Linssielämää ensimmäisten 365 päivän jälkeen

sunnuntai 22. tammikuuta 2012 Valeäiti 4 Kommenttia

Me saatiin jostain idea ja yllytys tyhmään mielenkiintoiseen ja haastavaan projektiin Ykkösen syntyessä: jokaisena päivänä pitää ottaa joku Ykköseen liittyvä kuva ja julkaista se. Ajatuksena oli että juuri ostettu järkkärikamera tulisi väkisin käyttöön, opittaisiin ehkä vähän valokuvausta ja saataisiin kivasti dokumentoitua Ykkösen eka vuosi.

Mitä kävi? Kamera tuli käyttöön, juu. Parisuhteeseen saatiin myös kiva uusi nalkutuselementti kun aika monena päivänä huomattiin noin klo 23 "ei p****e päivän kuva on vielä ottamatta". Eka vuosi tuli myös dokumentoitua kiitettävällä tarkkuudella, ja Ykkösen elämää pääsi seuraamaan myös lähipiiri ehkä vähän eri tavalla. Kaiken kaikkiaan aika tuskainen projekti, mutta ehdottomasti vaivan arvoinen.

Sitten tuli krapula. Kuka muka jaksaa ottaa valokuvia huvikseen? Siis kantaa mukana isoa kameraa ja miettiä mistä tulisi kivoja kuvia? Ei näköjään ainakaan me, ei ainakaan ensimmäiseen kolmeen kuukauteen projektin päätöksestä. Nyt on havaittavaissa pientä toipumista, ja kameraan on taas tallentunut otoksia. Lisäksi kuvien laatustandardi on nyt laskettu niin alas (jipppiiii!!), että myös kännykällä tulee räpsittyä.

Tässäpä siis satunnaisia räpsäisyjä teidän nautittavaksi, enjoy. 

Ugin 60v juhlissa

Insinööri auttaa Pientä Kenkäfriikkiä hieman suuriin korkkareihin

Ruotsinlaivan vilinä ja pieni ihminen - a match made in heaven

Joinain päivinä puistossa on tosi kivaa. Joinain ei.

Pikkuveljen päällä on oikein hyvä ottaa pienet tirsat.

Me saatiin jostain idea ja yllytys tyhmään mielenkiintoiseen ja haastavaan projektiin Ykkösen syntyessä: jokaisena päivänä pitää ottaa joku...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

  1. Mä laskin rimaa vähän alemmas ja päätin, että jokaiselta viikolta pitää olla ainakin yks kuva. No loppujen lopuks jokaiselta viikolta (paitsi kahdelta ensimmäiseltä) on varmasti sata kuvaa. Tuolla ne makaa tietokoneen uumenissa, kun eihän niitä ole ikinä aikaa käydä läpi.

    Ensimmäiseltä kesältä (2010) olen tilannut nyt paperiversiot parhaista kuvista. Eli enää on noin puolentoista vuoden kuvat käymättä läpi. Huokaus.

    Mutta sä oot laittanut tänne aivan ihania kuvia. Erityisesti tuo viimeinen <3
    Ja pitääpä muuten ottaa laivalta tollanen hytti, jossa on ikkunat sisäkannelle päin. Paljon parempi kuin tv!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niin iso ongelma; kuvien määrä ja niiden läpikäymättömyys. Meilläkin on tuhansia ja tuhansia kuvia, joten ne hyvätkin hukkuu sinne joukkoon.

      Voisin laittaa tänne joku päivä vähän niitä oikeita 365 kuvia, siellä oli aika kivojakin joukossa. Tosin suuressa osassa Ykkönen on ihan naamataulullaan niissä ja olen vähän yrittänyt pitää meitä vielä incognito. Jos vaikka tullaan joskus superkuuluisaksi ;)

      Poista
  2. Eihän sitä koskaan tiedä, jos susta tulee joku päivä superkuuluisa ja kirjoitat vaikka kirjan! :D Siitä tulikin mieleeni, että mä en oo vieläkään päässyt kirjakauppaan ostamaan Vuoden mutsia. Pitäis ehkä pyytää se äitienpäivälahjaks :)

    Mäkään en ole vielä päättänyt, kerronko edes ystäville blogistani. Tällä hetkellä vaan mies tietää, kuka Inssis oikeasti on. Sen takia blogiin ei ole vielä tullut yhtään kuvaa, kun kaikista ainakin ystävät arvais, että minähän se olen (ja sitten kans sellaset kuvat, joissa ei näy ketään ihmistä, on kadoksissa tuolla koneen syövereissä, niin en oo jaksanut alkaa kaivamaan sieltä mitään...).

    Onko muuten tuo Lego-laatikko, jossa Kakkonen makaa, ihan jostain tavallisesta lelukaupasta? Meillä alkaa noita duploja olla niin paljon, että on pakko alkaa ettiä kunnon säilytyslaatikkoa, mutta en oo nähnyt noita täälläpäin missään kaupassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää blogin anonymiteetin raja on vähän häilyvä. Mä olen kertonut about kaikille tutuille ja tuntemattomillekin tämän olemassa olosta, joten samalla voisi melkein olla ihan omalla pärställä täällä. En mä teitä "tuntemattomia" kuitenkaan niin paljon pelkää ;) Mutta pikkasen olen varovainen lasten kanssa, kun tiedän mihin kaikeen esim. lasten kuvia käytetään väärin täällä.

      Lego -laatikko on Clas Ohlsonilta, niitä myydään myös Cittareissa. Ei maksa paljoa, toi on se isoin koko ja olisko hinta noin kolmekymppiä. Värejä ainakin punainen, valkoinen, sininen ja keltainen. Maksettu puheenvuoro ohi :)

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.