Blogiikkaa

torstai 23. helmikuuta 2012 Valeäiti 7 Kommenttia

Aloin kirjoittaa tätä osaksi edellisen postauksen ilonaiheita, mutta hitto kun venähti. Puolustuksena kerrottakoon, että olen oman gradun aikoihin ja myöhemmin työelämässä syventynyt sosiaalisen median ja sitä kautta myös blogien syövereihin, joten tämä aihe kiinnostaa edelleen kovasti. Ennen kaikkea nyt kun olen itse astunut siihen 1%* joukkoon, joka myös luo sisältöä netissä.

Sen aasinsillassa mainitun ilon aiheena oli aamuinen huomio siitä, että blogin lukijamäärä on kasvanut hurjaan viiteen (5). Tervetuloa Pahvitalon Päivi! Muutenkin blogi on lähtenyt yllättävän hienosti liikkeelle. Takana on ensimmäinen kuukausi ja olen edelleen innostunut. Henkinen virkistyminen on ollut suorastaan yllättävän suurta kun on jotain omaa jota tehdä päivittäin. Innostusta ei ollenkaan lannista se, että täällä käy selkeästi muitakin kuin se yksi pakotettu (moi äiti) lukija päivittäin; sivulataukset vaihtelevat 100-200 välillä joka päivä. Eri ihmisiä voisi siis olettaa olevan luokkaa 30, mikä on enemmän kuin tuttuja äitejä reaalimaailmassa - täällä käy siis muitakin. Ainakin ne viisi virallista lukijaa. Ehkä parasta on se, että kommenttejakin tulee. Paljon, ja hyviä, pitkiä kommentteja! Näistä jäpätyksistä saa itsekin paljon enemmän irti, kun joku osallistuu keskusteluun, puolesta tai vastaan.

Kai sitä siis pitää jossain vaiheessa myöntää olevansa "bloggaaja". Yök, mikä sana. Ongelmana vain on se, etten oikein pääse yli tunteesta että olen eksynyt aikakoneella noin vuoteen 1992 jolloin blogit oli tosi in. Pistää miettimään, miksi tuo tavallaan vanhentunut ilmiö on palannut pinnalle. Sanoisin että Facebookin ja Twitterin maihinnousu on tehnyt omien asioiden ja tylsän arkipäivän julkituomisesta hyväksyttävää. Ennen se oli ehkä ennemmin IRL epäsosiaalisten nörttien puuhaa, näin niin kuin karrikoiden.

Uudet, helpommat, julkaisutavat ovat ehkä rohkaisseet kaappiblogisteja (such as myself) kokeilemaan tuota vuosikymmenten takaista julkaisumoodia, ja hyvä niin. Aikaisemmin blogit (ja vielä retrompaa, omat kotisivut!) toimittivat selkeästi nykyistä Facebookin** virkaa. Niissä jaettiin todella arkisia juttuja, kerrottiin ikään kuin oma cv. Sitten tuupattiin se nettiin, pinkki teksti mustalla taustalla, ja toivottiin kai että joku joskus lukee.

Nyt eteen sattuu ani harvoin "huonoja" blogeja. Olen vähän hämmästynyt siitä, näin vuosien lukutauon jälkeen, miten laadukasta Blogistaniassa nykypäivänä on. Niin luovien alojen ammattilaisten kuin "ihan tavistenkin" blogit ovat hyvin kirjoitettuja, loistavasti kuvitettuja, viihdyttäviä ja kaikin puolin ensiluokkaisia. Katsokaa nyt vaikka tätäkin tunnelmakuvaa, blogista Visuaalisesti vaativa:

Aivan mahtava uhmakuva!
Kuvan oikeudet Visuaalisesti vaativa.

On ollut ilahduttavaa löytää jatkuvasti uusia blogeja, joita aidosti haluan lukea ja seurata. Ei ihme, että lukijoita riittää. Suomessakin blogikulttuuri alkaa siis elävöityä ja jopa kaupallistua, mikä on pelkästään hienoa. Nelliinasta Salamatkustajaan bloggaajat saavat tuotepromootioiden lisäksi ihan oikeita työmahdollisuuksia ja projekteja. Ja miksi eivät saisi? Jos jokin julkaisu saa tuhansia lukijoita päivittäin äärelleen, sitä kannattaakin hyödyntää. Toinen kuluttaja kun on luotettavin mahdollinen lähde ostopäätösten tukemiseen. Hyvien, suosittujen, blogien kaupallistamisen soisikin nousevan yrityksissä vähän korkeampaan kiinnostusluokkaan.

Konsulttina törmäsin usein tähän ongelmaan asiakaspäässä: johtoryhmästä alkaa kuulua "pitäisi sitä sosiaalista mediaa jotenkin hyödyntää", mutta kukaan ei ymmärrä miten. Sitten joku muistaa että on se feisbuukki, oliko jollain siellä jo tili? Sitten perustellaan FB sivuja (tuhoten ensin lakimiestenkin voimilla kaikki jo syntyneet kannatussivut, iso auts!), muutetaan oma verkkosivu blogiksi ja ihmetellään kun ei (myynti)luvut nouse. Aika nopeasti unohdetaan se, mitä haettiin: vuorovaikutusta asiakkaiden kanssa. Sitä ei tarvitse varmaankaan hakea nimenomaan sieltä Naamakirjasta.

On löydettävä asiakkaille relevantit julkaisut ja mediat ja hyödynnettävä niitä asiakasta palvelevalla tavalla. Ihan oikeasti, kukaan ei halua lukea Kenkäyritys X:n blogia vain sen takia että te sellaista kirjoitatte. Eikä se "tuunaa oma kuvasi hassuilla kuvilla ja laita se meidän fb sivuille" -kampanja rakenna brändillesi kovin pitkäaikaista arvoa. Luo kiinnostava, kuunteleva, oivaltava ja relevantti keskusteluyhteys asiakkaasi kanssa, ja olet voittaja. Aloita sen luomistyö tustumalla asiakkaasi elinympäristöön netissä: missä hän liikkuu, mitä hän lukee. Ja kuten Ykkönen sanoisi, "ta-daa!", saatat olla järkevillä urilla. Ennustan että tulet törmäämään aika moneen huikeaan blogiin matkasi varrella. 

Apua, tämä lipsahti melkein työminän puolelle. Kakka! Puuro! Maha! Kokkaus! Ah, much better.


*Tämä luku on ajalta ennen mikroblogausta, Twitteriä, Jaikua ja Facebookia. Jos edellä mainitut lasketaan nykyään mukaan, veikkaisin että suhdeluvut on muuttuneet aika rajusti. 

** Suomessa sosiaalinen media on massalle valitettavasti vielä aika pitkälti Facebookia. Muualla maailmassa on aktiivisemmassa käytössä Diggit, MySpacet, Twitterit, Friendsterit ja satatuhatta uutta joista en edes tiedä kun en enää seuraa aktiivisesti. Mutta Suomessa kun eletään, joutuu tälläisissa pohdinnoissa jatkuvasti käyttämään naamakirjaa esimerkkinä. Ärsyttävän yksipuolista, mutta minkäs teet.

Aloin kirjoittaa tätä osaksi edellisen postauksen ilonaiheita, mutta hitto kun venähti. Puolustuksena kerrottakoon, että olen oman gradun ai...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

7 kommenttia :

  1. Täälläkin on yksi vakituinen lukija! o/ Jäseneksi ei vissiin voi liittyä, kun oma blogi on Vuodatuksessa? Mutta siis täällä tulee kyllä roikuttua lähes päivittäin vilkuilemassa, että olisiko uusia tekstejä ilmestynyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee!! Näköjään tekstejä pukkaa tänne vähintäänkin päivittäin, hitto mitä tulvaa :D Mä en noista liittymisistä oikein mitään ymmärrä, mutta tosi kiva tietää että sinäkin tänne palailet :)

      Poista
  2. En mäkään tiennyt mistään liittymisistä mitään, mutta kun aikani tihrustin niin löysin sen tosta reunasta. En tiedä, onks tästä mitään uutta iloa - kyllä tää oli mulla jo Google Readerissa - mutta saitpa kuudennen naaman tonne. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on, suuresti iloa! Kiitos naamastasi! :)

      Poista
  3. Oot kuule ajan hermolla, tsekkaa eilinen NYT-liite! :) (Heh, oot jo toinen kenelle laitan saman kommentin tänään, toinen koski vaan eri juttua kyseisestä lehdestä. ) :) t. Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi saakeli, koko ajan mulle käy näin :D Meillehän ei edes tule koko Hesari nykyään niin en voinu moista edes huomata. Sain sen tänään käsiini niin siellähän sitä tosiaan, samaa juttua :) ONneks sentään aika samoilla linjiolla niin joku uskottavuus vielä säilyy...

      Poista
  4. Voi juku, minun blogiini ei lukijat tunnu löytävän. :) Satunnaisia kävijöitä on, mutta kukaan ei heitä edes kommentein. Miten sait niin lyhyessä ajassa lukijoita? Blogisi on tosi hieno ja olenkin lueskellut tekstejäsi parin päivän ajan. Kun aloitin bloggaamisen, luin vain Project Mamaa. Nyt kun olen tutustunut mammablogimaailman syövereihin, on hienoa nähdä, että muitakin tosi erilaisia blogeja. Eihän mulla kohta ole aikaa kun lueskella näitä blogeja :D

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.