Lapsemme on ohjelmoitu

keskiviikko 29. helmikuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Voi Pavlov sentään, mikä behaviorismi-kognitiivinen laboratorio meidän kodista onkaan tullut. Täällä nimittäin asuu yksi hieman yli 80-senttinen, täysillä ehdollistuva yksilö. Syytän (kiitän) tästä osin jotain Tiettyä Ikää ja osin tarhaa.

Ykkönen on viime päivinä osoittanut uskomatonta ehdollistumisen taitoa. Se alkaa jo aamulla, kun ipana muistaa että kohta lähdetään päiväkotiin. Tottuneesti kävelee hän haalarin luo, istuu sen päälle ja osoittelee kenkiään. Ja jos yrität tyrkätä sen ovesta ulos ilman pipoa / hanskoja, penska pysähtyy hämmentyneen näköisenä ja alkaa itse vetää rukkasiaan käteen. Sitä ennenhän se on jo itse kävellyt rappuset ylös ovelle ja nojaa äitiin päin poskellaan; "ole hyvä, nyt saa antaa heihei-pusun".

Iltapäivällä päiväkodista hakiessa se vilkuttaa hoitajille ovella, yrittää itse ottaa tarhatossut pois ja muistaa vetää demonisen kiukkukohtauksen siinä vaiheessa kun haalari on puoliksi päällä. Sitten ovelle väijymään ja ulos - paitsi että mitä helvettiä, mulla ei taaskaan ole pipoa?!? Pysähdys, Katse äitiin ja hermostunutta odottelua. (Sori, mä ajattelin että +0 ja aurinko ei vaatisi 5 metrin matkalle villaista kommandopipoa. Olin väärässä.)

Sama meno jatkuu pitkin päivää; ruokaa tehdessä ojennetaan jääkaapista tarvikkeita ja laitetaan sitten ovi kiinni, ruoan jälkeen osoitellaan vaativasti katsotaan kaihoisasti  xylitolipastilli-purkkia ja illalla kävellään itse sängyn luo maitojen, hampipesujen ja kirjojen jälkeen. "Olen nyt valmis nukkumaan". Great! (toim. huom: no nuku sit kans, etkä heräile sieltä huutelemaan)

Tämä kaikki on jokseenkin hämmentävää, mutta saa myös ajatukset liikkeelle: tätähän pitää hyödyntää! Nyt te varmaan ajattelette että hienoa, hyvä hetki opettaa potalle ja muihin kivoihin itsenäisiin hommiin.

Olitte taas väärässä.

Tämähän on mitä otollisin hetki opettaa vihdoin pientä vastavuoroisuutta. Kas näin hänet seuraavaksi ohjelmoidaan:
  • Iltapuuro syöty --> kerään itse legoni ja muut päivän leikit kasaan.
  • Televisiossa joku tuleva kyky laulaa --> istun itse hiljaa ja leikin nätisti
  • Kamera tuli esiin --> hymyilen kauniisti ja jatkan niitä hölmöjä juttuja joita ne yrittää dokumentoida
  • Äiti rojahtaa sohvalle --> paijaan nätisti enkä vaadi muuta huomiota
  • Äiti on muuten vain vähän väsynyt --> toimitan sille irtokarkkipussin halauksen saattelemana
  • Sauna napsahti päälle --> isin ja äidin kaljat kylmään
Mitä unohtui?

Voi Pavlov sentään, mikä behaviorismi-kognitiivinen laboratorio meidän kodista onkaan tullut. Täällä nimittäin asuu yksi hieman yli 80-sentt...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Tänään on Se Päivä

Valeäiti 0 Kommenttia

Se päivä vuodesta, kun aurinko osuu poskeen ja huomaat sen jopa lämmittävän. Se päivä tuli tänään. In your face, talvi!

Olkoonkin että lunta on vielä ihan homona (ks. kuva), tämän päivän tultua talvi alkaa vääjäämättä hävitä keväälle 6-0.

Maaliskuu on kevätkuukausi, sanokaa mitä sanotte. Maaliskuussa on aurinko, mun synttärit ja tänä vuonna myös Kakkosen synttärit. Hyvä kuukausi siis.

Siinähän kävelet.
Ilma oli niin keväinen että Ykkönen veti Karseat Raivarit sisälle joutumisesta. Täytyy myöntää että munkin mielestä olisi ollut kivempi jäädä sisäpihalle kuuntelemaan sulavaa lunta, potkimaan sohjoa ja litsuttelemaan lätäköissä. Mutta mutsilla oli nälkä ja Ykkösellä päiväuniaika, joten natseillen siirsin meidät sisätiloihin.

Aamulla tuli myös käytyä neuvolassa, jossa lääkäri kirjoitti neuvolakorttiin mun vetävän 3100 savuketta päivässä. Hihitteli itsekseen "ei niitä varmaan ihan niin paljoa kulu". Joo ei, ihan 0. Mutta Kakkonen on siis noin 3100g tällä hetkellä, ja kuulemma hyvin mahtuu ulos vaikka vielä itsepintaisesti vinossa hengaileekin. "Ihan lähtökuopissa täällä jo ollaan, hyvin on edistynyt", sanoi lääkäri. Viimeksi kuulin tuon saman mukailahduttavan kommentin Ykkösestä. Kuusi viikkoa ennen kuin se syntyi.

Se päivä vuodesta, kun aurinko osuu poskeen ja huomaat sen jopa lämmittävän. Se päivä tuli tänään. In your face, talvi! Olkoonkin että lun...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Nalkutuksen teoriaa, osa 2

maanantai 27. helmikuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Hei vaan kaikki,
ja tervetuloa jatkokurssille! Viime kerralla opimme nalkutuksen perusmuodot lähinalkutuksesta itsenalkutukseen. Tänään jatkamme edistyneimpien oppilaiden kanssa osaan 2: Ninjanalkutus.

Ninjanalkutus on saanut nimensä muinaisaikojen itämaisten taistelijoiden mukaan. Sitä ei voi paljain silmin havaita, eikä muilla kuin toisilla ninjoilla ole sitä vastaan mitään mahdollisuuksia. Ninja iskee silloin kuin vähiten odotat, tai jatkuvasti taustoihinsa sulautuneena.  Kuten inhimilliset esikuvansa, Ninja on äärettömän vaarallinen ja tehokas ase, jota ei tule käyttää väärin tai huolimattomasti. Ninja kannattaakin varata vain äärimmäisiin tilanteisiin, välttämättömiin tarpeisiin (kuten aamukahvin keittämiseen).

Ninjanalkutuksen ytimessä on kärsivällisyys: nalkutus tulee suorittaa niin pitkän ajanjakson yli, ettei kohde voi sitä millään huomata. Samoin on oleellista käyttää Ninjaa vain pienissä määrissä kerralla. Liian suuri altistus Ninjalle tekee nalkutuksesta helposti tavallisemmin kohdattavaa piilonalkutusta (cf. osa 1). Tämän harjaantunut kohde tunnistaa nopeasti ja saattaa iskeä takaisin. Ninjan teho on menetetty. Maltti on siis valttia. Jokaisella käyttökerralla Ninja myös muuntautuu hieman, niin ettei sitä voida yhdistää edelliseen.

Mitä Ninjanalkutus siis on? Vaikea sanoa. Monikaan ei ole sitä tunnistanut ja jäänyt henkiin (parisuhteeseen) siitä kertomaan. Lähimmäksi Ninjan määrittelyä päästään tällä Wikipediasta löytyvällä määrittelyllä:
"Ninjanalkutus on suurelta osin vastapuolen ennalta-arvattavien reaktioiden käyttämistä nalkuttajan hyödyksi. Ninjanalkutuksen kohteeksi joutuneesta tuntuu siltä, että hän joutuu tekemään jotain vastoin tahtoaan tai omia intressejään toisen ihmisen hyväksi. Kohde voi joutua omaksumaan näkemyksiä ja perusteluja, jotka poikkeavat hänen henkilökohtaisesta kannastaan."
Oleellista Ninjassa on kuitenkin sen lempeä huomaamattomuus: Tehokkaasti käytettynä Ninjalla voi saavuttaa haluamansa tulokset niin, että kohde on itsekin tyytyväinen tapahtuneeseen muutokseen, ilman että tiedostaa joutuneensa Ninjan kohteeksi.

Silläkin uhalla, että sabotoin oman työni tulokset, kerrottakoon että koko aamupalan aamukahveineen tarjoilee meillä nykyään Insinööri. Insinööri ei juonut kahvia vielä kolme vuotta sitten. Eikä herännyt ennen kymmentä kuin pakon edessä. Behold, the Ninja.

Kotitehtävä:
300 sanan essee aiheesta: "Ninja ja minä". Voit aloittaa tunnistamalla arjestasi mahdollisuudet (tai tarpeet) Ninjanalkutukselle. Miten voisit itse harjoittaa Ninjaa omassa parisuhteessasi? Entä uskotko joutuneesi joskus huomaamattasi Ninjan uhriksi?

Hei vaan kaikki, ja tervetuloa jatkokurssille! Viime kerralla opimme nalkutuksen perusmuodot lähinalkutuksesta itsenalkutukseen. Tänään ja...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kuolema vaanii savannilla

Valeäiti 0 Kommenttia

Jouduin taas Duplopuuhiin.

Omaksi sadistiseksi viihdytyksekseni hoidin pahaa-aavistamattomien pikkupupusten seuraksi leijonan. Jännä nähdä minkälainen näky meitä kohtaa aamulla.

Postauksen otsikko on muuten lainattu taloyhtiömme kekseliäästä Varo katolta putoavaa lunta -kyltistä. Siinä luki ytimekkäästi: "Kuolema vaanii katolla". Sinä päivänä kiersin puomit hymyillen.

Tsiigatkaa nyt ton leijonan ilmettä.
Se miettii vaan ottaisko valko- vai maitosuklaan näköisen pupusen ensin.
Sheer murder!

Jouduin taas Duplopuuhiin. Omaksi sadistiseksi viihdytyksekseni hoidin pahaa-aavistamattomien pikkupupusten seuraksi leijonan. Jännä nähdä...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Edelliseen liittyen..

sunnuntai 26. helmikuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

...ei meillä sentään ihan näin kypsää yleensä ole :D :D


Kuva kuvaton.comista, josta saa kyllä usein aika hyvät naurut.

...ei meillä sentään ihan näin kypsää yleensä ole :D :D Kuva kuvaton.comista , josta saa kyllä usein aika hyvät naurut.

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Hapannaama leipoo

Valeäiti 2 Kommenttia

Kun odotin Ykköstä, lähipiiriin putkahteli vauvoja. Niistä poikkeuksetta jokainen arvosti viihdytystaitojani hurjasti, nauroi ja hymyili helposti ja paljon. Toiset jopa niin paljon että omat vanhemmat kuvasi innoissaan ja ihmetteli "miten sä sen teet". Totesimme että kiva, vauvat selkeästi tykkää musta. Samaan hengenvetoon naureskeltiin että varmaan sitten tämä oma vekara ei arvosta tätä komediaa ollenkaan. Sitten saapui Ykkönen.

Varmaan arvaatte jo nyt mihin tämä oman elämän ironia johtaa? Ykkönen ei sitten sillä tavalla arvostanut. Koko pienen elämänsä hän on ollut vähintäänkin "vaativa" nauratettava ja viihdytettävä. Erään kollegani sanoin Ykkönen on ollut "elämäänsä pääsääntöisesti tyytymätön". Tai ei ehkä ihan tyytymätön, mutta aika hapannaama täällä meillä välillä asuu. Sellainen että heikkoina tuoreen äidin hetkinä kyselin Insinööriltä "onkohan se onnellinen meidän kanssa?".

Sittemmin olemme tottuneet tähän vakavaan pohdiskelijaamme, eikä hetkelliset hapannaamuudet niin haittaa. Lähinnä siitä on tullut huvittavaa. Niin kuin tänään; vedimme Ykköstä pulkassa noin 20 minuuttia kylään kavereiden luo. Pulkan kyydissä istuminen on yksi siisteimmistä jutuista mitä Ykkönen tietää. Joten luonnollisesti se istui koko matkan täysin ilmeettömänä ja hiljaa. Me kikatettiin Insinöörin kanssa vieressä - miten joku voi olla noin kypsyneen oloinen kun tietää että sillä on oikeasti kivaa?

Lähes yhtä ilmeettömänä sujui eilinen leivontahetki. Päätin kokeilla sämpylöiden tekemistä Ykkösen avustamana. Kelasin, että jos tarhassa pystyvät siihen 12 lapsen kanssa niin kai minäkin hitto vie sitten pystyn yhden kanssa. Ihan hienostihan se menikin. Ykkönen heitti jauhoja suunnilleen sinne minne piti, hakkasi vaivasi taikinaa apinan raivolla ja söi matkan varrella vain pari kourallista taikinaa. Itse muotoilemansa sämpylänkin söi välipalaksi hyvällä ruokahalulla. Hymyjä? Nauruja? No niitä nyt ei ihan hirveästi irronnut. Mutta hiljaa se oli, ja siis varmaankin suht tyytyväinen. Jatkamme harjoittelua.

Suurin osa jauhoista meni sinne
minne pitkin. Ja sormet säilyi ehjänä.

Multitasking. Huomaa tyylikäs mahanlepuutus pöydällä.




Tähän on hyvä nojata, tuumasi sekä äiti että lapsi.

Sämpylöiden pyörittäminen ei ihan onnistununt.

"MUN!"

   
Valmis tuote matkalla suuhun.

Kuvat tällä kertaa Insinöörin käsialaa.

Kun odotin Ykköstä, lähipiiriin putkahteli vauvoja. Niistä poikkeuksetta jokainen arvosti viihdytystaitojani hurjasti, nauroi ja hymyili hel...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Vaaranhetkiä vauvauinnissa

perjantai 24. helmikuuta 2012 Valeäiti 5 Kommenttia

Ykkönen on käynyt nelikuisesta asti ainoassa harrastuksessaan, överihintaisessa vauvauinnissa. Mutta kun se tykkää siitä niin kauheasti niin käydään sitten. Saadaan samalla tsekattua äitilomakkeen ruksi nimeltä "harrastan lapseni kanssa kehittäviä ja lasta stimuloivia aktiviteetteja".

Vuoden aikana ryhmän vekarat ovat oppineet sukeltamaan, eli pidättämään hengitystä, merkin saatuaan. Nykyään eivät tarvitse välttämättä merkkiäkään, ymmärtävät kyllä kun menevät uppeluksiin.

Siihen nähden vauvauinnissa oltiin ehkä mun nähdäkseni vähän takakireitä eilen.

Ykkönen istui muovisen minipuutarhatuolin päällä altaan reunaa vasten, josta harjoiteltiin itsekseen sukelteluun lähtöä. Vanhemmat edessä lirkuttelee, saaden vekaran syöksähtämään veteen josta vanhemmat sen sitten noukkii ylös hurjasti kehuen - simple. Paitsi jos vekaran istuessa tuolillaan vanhemmat onkin kumpikin kääntyneenä melkein selin lapseen ja kuuntelee seuraavan leikin ohjeistusta.

*plumps*

Silmäkulmasta ehdin nähdä kun valkoinen torpedo syöksähtää veteen.

"Oho!" todettiin lähes yhteen ääneen Insinöörin kanssa kun noukittiin äkkiarvaamatta veteen sujahtanutta, varsin iloista ja temppuunsa tyytyväistä, Ykköstä ylös. No sitä sattuu, ainakin tällaisille astetta huolimattomammille vanhemmille. Ei mitään moitittavaa.

Mutta se naurukohtaus, jonka sain, ei ilmeisesti ollut ihan kosher. Insinööri sai oman hekotuksensa päättymään vielä hyväksyttynä aikana ("he-he"), minä pistin menemään hysteerisesti kikatellen, koko terapia-allas kaikuen, kunnes meinasin vähintäänkin synnyttää tai hukkua. Vaarallista tämä vauvauinti.

Seurasi klassinen Valeäiti-hetki: mun mielestä juuri tapahtunut on hirvittävän hauskaa, nurkasta muut äiti-ihmiset ja ohjaajat suuntaa hiljaa sellaista "ihan vain pikkuisen paheksuvaa" -Katsetta.




P.s. taisi olla viimeinen uintikerta tälle valaalle Valeäidille muutenkin hetkeen. Uikkari meni vielä päälle mutta eihän sitä enää siveelliseksi tai kauniiksi voi kutsua kun pitää päättää paljastaako bikinirajat (joita en itse näe), tissit, jenkkakahvat vai pakarat. Loiskikoot keskenään ensi viikolla, tyydyn (hihittelemään) altaan reunalla.

Ykkönen on käynyt nelikuisesta asti ainoassa harrastuksessaan, överihintaisessa vauvauinnissa. Mutta kun se tykkää siitä niin kauheasti niin...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

5 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Blogiikkaa

torstai 23. helmikuuta 2012 Valeäiti 7 Kommenttia

Aloin kirjoittaa tätä osaksi edellisen postauksen ilonaiheita, mutta hitto kun venähti. Puolustuksena kerrottakoon, että olen oman gradun aikoihin ja myöhemmin työelämässä syventynyt sosiaalisen median ja sitä kautta myös blogien syövereihin, joten tämä aihe kiinnostaa edelleen kovasti. Ennen kaikkea nyt kun olen itse astunut siihen 1%* joukkoon, joka myös luo sisältöä netissä.

Sen aasinsillassa mainitun ilon aiheena oli aamuinen huomio siitä, että blogin lukijamäärä on kasvanut hurjaan viiteen (5). Tervetuloa Pahvitalon Päivi! Muutenkin blogi on lähtenyt yllättävän hienosti liikkeelle. Takana on ensimmäinen kuukausi ja olen edelleen innostunut. Henkinen virkistyminen on ollut suorastaan yllättävän suurta kun on jotain omaa jota tehdä päivittäin. Innostusta ei ollenkaan lannista se, että täällä käy selkeästi muitakin kuin se yksi pakotettu (moi äiti) lukija päivittäin; sivulataukset vaihtelevat 100-200 välillä joka päivä. Eri ihmisiä voisi siis olettaa olevan luokkaa 30, mikä on enemmän kuin tuttuja äitejä reaalimaailmassa - täällä käy siis muitakin. Ainakin ne viisi virallista lukijaa. Ehkä parasta on se, että kommenttejakin tulee. Paljon, ja hyviä, pitkiä kommentteja! Näistä jäpätyksistä saa itsekin paljon enemmän irti, kun joku osallistuu keskusteluun, puolesta tai vastaan.

Kai sitä siis pitää jossain vaiheessa myöntää olevansa "bloggaaja". Yök, mikä sana. Ongelmana vain on se, etten oikein pääse yli tunteesta että olen eksynyt aikakoneella noin vuoteen 1992 jolloin blogit oli tosi in. Pistää miettimään, miksi tuo tavallaan vanhentunut ilmiö on palannut pinnalle. Sanoisin että Facebookin ja Twitterin maihinnousu on tehnyt omien asioiden ja tylsän arkipäivän julkituomisesta hyväksyttävää. Ennen se oli ehkä ennemmin IRL epäsosiaalisten nörttien puuhaa, näin niin kuin karrikoiden.

Uudet, helpommat, julkaisutavat ovat ehkä rohkaisseet kaappiblogisteja (such as myself) kokeilemaan tuota vuosikymmenten takaista julkaisumoodia, ja hyvä niin. Aikaisemmin blogit (ja vielä retrompaa, omat kotisivut!) toimittivat selkeästi nykyistä Facebookin** virkaa. Niissä jaettiin todella arkisia juttuja, kerrottiin ikään kuin oma cv. Sitten tuupattiin se nettiin, pinkki teksti mustalla taustalla, ja toivottiin kai että joku joskus lukee.

Nyt eteen sattuu ani harvoin "huonoja" blogeja. Olen vähän hämmästynyt siitä, näin vuosien lukutauon jälkeen, miten laadukasta Blogistaniassa nykypäivänä on. Niin luovien alojen ammattilaisten kuin "ihan tavistenkin" blogit ovat hyvin kirjoitettuja, loistavasti kuvitettuja, viihdyttäviä ja kaikin puolin ensiluokkaisia. Katsokaa nyt vaikka tätäkin tunnelmakuvaa, blogista Visuaalisesti vaativa:

Aivan mahtava uhmakuva!
Kuvan oikeudet Visuaalisesti vaativa.

On ollut ilahduttavaa löytää jatkuvasti uusia blogeja, joita aidosti haluan lukea ja seurata. Ei ihme, että lukijoita riittää. Suomessakin blogikulttuuri alkaa siis elävöityä ja jopa kaupallistua, mikä on pelkästään hienoa. Nelliinasta Salamatkustajaan bloggaajat saavat tuotepromootioiden lisäksi ihan oikeita työmahdollisuuksia ja projekteja. Ja miksi eivät saisi? Jos jokin julkaisu saa tuhansia lukijoita päivittäin äärelleen, sitä kannattaakin hyödyntää. Toinen kuluttaja kun on luotettavin mahdollinen lähde ostopäätösten tukemiseen. Hyvien, suosittujen, blogien kaupallistamisen soisikin nousevan yrityksissä vähän korkeampaan kiinnostusluokkaan.

Konsulttina törmäsin usein tähän ongelmaan asiakaspäässä: johtoryhmästä alkaa kuulua "pitäisi sitä sosiaalista mediaa jotenkin hyödyntää", mutta kukaan ei ymmärrä miten. Sitten joku muistaa että on se feisbuukki, oliko jollain siellä jo tili? Sitten perustellaan FB sivuja (tuhoten ensin lakimiestenkin voimilla kaikki jo syntyneet kannatussivut, iso auts!), muutetaan oma verkkosivu blogiksi ja ihmetellään kun ei (myynti)luvut nouse. Aika nopeasti unohdetaan se, mitä haettiin: vuorovaikutusta asiakkaiden kanssa. Sitä ei tarvitse varmaankaan hakea nimenomaan sieltä Naamakirjasta.

On löydettävä asiakkaille relevantit julkaisut ja mediat ja hyödynnettävä niitä asiakasta palvelevalla tavalla. Ihan oikeasti, kukaan ei halua lukea Kenkäyritys X:n blogia vain sen takia että te sellaista kirjoitatte. Eikä se "tuunaa oma kuvasi hassuilla kuvilla ja laita se meidän fb sivuille" -kampanja rakenna brändillesi kovin pitkäaikaista arvoa. Luo kiinnostava, kuunteleva, oivaltava ja relevantti keskusteluyhteys asiakkaasi kanssa, ja olet voittaja. Aloita sen luomistyö tustumalla asiakkaasi elinympäristöön netissä: missä hän liikkuu, mitä hän lukee. Ja kuten Ykkönen sanoisi, "ta-daa!", saatat olla järkevillä urilla. Ennustan että tulet törmäämään aika moneen huikeaan blogiin matkasi varrella. 

Apua, tämä lipsahti melkein työminän puolelle. Kakka! Puuro! Maha! Kokkaus! Ah, much better.


*Tämä luku on ajalta ennen mikroblogausta, Twitteriä, Jaikua ja Facebookia. Jos edellä mainitut lasketaan nykyään mukaan, veikkaisin että suhdeluvut on muuttuneet aika rajusti. 

** Suomessa sosiaalinen media on massalle valitettavasti vielä aika pitkälti Facebookia. Muualla maailmassa on aktiivisemmassa käytössä Diggit, MySpacet, Twitterit, Friendsterit ja satatuhatta uutta joista en edes tiedä kun en enää seuraa aktiivisesti. Mutta Suomessa kun eletään, joutuu tälläisissa pohdinnoissa jatkuvasti käyttämään naamakirjaa esimerkkinä. Ärsyttävän yksipuolista, mutta minkäs teet.

Aloin kirjoittaa tätä osaksi edellisen postauksen ilonaiheita, mutta hitto kun venähti. Puolustuksena kerrottakoon, että olen oman gradun ai...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

7 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Päivä, se on kaunis

Valeäiti 0 Kommenttia

Viimepäivien valitusmaratonin jälkeen takaisin sosiaalisesti hyväksytympään moodiin: pirteää, kevyttä ja iloista, olkaa hyvä! Seuraavassa pitäisi siis käyttää paljon sanaa "Ihana", mutta ehkä se nyt ei kuitenkaan sentään mulle sovi.

Tänään on selkeästi mahtava päivä. Ykkönen nukkui koko yön omassa huoneessaan hiljaa ja heräsi aamulla varsin touhukkaana, iloisena ja viihdyttävänä itsenään. Opetettiin sille eilen Kakkosen tulevan kummitädin pitkään toivoma temppu. Nyt se osaa levittää kädet ja sanoa "ta-daa!". Okei, yleensä vaan "taa" ja sekin vain joka kuudes kerta, mutta kuitenkin. Piristää kummasti aamiaispöytää kun yksi aamunaamoista hokee "kukka" tulppaaneja osoittaen ja sitten suurieleisesti "ta-daa!".

Ta-daa!

Aamun kruunasi tieto Insinööriltä: Ykkönen jäi hoitoon itkemättä. Can I get a whoop-whoop??!!

Tästä se kuulkaa lähtee, kaunis päivä. Illalla porkkanapannaria ja vauvauintia, aamupäivällä aion vetää lonkkaa ja käydä ehkä vähän Mokossa shoppailemassa siivoustuotteita. Tai ehkäpä Siivouskaupassa.

p.s. huomasin ettei tunnisteissa ollut ainuttakaan iloa kuvaavaa sanaa. How surprising.

Viimepäivien valitusmaratonin jälkeen takaisin sosiaalisesti hyväksytympään moodiin: pirteää, kevyttä ja iloista, olkaa hyvä! Seuraavassa pi...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Because she can

keskiviikko 22. helmikuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Verkkarit ja lakerikengät - miksi ei?

Pahoittelut tärähtänyt kuva. Kohdekin on hieman tärähtänyt.

Verkkarit ja lakerikengät - miksi ei? Pahoittelut tärähtänyt kuva. Kohdekin on hieman tärähtänyt.

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Evoluutio EVY

Valeäiti 0 Kommenttia

Hei herra Darwin,
mieltäni on askarruttanut viime päivinä eräs kysymys liittyen rakastaamasi evoluutioon. Toivottavasti löydät aikaa vastata tähän.

Näillä fiiliksillä.
En nimittäin millään ymmärrä, mitä evolutionääristä tarkoitusta palvelevat loppuraskauden hormonit? Huomaan olleeni tänään ja eilen hyvällä tuulella. Unella ei ole siihen vaikutusta, koska sitä en saa. Joten aikaisempien päivien tunneskaalani äärettömästä kyrsityksestä vaarallisen räjähdysherkkään itkupotkuraivarimekanismiin ovat selkeästi hormonitoiminnan ansiota.

Kysynkin siis, miksi raskauden lopussa annetaan kantavalle naiselle viikkokausiksi suuret määrät hormonia, joka tuntuu ainoastaan tuottavan silmitöntä raivoa? Onko tarkoituksena kenties, että ko. nainen tästä suivaantuneena lopulta itse kaivaa lapsen ulos kohdusta? Vai testaako luonto tällä parisuhteen kantavuutta vielä lapsen synnyttyä? Tai ohjaako se (valheellisesti) luulemaan elämää vastasyntyneen kanssa auvoisaksi, kun vertailukohtana on syntymää edeltänyt tunnehelvetti?

Olisin kovin kiitollinen, jos ehdit vastaamaan kysymykseeni ja vieläpä ehdottamaan jotain helpotuskeinoa loppuajaksi. Jos kuitenkin olet liian kiireinen, revin pääsi sekä raajasi irti ja heitän jäljelle jäänyttä torsoa omenoilla ymmärrän kyllä!

Nimimerkki "synnyttäisin mieluummin"

Hei herra Darwin, mieltäni on askarruttanut viime päivinä eräs kysymys liittyen rakastaamasi evoluutioon. Toivottavasti löydät aikaa vastat...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Vuoden 2040 kosto

tiistai 21. helmikuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Ykkönen nukkuu oikein mukavan ennalta-arvatusti. Eli herää klo 20 alkaneilta yöunilta klo 21, 22, 00, 04 ja 06. Eimistäänsyystä. Kertyvä univelka tuntuu kivalta näiden loppuraskauden hormonien kyytipoikana, olen jatkuvasti varsinainen päivänsäde. (miksi siitä muuten puhutaan velkana kun sitä ei oikeasti pysty maksamaan takaisin? Eikä sitä varten pysty säästämään? Korkoja siitä kyllä kertyy ihan kivasti)

Tilanne on sentään korjaantunut sen verran että Ykkönen suostuu jo nukkumaan omassakin sängyssä. Tosin silloin sinne huoneeseen joutuu raahautumaan, sen sijaan että hyssyttelisi kahden sentin päässä nukkuvaa pötkälettä.

Onnekseni tämä ei tule täysin yllättäen, sillä en ole missään vaiheessa kuvitellutkaan että lapset nukkuisivat - ikinä. Ensin on vauvavuosi*, sitten ollaan kipeinä, sitten opetellaan omassa sängyssä nukkumista ilman jatkuvia palveluita (Samuel L. Jacksonin selostamana), sitten varmaan taas sairastellaan ja vielä murrosiässäkin ne luuhaa kaupungilla äitejä hereillä pitäen.

Tänä sumuisena aamuna olen kuitenkin keksinyt koston, jonka toteutan noin vuonna 2040 kun Ykkönen elää kolmekymppisen ruuhkavuosia. Aion silloin soitella öisin epätasaisin välein "no äiti tässä moi, ei mulla oikeastaan mitään asiaa ollut. Voisitko kuitenkin nousta hetkeksi tekemään maastavetoja 11kg painolla?". Sitten välillä pidän muutamien viikkojen (tai jopa kuukausien taukoja) niin että tottuu parempaan uneen. Sitten jatkan entistä tiuhemmalla tahdilla, ja valjastan myös Insinöörin soittamaan, sekä Kakkoselle että Ykköselle**. Insinöörin roolina on sitten soitella 1-2 tunnin välein "Moi, mulla ois vähän hiuko".


*Ykkönen nukkui keskivertoa paremmin vauva-aikana, Kakkosella on nyt kaikki mahdollisuudet romuttaa sekin toivo.
** Note to self: jos joskus mieleen hiipii Kolmonen, lue tämäkin teksti uudestaan.

Ykkönen nukkuu oikein mukavan ennalta-arvatusti. Eli herää klo 20 alkaneilta yöunilta klo 21, 22, 00, 04 ja 06. Eimistäänsyystä. Kertyvä uni...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Arjen suuria valintoja

maanantai 20. helmikuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Jos joltain on mennyt ohi, talvi tuli (ja yllätti).

Kauniit (kusenkeltaiset) lumikinokset tuovat mukanaan myös Suuria Arkipäivän Valintoja, kuten: milhelveel saan lapsen haettua hoidosta? Asiaa arvottuani noin sen kolme tuntia, mitä Ykkönen hoidossa on, löysin ongelmaan neljä ratkaisuvaihtoehtoa (huom: tässä ruletissa luonto ja sen tuhoaminen ei ole osana, on tässä muitakin päänvaivoja): 

1. Auto
+ Todennäköisesti helppo lähtö (Insinööri vei aamulla autolla hoitoon ja sai hyvän parkkipaikan) ja suhteellisen mukava kyyti
+ Ykkönen saatavissa nopeasti kotiin ilman suuria fyysisiä ponnistuksia
- Varmuudella mahdoton saada parkkiin ilman hikeä, kyyneliä, supistuksia sekä ketutusta sekä äidin että lapsen osalta.
- Riskinä takapenkillä karjuva lapsi, joka lahjotaan tutilla, ja nukahtaa autoon. Jolloin sen joutuu kantamaan sisälle ja riisumaan. Jolloin se kuitenkin herää. Eikä enää nukahda. Ja loppupäivä on ihana.

2. Pulkka
+ Sopisi valtavan hyvin päivän säätilaan ja ajan henkeen
+ Vekaran mielestä hauskaa, ainakin hetken
+ Siedettävä fyysinen ponnistus, riippuen lumitilanteesta. 
- Voiko bussiin mennä pulkan kanssa? Mihin vekara menee, penkille? Syliin? Pulkassa keskiosaan? Bussin perään sidottuna?
- Jaksaako Ykkönen koko 30min kävelyn kotiin? Riskinä siis itkupotkuraivareita vetävä lapsi, joka retkottaa pulkassa. Miten sellainen viedään kotiin täysjärkisenä? 
- Vaatii myös äidiltä paljon kävelyä ja potentiaalisesti kumartumista

3. Vaunut
+ Lapsen saa sidottua niihin niin tukevasti että se yleensä suostuu olemaan siellä mukisematta
+ Varma pääsy bussiin, jolloin kävelymatka puolittuu
- Kävely itsessään suoraan helvetistä. Tiedossa ajoittaista perässä vetämistä, varmuudella hikeä ja hampaan puremista ja / tai kiroilua, lisäksi riskinä huutava ja synnyttävä äiti.
- Riskinä lapsen nukahtaminen rattaisiin ja sen johdannaiset (ks. kohta 1)

4. Taksi
+ oooooh mikä vaivattomuus alusta loppuun
- no joo ei tullu se lottovoitto, tätä on kuitenkin edessä päivittäin vielä jonkin aikaa

Pitkän (ei, mulla ei ole liikaa tai tarpeeksi oikeaa ajattelemista) pohdinnan jälkeen päädyin vaihtoehtoon nro 3. Lopputulos? Aura-auto oli onneksi käynyt kohtuullisesti reitin varrella, mutta oli se käveleminen silti syvältä. Ykkönen protestoi rajusti kotiin lähtemistä (!) ja rattaisiin joutumista ja nukahtikin raivostaan väsyneenä bussissa, eli noin 5min ennen kotia. Myös kaikki johdannaiset riskit toteutuivat ja Ykkönen heräsi kotona, nukahtaakseen uudestaan vasta kun pötkötettiin kumpikin meidän sängyllä mun kirotessa todella kipeää selkää ja supistelevaa mahaa. Ja selkään kuivunutta hikeä.

Onneksi lunta sataa vielä kaksi päivää.

P.s. muuten Lumi on ihan kivaa, etenkin eräs sen niminen tuore prinsessa merten takana. Tervetuloa maailmaan pikkuinen! <3

Jos joltain on mennyt ohi, talvi tuli (ja yllätti). Kauniit (kusenkeltaiset) lumikinokset tuovat mukanaan myös Suuria Arkipäivän Valintoja...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Pientä vauvasuihkuttelua

Valeäiti 0 Kommenttia

Voi veljet, onpa aina mukavaa kokoontua naisten kesken ja syödä paljon huonolla tekosyyllä. Eilisen tekosyy oli rantapallo-olemus ja kohta syntyvä Kakkonen, ja paikalla mahtava porukka ihania ystäviä. Tulipa taas naurettua niin että olisi ollut niille Tena-pöksyille käyttöä. Housuihin pissaaminen olisikin sopinut hienosti päivän juttuihin...;)

Vielä kerran iso kiitos "pikku apureille", eli noin puolille päivän vieraista, jotka joutui kokkaus- ja siivoushommiin. Ilman teitä olisi emäntänä ollut alaston, liikuntakyvytön ja itkevä nainen vailla tarjottavaa.

Alla muutama tunnelma lumipyryn keskeltä. Kiitos kaikille osallistuneille, otetaan taas uusiksi ensi vuonna! Eiku, venaa...

Aivan mahtava lahja: mutsille naisten lehti ja karkkia, I like!
Lisäksi meitä kyllä lahjottiin vaikka millä
muullakin kivalla, kuten pienen pienillä sukilla :)

Ehkä söpöin lahjalaatikko ever.

Kohtahan se nähdään.

Jollain ihmeellä (nimeltään Saija, Hanna ja Riitta) pöytään
saatiin sittenkin tarjoilut. Taustalla myös Ne Rocky Roadit.

Ja The Vauvakakku, kerrassaan upea!
Toim. huom: lapsen nimeksi ei ole
oikeasti tulossa Voldemar Zahir.
Tosin ei tässä vielä oikein muutakaan työnimeä ole, joten...

Voi veljet, onpa aina mukavaa kokoontua naisten kesken ja syödä paljon huonolla tekosyyllä. Eilisen tekosyy oli rantapallo-olemus ja kohta s...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Viikkoraportti ja lähitulevaisuuden SWOT

perjantai 17. helmikuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Perjantain kunniaksi viikkoa kootusti konsultti-stylellä, olkaa hyvät! 

Viikon eteneminen: 
Ykkönen palasi tarhaan sairasvuoteeltaan. Tarhassa meni superhyvin ja se viihtyi siellä joka päivä, vihdoin. Joten torstaina oli hyvä palata oikein kunnolla RSV:n pariin. Lapsiperhe-elämän vuoristorataan kuuluu onneksi nopeat käänteet, joten perjantaina neiti oli taas lähes oma itsensä ja pääsi lähtemään Mukkilaan viikonlopuksi.

Ongelmat:
Tarhassa se siis viihtyi oikein hienosti, mutta ei omassa sängyssään. Pahimmanlaatuinen Hoo-asento, jazz hands ja ajoittainen kreisihuutaminen palasivat sänkyymme. En saanut viime yöstä kuvaa, mutta picture this: Ykkösen päälaki kiinni Insinöörin ohimossa ja varpaat Valeäidin silmäkuopissa. Tai jos sen käänsi meidän mielestä normaalimpaan asentoon, pitkittäin sängyn suuntaisesti, levittyi välittömästi kaksi pientä käpälää niin että saivat yhtäaikaisesti koskettua kummankin vanhemman naamaan. Onneksi en tällä hetkellä nuku muutenkaan, niin ei paljon yöherätykset haittaa. Jos ei nuku, ei voi herätäkään, simple! Tämä unettomuus on niin jotain synnytysperseilyä, elimistö ei vaan suostu nukkumaan; "valmistaudut vauvan rytmiin" tai jotain muuta potaskaa. Kyllä tässä kuulkaa jo aika valmiita oltiin.

Onnistumiset / pienet voitot: 
Sisustus- /pesimishuuma sai aivan uutta vauhtia, ja asiat ovat vihdoin 8kk asumisen jälkeen löytäneet oikeat paikkansa.  Lisäksi kahden päivän aikana hoidettiin To-do -listalta enemmän asioita pois kuin pariin viime kuukauteen ja päästiin eroon hieman huonolla hetkellä (15min positiivisen raskaustestin jälken) valitusta pinkistä tapetista.


Viikonlopun ennakoitu SWOT:

Vahvuudet: Ykkönen lähti maalle. Perjantai on treffi-ilta. Lauantaina Insinööri lähtee perässä. Lauantai on siis MINÄ-ilta. Ekaa. Kertaa. 16 kuukauteen. Sunnuntaina on Babyshower.
Heikkoudet: ...? onko niitä? luitko ylläolevan?
Mahdollisuudet: Maksimoitu hedonismi, ylensyönti ja hyvinvointi.
Uhat: Lapsi-ikävä. Eliminoidaan katsomalla seesteistä, siistiä ja kauniisti sisustettua kotia jossa asiat pysyy paikoillaan.

Ja sama kuvitettuna. Näihin tunnelmiin hyvää viikonloppua kaikille!

Kakkonen kasvaa,
3 (eli 5) viikkoa jäljellä

Lipasto tuli ostettua ja kasattua

Välissä on leikitty äidin koruilla

Ja järkätty kirjahyllyä

Eräänä yönä palautettiin seinään
vähän seesteisempi tapetti...

...tämän "raskasutestihirvityksen" tilalle,
jonka kohtaloksi jäi halata kenkälaatikkoa.

Perjantain kunniaksi viikkoa kootusti konsultti-stylellä, olkaa hyvät!   Viikon e teneminen:  Ykkönen palasi tarhaan sairasvuoteeltaan. T...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Jotain tosi tuttua

torstai 16. helmikuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Ykkönen oksensi limaa sunnuntaina, ja tänään päivällä. Ja yritti illalla. Hengitys vaivalloista, kuume nousussa, mahassa ihottumaa ja tietenkin THE yskä. Olematta kovin hysteerinen voisi veikata että RSV on tullut takaisin vieraaksemme.

Kuinka epäreilua voi olla yhtä pientä ihmistä kohtaan olla näin paljon kipeänä? Sillä oli ihan oikeesti kaksi tervettä päivää välissä ja nyt taas katsellaan milloin tulee lähtö päivystykseen. Toivottavasti ei tule.

Meanwhile, me tapetoidaan seinää ja taas yhtä kenkälaatikkoa. Ja pikkuveli on taas tapansa mukaan jotenkin poikittain mahassa ja "katsotaan ensi kerralla jos pitäisi vielä ultralla varmistaa tarjonta". Huoh.

Saisinko nipullisen tuoreita ongelmia, kiitos?

Ykkönen oksensi limaa sunnuntaina, ja tänään päivällä. Ja yritti illalla. Hengitys vaivalloista, kuume nousussa, mahassa ihottumaa ja tieten...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Se kiipeää - osa 2

keskiviikko 15. helmikuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Voi perä.

Tänään Ykkönen näemmä oppi että tuolia voi liikutella kätevästi haluamaansa kohtaan ja siten sen kautta kiivetä ihan mihin vaan.

Haistan lisääntyneen aivotärähdyksen vaaran.

Kuvassa "seesteinen" hetki ennen kuin kiipeily kohti telkkaria alkoi.

Voi perä. Tänään Ykkönen näemmä oppi että tuolia voi liikutella kätevästi haluamaansa kohtaan ja siten sen kautta kiivetä ihan mihin vaan....

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Valmis Strömsöön

Valeäiti 0 Kommenttia

Ei hyvänen aika, tätä en olisi ikinä uskonut. Eikä varmasti kukaan joka mut tuntee. Ne varmaan soittaa ihan just ja pyytää mut Strömsöhön vieraaksi. Tai ehkä siihen Ratulaan, koska enhän minä mitään ruotsia, pidän Soini-lakon.

Mutta.

Minä, ihan itse, omin kömpelöin nakkisormin, päällystin kenkälaatikon tapetilla. Ja siitä tuli hieno! Katsokaa vaikka itse:
My baby.
Kuprut lähti kuivuessaan, have to add.
Nyt on kuulkaa niin persoonallinen korurasia makkarissa, että. Ehkä ne soittaakin muuten Dekosta ja pyytää sinne haastatteluun! Täytyy päättää kumpaan suostuu.

Kaikki ei sentään mene niin kuin Strömsössä, tietenkään. Onnistuneesti tapetoituani lähdin hakemaan Ykköstä tuntia liian aikaisin tarhasta ja palasin kotiin tiputtaakseni kännykän lumihankeen. Huh, pelkäsin jo muuttuneeni Paremmaksi Ihmiseksi.

Ei hyvänen aika, tätä en olisi ikinä uskonut. Eikä varmasti kukaan joka mut tuntee. Ne varmaan soittaa ihan just ja pyytää mut Strömsöhön vi...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

YYA: Ykkönen, ystävät ja avioliitto

tiistai 14. helmikuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Tämä aihe on pyörinyt jo pitkään mielessä, ja koska tänään on sopivasti kansainvälinen kulutusjuhla rakkauden päivä, niin laitetaanpas nyt tulemaan.

Ihmissuhteet on pirun vaikeita. Perheestä ystäviin ja avioliittoon, työpaikalta korisjengiin - kaikentyyppisten ihmissuhteiden ylläpitäminen vaatii työtä. Useimmiten se tulee aika helpolla ja ajattelematta, sen kuin olet olemassa ja tapaat näitä ihmisiä suhteenne luonnollisissa taitekohdissa.

Ja sitten saat lapsia. Tai kuten jotkut asian näkevät, "avioerosiemeniä".

Kaikkihan tietää jo kuluneen "totuuden" että lasten saaminen aiheuttaa rasitteita parisuhteelle. Syynä ei kuitenkaan välttämättä ole (pelkästään) se jatkuva univelka, maitoshow, taloudellinen ahdinko ja yleinen ketutus, jotka yleensä liitetään lapsiperheitä pyörittävään limboon. Toki nämäkin löytyy ja jos kyseessä sattuu vieläpä olemaan astetta haastavampi vauva-aika vaikkapa koliikin suloisissa merkeissä, ei kidutusta vastaavan univelan vaikutusta pidä väheksyä. Itselleni tuli kuitenkin yllätyksenä toinenkin lapsen tuoma haaste parisuhteelle: välttely.

Sen kaiken kaupassa käynnin, nukuttamisen, ruokahuollon, kanniskelun ja vauvauintien keskellä on nimittäin ihan ä-lyt-tö-män helppoa paeta parisuhdetta. Voit helposti viettää viikkotolkulla aikaa Vauvamaassa ja olla kohtaamatta puolisoa. Istutte kaikki söpösti saman ruokapöydän ääressä, juu, mutta jo puhuvat osapuolet katselevat vain sitä yhtä sosekanuunaa ja lepertelevät sille tai jos puhuvatkin keskenään niin aiheina on kakan koostumus tai kumman vuoro kylvettää tai miksei sille toi bataatti maistu. Tämähän on kaikki oikeastaan ihan ok ja kivaakin ajoittain, mutta jos taustalla sattuisi olemaan jo valmiiksi jokin parisuhdetta hiertävä ongelma (siis kenellä muka ei olisi?), niin se saa rauhassa muhia ilman että sitä käsitellään ja PAM - kolme vuotta myöhemmin huomaat ettei koko ongelmaa enää ole kun ei sitä suhdettakaan sillä tavalla ole.

Potentiaalisen ongelmanhan tietenkin ratkaisee vanha kunnon Yhteinen Aika, jota täytyy muistaa viettää. Treffeillä on hyvä käydä, mutta lisäksi pitäisi muistaa luoda joka päivä lyhyitä hetkiä, jolloin jaksaa olla muutakin kuin vanhempi ja vaikka kysyä toiselta että mites töissä meni. Ja sitten se haastavin: kun joku asia hiertää mieltä, se on kohdattava vaikka voimia ei todellakaan taas viimeöisen tissi/flunssa/eroahdistusrumban jäljiltä olisi. Ristiriidat pitää ratkaista ennen kuin niistä tulee yhdentekeviä, eli välittäminen loppuu. Suosittelen lämpimästi aika ajoin pidettäviä parisuhteen kehityskeskusteluja, joissa istutaan yhdessä alas ja selvitetään onko nyt hiekkaa päässyt shortsien väliin ja keskustellaan niistä jutuista. Kuten kaikissa kehityskeskusteluissa, tässäkin on tärkeää muistaa myös ne hyvät asiat. Plus plus miinus plus, tiedättehän?

Jos parisuhde on vaikeaa muutenkin, saati lapsishow:n aikana, niin ystävyydet on ehkä vielä vaikeampia. Lähinnä siksi, että ystävyyksiä pidetään (vielä helpommin) itsestään selvyytenä. Tässä tuleekin sudenkuoppa: ystävyydet ovat ennen kaikkea tulilinjalla pikkulapsiaikana. Ystävyydessä se Yhteinen Aika on usein kortilla, ja sen luonne vaihtelee suuresti sen mukaan, kuinka usein tavataan. Jos olet ystäväsi kanssa lähes päivittäin yhteydessä, teillä riittää jutun juurta niistä eilen ostetuista farkuista ja huomenna tulevasta telkkariohjelmasta. Mutta jos näette harvemmin, jostain syystä kummastakin tuntuu että pitäisi jutella Isoista Asioista, ja keskustelu on helposti luokkaa "No mut hei vitsi mitä sulle oikein kuuluu, ei olla pitkään aikaan nähty? No ei mitään uutta, töitä sitä ja asunto tätä. [hiljaisuus]".

Eikä tässäkään ole mitään vikaa, mutta kyllä kaverin kanssa on kivempi nauraa räkäisesti jollekin aivan turhalle jutulle kuin kerrata viimeisen puolen vuoden elämän CV:tä. Varsinkin jos toinen on siirtynyt vastikään Äidin tehtäviin ja toinen ei. Silloin ensin mainittu kaivelee mielestään koko ajan jotain ei-vauvoihin-liittyvää (muistelee mikä sen yhden muotilehden nimikään oli) ja jälkimmäinen koittaa kohteliaasti kysellä jotain vauvoihin liittyvää, vaikka ei oikeastaan haluisi kauheasti kakasta kuulla. (Synnytystarinat on myös about yhtä hauskoja kuin armeijatarinat, joten pidetään ne minimissä.) Kuten parisuhteessa, myös ystävyydessä on hirveän kätevää käyttää lasta tekosyynä laiskempaan suhdehuoltoon. "Kun en mä oikein täältä kotoa pääse" ja "ette te varmaan voi tulla kun teillä on se lapsi" ei ole aina pelkkä totuus. Ja vaikka olisikin, niin nykyaikana on niin hirveän käteviä mobiililaitteita että eiköhän sitä jotenkin pääsisi moikat heittämään. Sitten kun puhutaan ja nähdään, kaikkien on tsempattava että löytyy taas se oman ystävyyssuhteen keskustelutaso small talkin alta. Hyvät ystävyydet kyllä onneksi säilyy näiden vuosien yli, mutta niistäkin saattaa vahingossa jokin pieni ripaus kadota, jos ei ole tarkkana. Vaikka lämpö ja läheisyys pysyvät, (huonot) yhteiset jutut saattaa vähentyä.

Paasaan tästä sillä oikeutuksella, että olen itse todella surkea kaikessa yllämainitussa. Etenkin ystävyyden osalta; muutenkin olen huono pitämään yhteyttä ja nyt se on jäänyt vielä vähemmälle. Paradoksaalisesti nyt jos koskaan ystävät ovat aivan kullantärkeitä henkireikiä ja oman identiteetin rakentajia. Vasta kun nauraa niin että pissat lirahtaa (ks. eilinen postaus) ja naapuripöydässä kurtistellaan kulmia, muistaa miten tärkeitä ystävyydetkin ovat. Ja miten paljon omasta itsestä rakentuu ja peilautuu erilaisten ystävien kautta. Joten ystävänpäivän kunniaksi lupaan ja vannon, että yritän pitää parempaa huolta ystävyyksistäni, enkä odota että joku maagisesti hakisi mut täältä harsojen keskeltä normaalielämän pariin. Se on kyllä tehtävä itse.

Paitsi että...Oh shit.

Olen juuri saamassa toisen lapsen.

Unohtakaa kaikki mitä sanoin, tavataan small talkin parissa ensi vuonna jos olen vielä hengissä (ja naimisissa).

Pusi pusi, olette tärkeitä

Tämä aihe on pyörinyt jo pitkään mielessä, ja koska tänään on sopivasti kansainvälinen kulutusjuhla rakkauden päivä, niin laitetaanpas nyt t...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Painoni edestä kultaa

maanantai 13. helmikuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Elixiassa saa ilmeisesti huomiseen asti alennusta oman painon verran. Jos kyse on prosenteista, meikäläisen kannattaisi rajusti painella sinne tänään :D

Tai itseasiassa kun asiaa nyt oikein tarkemmin ajattelee, tällä murskaluvulla varmaan kannattaisi käydä ostamassa jotain sieltä anyhow. Mitähän tykkäisivät?

Elixiassa saa ilmeisesti huomiseen asti alennusta oman painon verran. Jos kyse on prosenteista, meikäläisen kannattaisi rajusti painella sin...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kahden toiminnon ihmeet

sunnuntai 12. helmikuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Pitäiskö hankkia?
Kohta meidän taloudessa on taas sellainen, joka lähinnä syö ja nukkuu.

Sitä ennen täältä löytyy sellainen joka lähinnä syö ja pissaa: R.O.N.* En nyt ihan liian graafisesti maalaa, mutta sanonpahan vaan että tässä vaiheessa pullauunin leikkimistä löytyy sanonnalle "nauroin niin paljon että meinasi pissat tulla housuun" ihan uusi totuuspohja. Joten pyydän, jos aiotte huutonaurattaa minua seuraavien 4+ viikkojen aikana, huolehtikaa että istun. Tai että jalassa on paksut housut. (Kiitos vain eilisestä, tytöt ;)) Äkillisten aivastusten seuraamuksista en vastaa.

Ja entäs se syöminen? Tänään mm. olen nauttinut kahden (2) tunnin sisällä kaksi (2) noin vastasyntyneen vauvan pään kokoista laskiaispullaa, feta-katkarapusalaattia, lohta ja perunoita sekä vielä kahta (2) eri jälkkäriä päälle. Kotiin tullessa tasoitin vielä peliä muutamalla (enemmän kuin 2) karkilla.

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin ei raskaus tähän mitenkään liity. Ihan samalla ruokahalulla nämä sunnuntait muutenkin tuppaa menemään. Toivottavasti tekin olette syöneet itsenne pahoinvoiviksi tänään!

P.S. Ugi huomautti että blogissa on lähiaikoina nähty liikaa "oikeaa" äitiä ja liian vähän "valeäitiä". Syynä lienee se, että lapsi oli sairaalassa - tuntuu julmemmalta olla silloin huono (sarkastinen) äiti. Mutta ei hätää, tilanne on taas rauhallinen ja lapsi terve, joten voin ilokseni raportoida tänne että pamautin äsken Ykkösen päähän vessan oven. Kovaa. Vahingossa kylläkin, mutta sellaista meille huonommille sattuu.


*R.O.N.[roni], subst.: Raskaana Oleva Nainen. Lähesty varoen ja kunnioittaen.

Pitäiskö hankkia? Kohta meidän taloudessa on taas sellainen, joka lähinnä syö ja nukkuu. Sitä ennen täältä löytyy sellainen joka lähinn...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Lapsen ilmeiden TOP5 (so far)

perjantai 10. helmikuuta 2012 Valeäiti 4 Kommenttia

Yksi lapsen kasvun hauskoista puolista on jatkuvasti lisääntyvä kasvolihasten käyttö, ts. ilmeet. Jopa tähän 1,3 vuoden ikään mennessä on kertynyt kunnioitettava määrä ikimuistoisia ilmeitä, joten ajattelin aikani kuluksi listata niistä parhaita.

Valeäidin TOP5 lapsen ilmeistä (laskevassa järjestyksessä jotta jännitys oikein tiivistyy):

5. Oivaltava: Se hetki, kun lapsi oppii jotain, ja tajuaa itsekin oppineensa. Silkkaa riemua ja hölmöä ylpeyttä. Paras ehkä ensimmäisten askelten jälkeen, mutta usein nähtävissä pienissäkin opin hetkissä, esim. kun oppii vetämään vaikkapa kynsilakkapulloja sisältäviä laatikoita alas hyllyiltä.

4. Viaton: Kaikille kissanomistajillekin tuttu "en se minä ollut" -ilme. Äänetön ilme, joka seuraa usein välittömästi edellisen kohdan ilmettä löytäessäsi lattialta sen kynsilakkapullon pirstaleina. Tämän ilmeen nähtyäsi varaudu pahimaan ja etsi kodistasi tuhon merkkejä.

3. Rakastava: Joskus näitäkin saa! Selkeän hempeä, ihaileva katse, joka kohdistuu (yleensä) vanhempaan. Usein silloin kun asiat on kaikin puolin hyvin. Jos hän on vaikkapa juuri saanut turautettua terveiset vaippaan. Huom: sekoittuu helposti ilmeeseen nimeltä "Mun?", jolla lapsi osoittaa että kädessäsi oleva herkku tai muu kiinnostava objekti voisi olla hänellekin oikein sopiva. 

Ilme nro 2. Kuvan vauva
ei liity tapaukseen.

2. "Mitä helvettiä?" -ilme: Voisi ehkä olla jopa listan nro 1, sen verran hauska hetki ja ilme yleensä. Tämän ilmeen näkee kun lapsi yllättyy, hämmästyy tai häkeltyy hieman negatiivisesti. Kuten saadessaan suuhun verigreippiä vaikka odotti makeaa mandariinia. Tai kun serkku ei vastaakaan haliin vaan pajauttaa pehmolelulla päähän. Tai kun kyykkivän äidin leveä ahteri kaataa lapsen selälleen kivilattialle. (Sen suuresta koosta huolimatta siellä ei ole silmiä, ja on todellakin kuollutta kulmaa. Ensi kerralla äänimerkkejä kiitos jos meinaat ilmestyä sinne taakse yhtäkkiä)
  
1. Ensimmäinen hymy (+bonus: sen yrittäminen): noniin, ällöä joo. Tämä nyt on vähän siirappista ja kliseistä, mutta olihan se siistiä kun vekara ekaa kertaa antoi ymmärtää ettei kaikki olekaan lähtökohtaisesti syvältä eikä eniten v***a kaikki. Se oli kiva palkinto siinä jossain kolmen viikon valvomisen, syöttämisen ja yleisen hengissä selviytymisen jälkeen.

Mutta ehkä vielä parempi, tai ainakin koomisempi, ilme oli se hymyn esi-ilme: hymyn yritys. Suu lähti hakemaan jotain outoa muotoa ja väpätti mennessään vimmatusti. Hämmentyneestä ilmeestä näki että jotain se nyt yrittää. Tämä päätyi luonnollisesti turhautuneeseen itkuun. Siis itku olemattomasta ilosta? Onneksi pari hetkeä myöhemmin se oikea hymykin onnistui ja suorittajalapseni oli tyytyväinen.

Bubbling under on vielä useita ilmeitä, jotka eivät tällä kertaa päässeet listalle, kuten:
  • Nukahtava
  • Juuri herännyt
  • Virnistys / tekohymy
  • Silmänisku
  • Teatraaliset krokotiilinkyyneleet
  • "Pause" / jäätyminen
  • "Tissi!"
  • Zoolander baby (jos tiedät mitä tämä tarkoittaa, luet sinulle sopivaa blogia)
Mitä muita hyviä unohtui mainita?

Yksi lapsen kasvun hauskoista puolista on jatkuvasti lisääntyvä kasvolihasten käyttö, ts. ilmeet. Jopa tähän 1,3 vuoden ikään mennessä on ke...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kokkausrauha

torstai 9. helmikuuta 2012 Valeäiti 1 Kommenttia

Kyl te tiiätte.

Kyl te tiiätte.

Facebook-kommentit

Muut kommentit

1 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Buns of steel

keskiviikko 8. helmikuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Ilmeisesti Kakkosella on teräksiset pakarat ja valtava pää. Se selittäisi sen että lääkärikin oli aika varma perätilasta; "täällä on jotain todella laakeaa täällä alhaalla ja tosiaan joku todella kova tossa ylhäällä". Ultrattiin varuiksi ja kah, siellähän se Venäjän kokoinen pää odottaa puskemistaan sittenkin ihan oikeassa suunnassa.

Mikään ei tosin vielä ollut kiinnittynyt mihinkään, joten "toivotaan ettei vielä käänny ympäri". Great. Mutta mitähän povaa se, että mitään synnytykseen viittaavaa ei ollut lähimaillakaan näkyvissä? Ykkösen kanssa samalla lääkärikäynnillä kaiveltiin kalenteria ja laskettiin ehtiiköhän täysiaikaiseksi kun on jo niin hyvin edennyt. Ja vaivaisten kuuden viikon jälkeen hän sitten syntyikin, kaksi viikkoa yli lasketun.

Nyt taas vastaavaa edistymistä ei mailla halmeilla vielä. Naisen logiikalla Kakkonen syntyy siis ihan kohta.

Ilmeisesti Kakkosella on teräksiset pakarat ja valtava pää. Se selittäisi sen että lääkärikin oli aika varma perätilasta; "täällä on jo...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Hammaslääkärissä opittua

Valeäiti 0 Kommenttia

Olihan se niin, että jos hampaita vihloo ihan pirusti, niin kannattaa syödä lisää karkkia ja jättää lankaamatta?

Tai leipoa hetken mielijohteesta muffinsseja?

Sweets for my teeth
Muffinsit Hellapoliisin kirjasta. Näkisittepä ne nyt, hetki kuvan ottamisen jälkeen. Onneksi maku korvaa paljon.

Ja olisittepa nähneet miten lapsenhoito sujui samaan aikaan. Sanotaan nyt vain että siihen liittyi taas keittiön työtaso, viinirypälelahjukset ja sellaisia muuveja että Vuoden Mutsi -palkinto olisi läjähtänyt samantein.

Olihan se niin, että jos hampaita vihloo ihan pirusti, niin kannattaa syödä lisää karkkia ja jättää lankaamatta? Tai leipoa hetken mielijo...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Vuoden mutsia metsästämässä

tiistai 7. helmikuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Mama-Katja ja Salamatkustaja-Satu ovat tekemässä meidän kaikkien iloksi ensi vuoden joululahjahittiä, Vuoden Mutsi -kirjaa. Insinöörille tiedoksi, että kirja toiminee hienosti myös "tässä pieni lahjus, koita olla ratkomatta ranteitasi noiden kahden kanssa" -lahjana tuossa muutaman kuukauden päästä.

Aiheeseen liittyvä mahtiblogi löytyy täältä. Kirjan kunniaksi leidit heittivät liikenteeseen Vuoden Mutsi -haasteen, johon tämä huomionarkkari / valeäiti / wannabebloggari tietenkin tarttui.

Siispä, tässä omat vastaukseni:

1. Tunnen itseni Vuoden Mutsiksi kun...
Teeskentelen leikkiväni vaikka niillä Duploilla ihan yhtä fiiliksissä kuin Ykkönen, vaikka oikeasti katson telkkaria. Tämä onnistuu hienosti kun lapsi on sylissä selkä omaa mahaa vasten. Lisäät vain sopiviin kohtiin "oo miten hieno, entäs tämä pala?"

2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on...
Se lapsi. No ei, kyllä se on se puoliso tai lähinnä sen muistaminen sen lapsenkin ohella.

3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän...
Tassuttelee luo, silittää päätä ja sanoo "ai-ai".  Toinen suosikki on rakastava katse syvälle silmiin samalla kun vaippaan siirtyy päivän ruoat.

4. Kello 12 yöllä olen yleensä....
Juuri nukahtanut ja herään Ykkösen tutti-itkuun. Seurauksena vakava adrelaniiniryöppy, pelästys, ketutus ja uusi unen yritys. 

5. Kello 8 aamulla olen yleensä....
Salaa huojentunut siitä, että Insinööri vie Ykköstä hoitoon ja mä saan jäädä kotiin haisemaan.

6. Haluaisin sanoa lapsen/lasten isälle, että..
Teet oikein hyvää työtä ja lisäksi olet naimisissa ärsyttävän akan kanssa. Pahoittelen kiitollisena.

7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että..
En ymmärrä miten selvisit meidän kolmen kanssa, kiitos siitä. Ja voisitko piilottaa ne astianpesujauheet teidän keittiöstä.

8. Viimeksi kiroilin, kun....
Hengitin? Ei kun varmaankin eilen kun löysin jääkaapista kaatuneen ja viikon verran sisältöään valuttaneen pestopurkin. Tyhjänä ja ylähyllyltä, tietenkin. Kiroilen todella rajusti liikaa, pitäisi suitsia ennen kuin Ykkösen sanavarasto karttuu liiaksi.  Täällä sen voi onneksi piipata. Piip.

9. En ole koskaan osannut...
Rykiä räkää sillai työmiestyyliin kurkustani pois. Tulee oksurefleksi (hmm, lieneekö perinnöllistä). Olisi kiva taito, helpottaisi flunssassa. Ja olisi tietenkin hieno party trick myös. 

10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia, voi tehdä on...
Laulaminen. Ha, pääsin yllättämään.

Heitän haasteen eteenpäin Lapinlahdenkadun Elinalle ja ÄITI Designin Kaisalle, olkaa hyvät! Tässä ohjeet:
"Laita ylläoleva kuva blogiisi ja täydennä lauseet. Sitten heität haasteen eteenpäin ainakin yhdelle hyvälle mammabloggaajalle, jonka uskot ehtivän vastata haasteeseen. Ja kun lisäät kommenttiboksiin vielä linkin postaukseensi niin tulemme vakoilemaan meininkiäsi!"

Mama-Katja ja Salamatkustaja-Satu ovat tekemässä meidän kaikkien iloksi ensi vuoden joululahjahittiä, Vuoden Mutsi -kirjaa. Insinöörille t...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Ihana paikka, jonne en enää koskaan halua palata

maanantai 6. helmikuuta 2012 Valeäiti 4 Kommenttia

Kädessä tippaa, jalassa
saturaatiomittaria
"Oletteko kuulleet sellaisesta taudista kuin RSV?", Lastenklinikan päivystävä lääkäri kysyy meiltä noin klo 03 tiistaiyönä. Kolme päivää myöhemmin tuijottelen sairaalassa tipan päässä nukkuvaa lastani ja mietin, että miten tässä näin kävi?

Vielä maanantaina kyseessä on tavallinen flunssa. Tiistai-iltana Ykkösen riehuessa sohvalla Insinööri huomaa, että pienellä riehujalla painuu kylkiluut sisään sisäänhengityksen yhteydessä. KLING KLING!! Kellot soi päässä, ja vuosi sitten käydystä EA-kurssista palautuu jopa jotain mieleen: tämä ei ole hyvä merkki, tarkoittaa että hengitys on vaikeaa. Hetken vielä pohditaan että lähdetäänkö päivystykseen vai ei, kunnes Ykkönen vaihteeksi oksentaa ja ulos tulee pelkkää vaahtoa. Eiköhän se ole meidän perheen ensimmäinen Lastenklinikkakäynti edessä.

Sen piti olla pikavisiitti
Saavumme Lastenklinikalle oikein reippaan vauvan kanssa. Hoitajat antavat aulassa lisää Panadolia ja mittaavat kuumeen. Hetken hävettää: ollaanko me niitä hysteerisiä vanhempia jotka kiikuttaa lapsen keskellä yötä kuulemaan että "sillä on nuha". Hävetys hälvenee hieman kun kuulemme että olemme jonon ensimmäiset. Oletamme kuitenkin että saadaan vain hengitettävää yskänlääkettä ja hyvän yön toivotukset. Viisi tuntia myöhemmin, kolmen lääkehengityksen, limanäytteen ja verikokeiden jälkeen saamme tietää että Ykkösellä on RS-virus. Lääkäri on lähettämässä meitä kotiin, kunnes huomautan ettei tyttö ole 14 tuntiin syönyt tai juonut mitään. Osastolle siis mars.

Meidät kiikutetaan pieneen huoneeseen, oveen isketään eristyslappu, ja käymme nojatuoliin nukkumaan. Sänkyyn neitiä ei voi nostaa yskän ja akuutin äidinpuutteen takia. Seuraavat 12h putkeen olemme sylikkäin, Ykkönen täysin taju kankaalla unessa heräten vain prostetoimaan rajusti hengityslääkettään vastaan kolmen tunnin välein.

Perjantaiaamuna, kolmen osastoyön jälkeen, Ykkönen herää jo lähes omana itsenään hymyillen ja kujeillen. Lääkäri kuitenkin vielä toteaa ettei ole "missään nimessä kotihoitokunnossa", kunnes syö ja juo normaalisti ja hengittää vapaammin. Keuhkot kun rohisevat edelleen, vinkuna sentään jo loppunut.



Hyvien ja huonojen uutisten tennismatsi
Hengitellään, tällä kertaa Insinöörin sylissä
Tiistain ja perjantain välillä tyttönen etenee hämärän rajamailta suhteellisen normaaliksi, vaikkakin väsyneeksi, omaksi itsekseen. Päivien mittaan huomataan että neiti on pahasti kuivunut, kyseessä on normaalia rajumpi RSV, tietenkin korvatulehduksella ja selittämättömällä ripulilla höystettynä, ja kas, kaupan päälle vielä "oikein kunnon keuhkokuume". Niin ja mainitsinko että ne kulmahampaatkin puhkesi tässä välissä? Hoitotoimenpiteinä Ykköselle mm. tungetaan lääkemaski naamaan (vähintään kolmen tunnin välein), kanyyli käteen, piikki sormeen, mittaria korvaan, suppoa sinne, imuria sieraimeen sekä letku nenästä suunnilleen suuhun asti, ja kerran vielä venytettiin koko komeus röntgenlaitteen alle. Tässä touhussa karaistuu niin äiti kuin lapsikin. Ykkönen ottaa jo tutin pois oma-alotteisesti kun lääkemaski lähestyy, samalla kun äiti hyräilee J.Karjalaisen tuotantoa tottuneesti korvaan ja pitelee kiinni.


Olemme osaston ihmetys ja kauhu: vaihtuva arsenaali hoitajia ja lääkäreitä tulee huoneeseen taudin pahenemista ihmettelemään varustautuen ensin huoneen ulkopuolella suojavarustein, joilla pärjäisi varmaan avaruudessakin. Kerran yritin itse kurkata ovesta leluja hakeakseni ja sain heti pienen läksytyksen siitä, että olemme eristyksessä, eikä ulos ole asiaa.

Viikonloppua kohden vointi kohenee pikkuhiljaa; perjantaipäivällä kuume on alempana, hengitys kulkee ja ruokaakin uppoaa. Ja samantien saadaan takapakki. Illalla kun harkitsen jo kotiinlähtöä nukkuakseni siellä ensimmäistä kertaa sitten tiistain, kuume onkin noussut taas 39 asteeseen ja hengitys on aiempaa työläämpää. Lopulta on vain lähdettävä, koska kasvanut huoli saa pikkuveljenkin stressaantumaan ja saan ilokseni parin tunnin jatkuvan supistustilan. Nyt on nukuttava yksi yö kunnolla.



Kotona on kamalaa käydä, siellä on edelleen tiistai-ilta. Kaikesta tulee Ykkönen mieleen; kahvinkeittimen nappi on tahmea pikkusormien jäljiltä, suihkun lattialla on kyplylelut levällään. Täältä puuttuu joku, tuokaa se takaisin heti! Yöunille saan nukahdettua kun sairaalasta tulee huojentavaa tietoa. Limat ovat lähteneet liikkeelle, hengitys rohisee vähemmän ja nestetasapaino on korjaantumassa.

Tässä vaiheessa alan jo miettiä mitä olisi päässyt käymään jos ei osastopaikkaa olisi löytynyt? Tai jos emme olisi lähteneet päivystykseen? Tauti on sitä luokkaa ettei kotikonstein olisi kovin pitkälle pötkitty. Räkää imevä laite esim. menee tukkoon Ykkösen ektoplasmasta, siinä ei paljon nenätipat olisi auttaneet.


Välillä lisähappea
ihkusta maskista
Äärirajoilla
Sunnuntaina iskee totaalinen taisteluväsymys: en enää pysty kiusaamaan lastani. En halua enää kertaakaan antaa lääkettä, mitata kuumetta, imeä räkää, maanitella syömään ja juomaan, yrittää punnita, pyyhkiä nenää. Rajansa oman lapsen itkettämiselläkin, mulla se taitaa olla tulossa nyt vastaan. Oma alkava flunssa ei helpota fiiliksiä ollenkaan. Eikä se, että Ykkösellä on jo voimia pyristellä vastaan niin että koko tyyppi menee hikiseksi. En. Enää. Jaksa. Mutta pakko on, tunti toisensa perään, päivä toisen jälkeen. Huomenna on sitäpaitsi (kuulemma, ajantaju on jo hieman kateissa) taas maanantai ja koko homman vetovastuu siirtyy mulle Insinöörin palatessa toimistolle.

Päivän aikana asiat kuitenkin ottavat ison käänteen parempaan: Tippa poistetaan, keuhkot kuulostaa paremmalta ja Ykkönen alkaa vihdoin syödä ja juoda paremmin. Tuttu irvistyskin palaa kasvoille kun se keksii uusia kujeita pikku yksiössämme. Ilon kruunaa Ykkösen keksimä leikki, jonka aikana se juo lähes pari desiä vettä noin vaan, hanasta itse mukiin ottamalla. Tämä vie meitä oleellisesti lähemmäksi hurjaa litran tavoitettamme. Alamme veikkailla onko kotiutuspäivämme maanantai vai tiistai.


Toivo herää, lautanen syöty
Pikku-mummo tippansa kanssa

Taistelu voitettu
Uskomatonta, se päivä koittaa vihdoin lähes viikon jälkeen. Pääsemme kotiin, jo maanantaina. Mukavina saatesanoina lääkäri kehoittaa tulemaan takaisin jos vointi huononee, koska "RSV tekee välillä sellaisia takapakkeja". Kiva. Jään siis leikkimään hysteeristä äitiä hengitystä väijyen ja yskää kuunnellen. Jokseenkin siis sekavin, mutta lähinnä iloisin, tuntein pakkaan viikon aikana kerääntyneet romppeemme huoneesta ja puen painostaan 10% menettäneen Ykkösen ensimmäistä kertaa muuhunkin kuin keltaiseen. On aika haistella pakkasta.

Taistelu on siis ohi, jäljellä paljon sekavia ajatuksia ja kiitollista mieltä. Lämmin kiitos ainakin Jani L:lle SPR:n vauvaensiapukurssin järjestämisestä meidän perhevalmennusryhmälle, se tuli nyt tarpeeseen. Samoin lähetän virtuaalikiitokset vielä oikeiden perään koko Lastenklinikan osaston K2 henkilökunnalle: olitte ihania, ystävällisiä, avuliaita, ammattitaitoisia, ja saitte jopa meidän pienen kipeän prinsessan välillä nauramaan. Silti toivon, etten enää ikinä näe teistä ketään.

Asioita, joita me tästä opimme ja joista ehkä joku muukin voisi hyötyä:
    Oikeesti? Saan tulla sinne?
  • Käy jollain lapsiperheille tarkoitetulla ensiapukurssilla, vaikka maksullisella. Maksaa kyllä itsensä takaisin.
  • Pallean selkeä kohoilu tai kylkiluiden sisäänpainuminen sisään hengittäessä tarkoittaa hengitysvaikeutta, vie lapsi lääkäriin
  • Hengitys ei silloinkaan ole vaivatonta jos se pysähtyy aina hetkeksi ennen uloshengitystä
  • Kylmät raajat ovat merkki huonosta nestetasapainosta ja / tai verenkierrosta
  • Ihon "marmoroituminen" (menee laikukkaaksi, etenkin itkiessä) tai ihottuman ilmaantuminen mahaan, selkään, kämmenselkiin liittyy usein virusinfektioihin
  • Samoin jalkapohjat saattavat mennä punaisiksi, painaessa jää valkoinen jälki
  • 10kg lapsen pitäisi saada noin litra (!) nestettä vuorokaudessa ruoasta ja nesteestä (soseet ja puurot lasketaan), etenkin kuumepäivinä / kuivuneena
  • Liman irroitukseen parasta on pystyasennot, liikkeellä olo ja selän naputtelu sormin. Tukkoiset kohdat tuntuu käteen selän läpi (rohinan tuntee).
  • Lääkkeen antaminen suun kautta: vauva syliin selkä aikuisen mahaa vasten. Jalat aikuisen jalkojen väliin, sisäreisillä puristat ettei pääse muljauttamaan itseään sieltä alas. yksi käsi kummankin vauvan käsivarren ympäri, toinen pään ympäri, otsasta kiinni. Sitten aikuinen asettuu pieneen takanojaan. Toinen struuttaa tutin vierestä suuhun, mahdollisimman taakse mutta ei kielen päälle, vähän lääkettä. Sitten silittelet leuan alta jotta lapsi nielaisisi. Varo kielen takaosaa, siitä tulee oksennusrefleksi.
  • Taudit ovat sitkeitä. Vauvat sitkeämpiä. (Keuhkokuumeen paranemiseen menee vähintään 5-7 päivää, RSV:n toipilasaika jopa kuukausia)
  • Sairaala on ihan kiva paikka; vaikeat taudit on kivempi hoitaa oikeiden laitteiden ja ammattilaisten luona kuin kotona arpoen.
  • Muista että sairaalassakin ollessa kyseessä on oma lapsi, jonka tunnet itse parhaiten. Pyri sopimaan esim. hoitotoimenpiteiden aikatauluttaminen lapsen kannalta parhain päin (mieluummin kaikki kerralla kuin puolen tunnin välein, unien rytmiin sopien.)
  • Terveyspuhelin (09-10023) ja sairaaloiden päivystykset on olemassa meitä varten, niihin kannattaa ottaa reippaasti yhteyttä jos yhtään huolettaa lapsen terveys.

Kädessä tippaa, jalassa saturaatiomittaria "Oletteko kuulleet sellaisesta taudista kuin RSV?", Lastenklinikan päivystävä lääkä...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Valmistautukaa henkisesti

Valeäiti 1 Kommenttia

Tänään pläjähtää romaanin pituinen postaus, koska

M E

P Ä Ä S T Ä Ä N

K O T I I N !!

Tänään pläjähtää romaanin pituinen postaus, koska M E P Ä Ä S T Ä Ä N K O T I I N !!

Facebook-kommentit

Muut kommentit

1 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Se ei hellitä otettaan

lauantai 4. helmikuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Ykkönen on edelleen Varsin Sairas ja asumme vieläkin Lastenklinikalla. Tautilistalla on mm. RS-virus ja Keuhkokuume, jotka saavat pienen potilaan hengityksen varsin rohisevaksi ja kuumeen korkeaksi.

Mahdollinen kotiinpääsy aikaisintaan huomenna.

Valmistelen täällä noin kilometrin mittaista hoitokertomusta/terapiatekstiä/blogipäivitystä, jonka saatte iloksenne sitten kun olemme oikeasti kotiutuneet.

Hengissä siis ollaan, mutta ei ihan täysissä ruumiin (eikä sielun) voimissa. Palataan asiaan.

Kiitos kaikille voimaintoivotuksista, virtuaalihaleista ja muista muistamisista, ne lämmittävät kovasti mieltä :)

Ykkönen on edelleen Varsin Sairas ja asumme vieläkin Lastenklinikalla. Tautilistalla on mm. RS-virus ja Keuhkokuume, jotka saavat pienen pot...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Lastenklinikalla

torstai 2. helmikuuta 2012 Valeäiti 1 Kommenttia

Ykkönen on sittenkin Sairas isolla S-kirjaimella.
Ollaan kohta kolmatta yötä Lastenklinikalla tipan ja lääkäreiden hoivissa.

Pahoittelen siis äkillistä hiljaiseloa, palaan tarkemmin asiaan kun täältä joskus päästään kotiin.

Ykkönen on sittenkin Sairas isolla S-kirjaimella. Ollaan kohta kolmatta yötä Lastenklinikalla tipan ja lääkäreiden hoivissa. Pahoittelen ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

1 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.