Lapsemme on ohjelmoitu

keskiviikko 29. helmikuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Voi Pavlov sentään, mikä behaviorismi-kognitiivinen laboratorio meidän kodista onkaan tullut. Täällä nimittäin asuu yksi hieman yli 80-senttinen, täysillä ehdollistuva yksilö. Syytän (kiitän) tästä osin jotain Tiettyä Ikää ja osin tarhaa.

Ykkönen on viime päivinä osoittanut uskomatonta ehdollistumisen taitoa. Se alkaa jo aamulla, kun ipana muistaa että kohta lähdetään päiväkotiin. Tottuneesti kävelee hän haalarin luo, istuu sen päälle ja osoittelee kenkiään. Ja jos yrität tyrkätä sen ovesta ulos ilman pipoa / hanskoja, penska pysähtyy hämmentyneen näköisenä ja alkaa itse vetää rukkasiaan käteen. Sitä ennenhän se on jo itse kävellyt rappuset ylös ovelle ja nojaa äitiin päin poskellaan; "ole hyvä, nyt saa antaa heihei-pusun".

Iltapäivällä päiväkodista hakiessa se vilkuttaa hoitajille ovella, yrittää itse ottaa tarhatossut pois ja muistaa vetää demonisen kiukkukohtauksen siinä vaiheessa kun haalari on puoliksi päällä. Sitten ovelle väijymään ja ulos - paitsi että mitä helvettiä, mulla ei taaskaan ole pipoa?!? Pysähdys, Katse äitiin ja hermostunutta odottelua. (Sori, mä ajattelin että +0 ja aurinko ei vaatisi 5 metrin matkalle villaista kommandopipoa. Olin väärässä.)

Sama meno jatkuu pitkin päivää; ruokaa tehdessä ojennetaan jääkaapista tarvikkeita ja laitetaan sitten ovi kiinni, ruoan jälkeen osoitellaan vaativasti katsotaan kaihoisasti  xylitolipastilli-purkkia ja illalla kävellään itse sängyn luo maitojen, hampipesujen ja kirjojen jälkeen. "Olen nyt valmis nukkumaan". Great! (toim. huom: no nuku sit kans, etkä heräile sieltä huutelemaan)

Tämä kaikki on jokseenkin hämmentävää, mutta saa myös ajatukset liikkeelle: tätähän pitää hyödyntää! Nyt te varmaan ajattelette että hienoa, hyvä hetki opettaa potalle ja muihin kivoihin itsenäisiin hommiin.

Olitte taas väärässä.

Tämähän on mitä otollisin hetki opettaa vihdoin pientä vastavuoroisuutta. Kas näin hänet seuraavaksi ohjelmoidaan:
  • Iltapuuro syöty --> kerään itse legoni ja muut päivän leikit kasaan.
  • Televisiossa joku tuleva kyky laulaa --> istun itse hiljaa ja leikin nätisti
  • Kamera tuli esiin --> hymyilen kauniisti ja jatkan niitä hölmöjä juttuja joita ne yrittää dokumentoida
  • Äiti rojahtaa sohvalle --> paijaan nätisti enkä vaadi muuta huomiota
  • Äiti on muuten vain vähän väsynyt --> toimitan sille irtokarkkipussin halauksen saattelemana
  • Sauna napsahti päälle --> isin ja äidin kaljat kylmään
Mitä unohtui?

Voi Pavlov sentään, mikä behaviorismi-kognitiivinen laboratorio meidän kodista onkaan tullut. Täällä nimittäin asuu yksi hieman yli 80-sentt...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

  1. Missäköhän tarhassa mä olen, koska olen myös täysin ehdollistunut toimimaan tietyn kaavan mukaan, varsinkin aamuisin ;) Illalla saatan repäistä ja käydä koiran kanssa 10 minuuttia myöhemmin lenkillä kuin normaalisti. Rutiinit on pelastus, kun yksin pyörittää arkea miehen opiskellessa ja asuessa arkipäivät muualla. Kuopuskin on ihan rutiinien orja, lapset olivat mummilla hiihtoloman (oih ja voih sitä rauhaa kotona ;)) ja siellä typsy oli kärjekkäästi kommentoinut kun mummi tekee asiat väärin (= eri tavalla kuin äiti, hih :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, totta tämäkin, selkeästi olemme kaikki käyneet "elämän tarhan" :D Lapsillahan rutiinit (ja sitä myöden äitien neuroosit) luo turvallisuutta, mutta kyllähän se aikuisenkin elämää helpottaa.

      Etenkin tollaisissa horrortilanteissa kuten sulla (hatunnosto, itse en jaksaisi varmaan viikkoakaan), ennaltamäärätyt rutiinit helpottaa kyllä elämää ihan suunnattomasti.

      Mutta onhan se silti hauska huomata miten muut tavat on sitten lapsenkin mielestä "väärin". Ei meillä kotona vaan koskaan...

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.