YYA: Ykkönen, ystävät ja avioliitto

tiistai 14. helmikuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Tämä aihe on pyörinyt jo pitkään mielessä, ja koska tänään on sopivasti kansainvälinen kulutusjuhla rakkauden päivä, niin laitetaanpas nyt tulemaan.

Ihmissuhteet on pirun vaikeita. Perheestä ystäviin ja avioliittoon, työpaikalta korisjengiin - kaikentyyppisten ihmissuhteiden ylläpitäminen vaatii työtä. Useimmiten se tulee aika helpolla ja ajattelematta, sen kuin olet olemassa ja tapaat näitä ihmisiä suhteenne luonnollisissa taitekohdissa.

Ja sitten saat lapsia. Tai kuten jotkut asian näkevät, "avioerosiemeniä".

Kaikkihan tietää jo kuluneen "totuuden" että lasten saaminen aiheuttaa rasitteita parisuhteelle. Syynä ei kuitenkaan välttämättä ole (pelkästään) se jatkuva univelka, maitoshow, taloudellinen ahdinko ja yleinen ketutus, jotka yleensä liitetään lapsiperheitä pyörittävään limboon. Toki nämäkin löytyy ja jos kyseessä sattuu vieläpä olemaan astetta haastavampi vauva-aika vaikkapa koliikin suloisissa merkeissä, ei kidutusta vastaavan univelan vaikutusta pidä väheksyä. Itselleni tuli kuitenkin yllätyksenä toinenkin lapsen tuoma haaste parisuhteelle: välttely.

Sen kaiken kaupassa käynnin, nukuttamisen, ruokahuollon, kanniskelun ja vauvauintien keskellä on nimittäin ihan ä-lyt-tö-män helppoa paeta parisuhdetta. Voit helposti viettää viikkotolkulla aikaa Vauvamaassa ja olla kohtaamatta puolisoa. Istutte kaikki söpösti saman ruokapöydän ääressä, juu, mutta jo puhuvat osapuolet katselevat vain sitä yhtä sosekanuunaa ja lepertelevät sille tai jos puhuvatkin keskenään niin aiheina on kakan koostumus tai kumman vuoro kylvettää tai miksei sille toi bataatti maistu. Tämähän on kaikki oikeastaan ihan ok ja kivaakin ajoittain, mutta jos taustalla sattuisi olemaan jo valmiiksi jokin parisuhdetta hiertävä ongelma (siis kenellä muka ei olisi?), niin se saa rauhassa muhia ilman että sitä käsitellään ja PAM - kolme vuotta myöhemmin huomaat ettei koko ongelmaa enää ole kun ei sitä suhdettakaan sillä tavalla ole.

Potentiaalisen ongelmanhan tietenkin ratkaisee vanha kunnon Yhteinen Aika, jota täytyy muistaa viettää. Treffeillä on hyvä käydä, mutta lisäksi pitäisi muistaa luoda joka päivä lyhyitä hetkiä, jolloin jaksaa olla muutakin kuin vanhempi ja vaikka kysyä toiselta että mites töissä meni. Ja sitten se haastavin: kun joku asia hiertää mieltä, se on kohdattava vaikka voimia ei todellakaan taas viimeöisen tissi/flunssa/eroahdistusrumban jäljiltä olisi. Ristiriidat pitää ratkaista ennen kuin niistä tulee yhdentekeviä, eli välittäminen loppuu. Suosittelen lämpimästi aika ajoin pidettäviä parisuhteen kehityskeskusteluja, joissa istutaan yhdessä alas ja selvitetään onko nyt hiekkaa päässyt shortsien väliin ja keskustellaan niistä jutuista. Kuten kaikissa kehityskeskusteluissa, tässäkin on tärkeää muistaa myös ne hyvät asiat. Plus plus miinus plus, tiedättehän?

Jos parisuhde on vaikeaa muutenkin, saati lapsishow:n aikana, niin ystävyydet on ehkä vielä vaikeampia. Lähinnä siksi, että ystävyyksiä pidetään (vielä helpommin) itsestään selvyytenä. Tässä tuleekin sudenkuoppa: ystävyydet ovat ennen kaikkea tulilinjalla pikkulapsiaikana. Ystävyydessä se Yhteinen Aika on usein kortilla, ja sen luonne vaihtelee suuresti sen mukaan, kuinka usein tavataan. Jos olet ystäväsi kanssa lähes päivittäin yhteydessä, teillä riittää jutun juurta niistä eilen ostetuista farkuista ja huomenna tulevasta telkkariohjelmasta. Mutta jos näette harvemmin, jostain syystä kummastakin tuntuu että pitäisi jutella Isoista Asioista, ja keskustelu on helposti luokkaa "No mut hei vitsi mitä sulle oikein kuuluu, ei olla pitkään aikaan nähty? No ei mitään uutta, töitä sitä ja asunto tätä. [hiljaisuus]".

Eikä tässäkään ole mitään vikaa, mutta kyllä kaverin kanssa on kivempi nauraa räkäisesti jollekin aivan turhalle jutulle kuin kerrata viimeisen puolen vuoden elämän CV:tä. Varsinkin jos toinen on siirtynyt vastikään Äidin tehtäviin ja toinen ei. Silloin ensin mainittu kaivelee mielestään koko ajan jotain ei-vauvoihin-liittyvää (muistelee mikä sen yhden muotilehden nimikään oli) ja jälkimmäinen koittaa kohteliaasti kysellä jotain vauvoihin liittyvää, vaikka ei oikeastaan haluisi kauheasti kakasta kuulla. (Synnytystarinat on myös about yhtä hauskoja kuin armeijatarinat, joten pidetään ne minimissä.) Kuten parisuhteessa, myös ystävyydessä on hirveän kätevää käyttää lasta tekosyynä laiskempaan suhdehuoltoon. "Kun en mä oikein täältä kotoa pääse" ja "ette te varmaan voi tulla kun teillä on se lapsi" ei ole aina pelkkä totuus. Ja vaikka olisikin, niin nykyaikana on niin hirveän käteviä mobiililaitteita että eiköhän sitä jotenkin pääsisi moikat heittämään. Sitten kun puhutaan ja nähdään, kaikkien on tsempattava että löytyy taas se oman ystävyyssuhteen keskustelutaso small talkin alta. Hyvät ystävyydet kyllä onneksi säilyy näiden vuosien yli, mutta niistäkin saattaa vahingossa jokin pieni ripaus kadota, jos ei ole tarkkana. Vaikka lämpö ja läheisyys pysyvät, (huonot) yhteiset jutut saattaa vähentyä.

Paasaan tästä sillä oikeutuksella, että olen itse todella surkea kaikessa yllämainitussa. Etenkin ystävyyden osalta; muutenkin olen huono pitämään yhteyttä ja nyt se on jäänyt vielä vähemmälle. Paradoksaalisesti nyt jos koskaan ystävät ovat aivan kullantärkeitä henkireikiä ja oman identiteetin rakentajia. Vasta kun nauraa niin että pissat lirahtaa (ks. eilinen postaus) ja naapuripöydässä kurtistellaan kulmia, muistaa miten tärkeitä ystävyydetkin ovat. Ja miten paljon omasta itsestä rakentuu ja peilautuu erilaisten ystävien kautta. Joten ystävänpäivän kunniaksi lupaan ja vannon, että yritän pitää parempaa huolta ystävyyksistäni, enkä odota että joku maagisesti hakisi mut täältä harsojen keskeltä normaalielämän pariin. Se on kyllä tehtävä itse.

Paitsi että...Oh shit.

Olen juuri saamassa toisen lapsen.

Unohtakaa kaikki mitä sanoin, tavataan small talkin parissa ensi vuonna jos olen vielä hengissä (ja naimisissa).

Pusi pusi, olette tärkeitä

Tämä aihe on pyörinyt jo pitkään mielessä, ja koska tänään on sopivasti kansainvälinen kulutusjuhla rakkauden päivä, niin laitetaanpas nyt t...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.