Lapset näkee nälkää

torstai 26. tammikuuta 2012 Valeäiti 4 Kommenttia

Välillä ilmeisesti myös täällä Suomessakin. Ykkösen päiväkotiryhmän lapsukaiset oli kaikki "hieman" linssiin viilatun näköisinä tänään ruokapöytänsä ääressä, jotku hikiset näkkärit kädessä. Ei ollut tullut kaupungin lounas, kuulemma kahteen mennessä ehkä tulee. Sinne jäivät muut isänmaan toivot nälkäisinä nukkumaan kun me hurautettiin kotiin vielä ekstraruoalle.

Maailmassa nähdään myös ihan oikeasti aika paljon nälkää. Eräänä hormonihöyryn hetkenä tuli telkkarista Unicefin mainos, jossa 1v lapsukainen painoi 7kg, joten liityin oitis tekstiviestillä kuukausilahjoittaksi (itku kurkussa mulle varsin epätyypilliseen tapaan, damn those hormones).

Jo vaikkapa 8€ kuussa auttaa ruokkimaan aika monta pientä suuta, joten otapa tästä itsellesi halvalla hyvä mieli ja liity myös. Klikkaa tästä nyt, klik!.
(kääk, siellä näyttäisi olevan se sama 7kg lapsi. Jokohan hän olisi osuutensa markkinakoneistossa tehnyt ja saanut sitä puuroakin?)

Välillä ilmeisesti myös täällä Suomessakin. Ykkösen päiväkotiryhmän lapsukaiset oli kaikki "hieman" linssiin viilatun näköisinä tä...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

  1. Uuh, toisen hädänalaisen aseman käyttäminen markkinointitarkoitukseen, joskin näköjään varsin tehokkaaseen, on kyllä moraalisesti vähän arveluttavaa. Itsehän äitiyslomalla liityin (aiemman nollan sijasta) kahdenkin järjestön kuukausilahjoittajaksi. Väittäisin, että kyseessä olivat hormonit - tai se tylsyys. Muutoin en oikein osaa perustella sitä, miksi en aiemmin suuremmilla tuloilla sitä tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä tosta moraalisesta puolesta, ja siihen toi viimeinen lause vähän viittaskin. On kyllä pirun ärsyttävä markkinointia näyttää kuvaa itkevästä lapsesta, jolla kärpäset pyörii slimissä. Miten se eroaa periaatteellisesti siitä, että lapsia käytetään kerjuuhommissa apuvälineinä? Tossa mainonnassa pitäisi olla disclamer että "Kuvan lapsi on saanut kuvausten aikana ruokaa ja asiansa kuntoon, samoin kuin kaikki muutkin kyläläiset joita tässä härskisti hyväksi käytimme."

      Jos kyseessä olisi mikä tahansa muu kuin Unicef, en olisi varmaan tarttunut tilaisuuteen. Jostain syystä Unicef on kuitenkin mun silmissä "uskottavampi" järjestö kuin moni muu, samaan joukkoon lukeutuu Punainen Risti. Noiden kahden rahoista uskon jopa valtaosan menevän oikeasti kohteeseen.

      Ja samoin mulla ei ollut kukkaron nyörit koskaan aiemmin aunneet vaikka oma rahatilanne oli tyystin toista. Nyt oli kai sitten jotenkin pakko ostaa parempaa omaatuntoa kun meidän vekara kuitenkin pääsääntöisesti saa ruokaa, vaikka aika kepoinen tapaus onkin ;) Edelleen, damn those hormones :)

      Poista
    2. Heh, mahan en voi siis edes uutisia katsoa kun siella on kaiken maailman tarinoita lapsista jotka nakee nalkaa tai on muuten kyseenalaisissa olosuhteissa. Itsella lahjoitusrahat menee yleensa paikallisiin ruokapankkeihin kun taalla ilmeisesti jopa 30% (!!!!!) lapsista ei saa tarpeeksi ruokaa kun ei ole kunnon tukiverkkoja olemassa.

      Mutta joo, kylla toi nalkaa nakevien lasten nayttaminen mainoksissa on jotenkin brutaalia, ma joudun (ja Erik on myos koulutettu tahan!) heti vaihtaan kanavaa jos moinen uhkaa, muuten menis varmaan sen viikon ruokarahat Unicefille.. Hormonit on kamalia! Ja tilanne ei kylla mulla helpottanu edes lapsen saamisen jalkeen, en voi enaa lukee mitaan kirjoja tai kattoo elokuvia/sarjoja joissa lapset karsii. Vanhemmuus obn ihanaa! :)

      -Henkka

      Poista
    3. Oho, eli lapset näkee nälkää Afrikan lisäksi Jenkeissäkin. Täytyy myöntää että aika uusi ja ravisteleva tieto toi hurja luku. Laittakaa te vaan rahaa sinne paikallisille, mutta jättäkää jotain Levillekin ;)

      Totta muuten ettei kurjia kirjoja tai leffoja oikein enää voi kattella ilman hirveetä vesiputosta. "piiat" elokuvassa sellainen noin 3v tyttö itkee lastenhoitajan perään niin surkeesti että oltiin Insinöörin kanssa kumpikin aivan tipat linssissä leffassa :D Shh, älkää kertoko sille että kerroin.

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.