitellessäni en ihan aikuisten oikeasti tajunnut miten kaksi viikkoa käännetään rahaksi. Kela kuitenkin tekee niin sujuvasti. Ja senhän te kaikki jo tiesittekin, että lauantai on arkipäivä, eikö?
 
Kelan selkokielinen opas sanoo samasta asiasta:
"Isä voi saada 1–24 arkipäivää ylimääräistä vapaata, jos hän käyttää äidin sijasta vähintään 12 viimeistä arkipäivää vanhempainrahakauden lopusta. Isä voi valita, kuinka monta lisäpäivää hän haluaa pitää. Isäkuukausi voi siis olla 13–36 arkipäivää. Isäkuukauden aikana isä ei voi käydä työssä."
Okei, parempi. Mutta edelleen tästä puuttuu lause: "äiti jättää nostamatta omista tuistaan 12 arkipäivää, eli ei saa Kelalta tukia viimeiseltä kahdelta viikolta". Miksi on niin vaikeaa sanoa selkeästi että PÄIVÄ = RAHA?. Kesti todella kauan tajuta että okei, me voidaan ollaan kumpikin kotona, mutta rahaa maksetaan äidille kahden viikon edestä vähemmän, jolloin isä taas saa kuuden viikon edestä.

Koska minua henkikökohtaisesti v****aa tuntea itseni tyhmäksi, olen ratkaissut asian niin etten yritäkään ymmärtää. Kun mulla on Kelalle asiaa, soitan suoraan lapsiperheiden neuvontapuheluun. Kerron mikä on tilanne ("mä oon taas paksuna"), ja kysyn mitä saan ja miten. Yleensä ne täyttää hakemukset siinä mun puolesta samalla, ja kertoo miten kannattaisi tehdä tukien maksimoimiseksi. Kelan palvelutoimistossa sama ei onnistu, koska siellä vain ohjataan sen ihanan lomakeseinän luo ja sanotaan "valitset tuolta sen lomakkeen, täytät tossa ja jätät tähän". Ja palvelua tässä oli...?

Loppuun pieni laskutoimitus:*
Oletetaan että jos asiakas hakee Kelan tukia puutteellisesti tai väärin perustein, ylimääräistä palveluaikaa kuluu tunti (virheen havaitseminen, oikaisupyynnön lähettäminen asiakkaalle tapauskohtaisine selityksineen, palvelunumeroon soitto, uuden hakemuksen käsittely). Sovitaan myös että vaikkapa neljäosa Kelan asiakkaista on yhtä tyhmiä kuin minä. Kelan piiriin kuuluu lähes kaikki suomalaiset, näistä Kela palvelee aktiivisesti hakemusten ja lomakkeiden muodossa vain osaa (työttömyys, opiskelijat, lapsiperheet, sairaudet). Sovitaan nyt tämän laskutoimituksen osalta että aktiivisessa paperihelvetissä pyörii kaksi miljoonaa asiakasriviä. Sovitaan vielä että näistä jokainen asioi kaksi kertaa vuodessa Kelan kanssa ja niistä puolet menee niin sanotusti vituralleen. Oletetaan vielä että yksi Kela-käsittelija maksaa valtiolle 40 000€ vuodessa, jolloin minuuttitaksa työlle olisi noin 0,40€.

1x oikaisu x 2 000 000 asiakasta x 0.25 väärin toimivat
x 60 oikaisuminuuttia x 0,4€ minuuttihinta
= 12milj. €

Puhumattakaan siitä tunteesta, joka asiakkaalle jää kun saa taistella elantonsa eteen eikä edes tajua miten se pitäisi tehdä. Se on aika priceless.

Tässä olisi kuulkaa tosiaan sille naisen logiikalle vähän tekemistä. Ja jos harkinnan alla oleva kotihoidon tuen lyhentäminen kahteen vuoteen tosiaan säästäisi 30-40 miljoonaa euroa vuodessa (en tiedä tosin mistä IL / STT on tuon luvun keksinyt), voisi miettiä tuon ylläolevan laskemista ihan tosissaan.

*Laskelmassa on varmaankin sata asiaa väärin, tyhmästi, ala- tai yläkanttiin, mutta ei se nyt kiinnosta. Saadaan mittakaavasta kuitenkin kiinni. Ja ennen kaikkea, minä saan valittaa muka perustellusti.

Erään Salosen innostamana pakko vähän kommentoida rakasta Kelaa. Tai itseasiassa kelaa, sitä kieltä nimittäin. Pidän itseäni kohtuullisen ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

12 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

"Teillä on aina niin siistiä"

torstai 1. maaliskuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Ylläolevan kommentin kuulen hämmentävän usein vieraiden suusta, vaikka tälläinen Valeäiti olenkin. Tähän on syynsä. Tylsyys ja lievä neuroottisuus. Tylsyyttä hoidan sillä että nostelen päivän aikana siirtyneitä tavaroita jatkuvasti paikalleen, neuroottisuus pitää huolen siitä että jos olen jo siivouksen aloittanut, en pysty lopettamaan ennen kuin kaikki tavarat on paikallaan (tai synnytän). Maaritin sanoin: liikettä ei voi pysäyttää.

Mutta ennen kaikkea siisteyteen vaikuttaa se että hengailen himassa ällöttävän suuren osan päivästä. Ja musta täällä on kivempi hengata niin että mahtuu esim istumaan sohvalle, eikä tarvitse kiivetä Mt. Pyykin ohi ja yli. Sitäkin on toki nähty, Ykkösen kummisetä mm. huomautti kerran ettei hänellä ole mikään pakollinen tarve nostella pinkkejä pitsipöksyjä lattialta kylään tullessaan. Hmph sanon minä. Ottakaa itse alkuraskauden väsymyksessä yllätysvieraita illalla vastaan. Yleensä tilanne on kuitenkin päinvastainen, eilisetkin (yllätys)vieraat voi todistaa saaneensa ihan martan itse leipomat pullakahvit siistissä keittiössä.

Meillä siis on useimmiten suhteellisen siistiä. Mutta hahaa, tässäpä tuleekin oleellinen juttu: täällä on vain harvoin puhdasta. Pölyjen pyyhkiminen, imurointi, peilien yms kiillotus ja lattioiden moppaaminen on jostain syystä Todella Suuri Asia, joka jää meiltä aina vain tekemättä. Vielä dink-aikana meillä oli joka maanantai siivouspäivä, ja noin 50 neliön pikkuyksiössämme se menikin varsin kivuttomasti, vain pienellä nalkutuksella. Nyt kun siivouspinta-ala on lähes kaksinkertainen, natsittaminen innostus on jotenkin vähän lopahtanut. Etenkin kun on tämä lapsiperhearki ja kaikkea. Siivouspäivästä on pikkuhiljaa muodostumassa siivouskuukausi (en muista just nyt onko helmikuu hoidettu). Tosin nykyään neuroositkin on antaneet hieman periksi, joten siivousta hoidetaan myös osissa, eikä vain "kerralla kaikki" tyylillä, jossa myös työjärjestyksellä on väliä (pölyt, peilit, imurointi, vessa, moppaus. Kiinnosti kuitenkin). Saattaa siis olla että imuria on vilauteltu täällä lähiviikkoinakin, muutenkin kuin Ykkösen rikkomien lasiesineiden ympärillä.

Nyt kuitenkin alkaa vähän omatunto kolkuttaa: juuri äsken tossa käytävällä käveli vastaan vessasta karannut elukka, sellainen hopeatyyppi. Yritti vissiin vihjailla että olisi aika siivota. Katselin siinä hetken kun se eksyi lattialla pörrääviin pölypalloihin, ja mietin itsekseni pitäisiköhän tähän asiaan tehdä jokin muutos. Ainoa idea toistaiseksi on lyödä koko homma Insinöörin vastuuksi. Olen kuullut että vastuun lisääminen tuo työntekijälle lisämotivaatiota. Joten ehkä jos koko homma olisi Insinöörin vastuualuetta, se hoitaisi sen ylpeydellä ja tarkkuudella, jonka vain DI osaa? Tai sitten se tajuaisi nopeasti kaivaa kuvetta ja hoitaa tänne jonkun hyvän vakisiivoojan. Kaikki käy mulle, kunhan ei tarvitsisi aamutuimaan tapella elintilasta ötököiden kanssa.

Ylläolevan kommentin kuulen hämmentävän usein vieraiden suusta, vaikka tälläinen Valeäiti olenkin. Tähän on syynsä. Tylsyys ja lievä neuroot...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.