VAIHTOKAUPPA: Taitoliikuntakeskus tarjosi juhlat ja minä tekstin.


Me ollaan järjestetty lastensynttärit jo 16 kertaa.  Se on aika paljon. Kun Kakkosen viisivuotissynttärit osuivat vielä tähän muuttohässäköiden keskelle, päätin että nyt jos koskaan on aika ulkoistaa edes ne tarhakaverisynttärit. Otin heti yhteyttä meille rakkaaseen temppupaikkaan, jonka olin nähnyt järjestävän myös synttäreitä.

Kutsuimme koko ryhmän (23!) juhliin ja paikalle juhlimaan saapui lopulta 18(!) lasta. Se on ihan törkeän paljon millekään itse järjestetylle, mutta yllättäen juuri sopiva määrä vauhtisynttäreille Taitoliikuntakeskuksessa!










Juhlat aloitettiin ohjatulla temppuradalla, jossa tehtiin helppoja perusliikkeitä ja vähän vaikeampiakin kieppejä, köydessä roikkumista ja esteiden yli kiipeämistä. Ohjaajat pärjäsivät ihmeellisen hyvin ison lauman kanssa. Homma pysyi hanskassa ja lapset liikkeessä. Tunnin jälkeen juhlahuoneeseen pölähti 18 punaista naamaa ja iloista hymyä. Kaikilla oli kuulemma ollut tosi kivaa ja lemppareiksi mainittiin ainakin se temppurata ja trampoliini.

Olin itse panostanut juhliin yhden mokkakakkupellillisen verran. Ostin myös vähän kertakäyttöastioita ja ilmapalloja, mutta perillä huomasin senkin olleen turhaa. Talon puolesta olisi löytynyt muoviastiat ja vedet koko porukalle. Huonekin on valmiiksi ikikoristeltu juhlia varten.

Kahden tunnin juhlat oli kaikin puolin aivan loistava konsepti. Oma vaivannäkö oli ihan minimissä ja laspet tykkäsi tosi paljon. Myös kaikki paikalla olleet vanhemmat viihtyivät hyvin juhlissa oman lapsen temppuilua katsellessa. Meille tämä oli hyvä mahis tutustua ryhmän lapsiin ja vanhemmiin vähän normaalia hakuhetkeä paremmin.









Myönnän että pelkäsin vähän etukäteen, miten noin ison porukan kanssa juhlitaan mutta kaikki menikin ihan super hyvin, kiitos valtaosin Taitoliikuntakeskuksen mahtavalle porukalle ja hyvälle palveluasenteelle. 

Kaverisynttäreiden hinta on 250€ kymmenen lapsen ryhmälle, siitä eteenpäin jokainen lapsi 10€ päälle. Hintaan kuuluu juhlatilan käyttö, ohjattu tunti (2 ohjaajaa jos yli 15 lasta, +50€), vapaata liikuntaa tunnin verran ja kaikille vielä popparia ja Slushie-juoma.

Suosittelen ehdottomasti sekä näitä kaverijuhlia että lasten temppuryhmiä. Tiistain Tenavavoikka on ainoa harrastus, josta meidän ipanat on edelleen vuoden jälkeen innoissaan (ja johon vanhemmatkin jaksa niitä kuskata).

Kiitos Taitoliikuntakeskus ja kiitos muut vanhemmat kivoista juhlista, lahjoista ja kuvausluvasta!



Lisää tietoa synttäreistä: 
Taitoliikuntakeskuksen sivut

Aikaisempi juttuni Taitoliikuntakeskuksesta:
Taitoliikuntakeskukselle viisi tähteä

VAIHTOKAUPPA: Taitoliikuntakeskus  tarjosi juhlat ja minä tekstin. Me ollaan järjestetty lastensynttärit jo 16 kertaa.  Se on aika palj...

Minä keksin äkkiseltään kymmenittäin asioita, joista lasten hoitamisessa ja kasvattamisessa voi stressata. Syökö se tarpeeksi, syökö se liian usein, pitäisikö se unikouluttaa, miksi se ei vielä kävele, onkohan näissä vaatteissa lämmin, pärjääkö se tuolla hoidossa, meniköhän tämä tilanne nyt ihan oikein, milloin se oppii ärrän, liikummeko tarpeeksi ja luemmeko riittävästi?

Erityisesti vauva-aikana sain itseni ihan spiraalille miettimällä, suunnittelemalla ja optimoimalla. Yritin kai aina olla askeleen edellä. Vaikka eihän se vauvojen kanssa auta, sieltä jostain joku oksennus saa aina yllätettyä eikä uhmalta vain voi välttyä.

Siinä missä minä äitiyslomalla luin neuvolan oppaita ja googletin mitä hemmettiä se VK tarkoittaa, Insinööri valmistautui omalle hoitovapaalleen toteamalla:
"Lapset huutaa joskus, sen kuin huutaa." - Insinööri.
Ja about niin helposti se sillä sitten menikin, kuten tuosta neljän vuoden takaisesta haastattelusta voimme päätellä. Vaikka Insinöörikin totesi rutiinien auttavan aika paljon, huomattavasti enemmän sitä tuntuu auttavan sellainen kaiken kattava kyllä se jotenkin järjestyy asenne, jonka ansioista asiat on ehkä välillä vähän hukassa mutta jotain keksitään sitten tilalle.

Sama tuntuu toistuvan monessa muussakin perheessä ympärillämme. Äidit vauhkoaa päiväuniajoista ja isät ihmettelee vieressä miksi aamun kello yksitoista on muka jo niin kamalan paljon.

Minä kadehdin monen isäihmisen meininkiä. Niille kaikki tuntuu olevan niin helppoa, niin stressitöntä. En tunne isiä, jotka heräisivät suoranaiseen paniikkikohtaukseen jos lapsi inahtaa yöllä tai ottaisivat kuumaa nettikeskusteluissa jos jonkun toisen perheen isä päättää matkustaa väärällä tavalla ollen liikaa pois lapsensa luota.

En ummarra.


Miksi isät osaa ottaa rennommin? Voiko se johtua jotenkin osittain biologiasta? Onko naisiin oikeasti kirjoitettu jokin vahvempi suojele lastasi - signaali, joka pakottaa kiinnostumaan vaatteiden toimivuudesta, soseiden koostumuksesta ja nukuttujen päiväunien määrästä? Vai onko se vain luonnejuttu, että naisissa on ylipäänsä enemmän suorittajia, jotka syyllistyvät kaikesta aivan turhasta skeidasta?

Ehkä maailma on täynnä äitejä, jotka eivät stressaa. Ehkä maailma on täynnä isiä, jotka stressaavat. Mitä teidän kokemuksenne tästä sanoo?

Mulla ei ole tähän vastauksia, mutta hieman enemmän ymmärtääkseni otin Valeäidin Nauhoitusten neljänteen jaksoon Iso-Hoon kaverikseni asiaa pohtimaan. Kuunneltuani muutaman viikon ajan herran lungia maailmankatsomusta janosin lisää tietoa. Halusin tietää, mikä on miesten salaisuus, miten ne hoitavat lapsiaan niin lungisti? Mistä ne voi tietää onko vaatteet sopivat, unirytmi kohdallaan, vaippa oikein?

"In the grand scale of things, sillä [vaipalla] ei ole mitään merkitystä. [Sillä on merkitystä] että lapsella on kaikki hyvin." - Iso H
Viisaita sanoja.

Valeäidin Nauhoitusten neljännessä jaksossa selviää viisauksien lisäksi salaisuus miesten lastenhoito-oppaaseen ja se yksi ainoa asia, josta Iso-H kantaa syyllisyyttä vanhemmuudessa. Kannattaa ehdottamasti kuunnella.

Ja tuota...minä räppään siinä. Minuuttikaupalla. VOI LUAJA.

Tästä linkistä pääset suoraan jaksoon. Älä kuuntele sitä pliis Kuulemiin!


Lue myös: 
Pastaa ja unohtuneita lapsia - Hoitovapaa Insinöörin silmin


Minä keksin äkkiseltään kymmenittäin asioita, joista lasten hoitamisessa ja kasvattamisessa voi stressata. Syökö se tarpeeksi, syökö se liia...

Muutto on päällä, isosti. Tavarat ovat jo sinisissä laatikoissaan ja me suhaamme uudella kämpällä siivoamassa. Mieleni on kuitenkin vielä täällä, näissä ihanissa kiviseinissä, mustan katon alla, tiilien sisällä kaarevassa talossa.

Itselleni muistoksi tein listan asioista, joita tulen kaipaamaan.




Näkymät. Oi ihana Temppeliaukion kirkko, pääsit heti ensi näkemältä sydämeeni ja sinne jäit. Maailman kaunein pikku nyppylä, jonka päällä runollisesti vain yksi vuodenaikoja mittaava vaahtera ja takana kauniit vanhat talot. Postikortti. Sisäpihan puolella melkein samanlainen; iso vanha lehmus suojaa hiljaista leikkipaikkaa ja naapurissa nousee näyttävä rivi vanhoja rouvia: kivitaloja edellisen vuosisadan alusta.

Lasten kylvyttelyt. Meidän isot ipanat rakastaa kylpemistä ja leikkivätkin pienessä muoviammeessaan melkein joka ilta. Se on kylpy tai ei mitään, suihkussa ne ei edes osaa käydä. Uuteen vuokrakämppään amme ei enää mahdu ja seuraavaan on turhan pitkä aika. Luulen että kylvyt on nyt kylvetty. Viimeinen niitti vauvaelämän päättymiselle.

Kamppi. Meidän lähikauppana ja -keskuksena on lähes tasan kymmenen vuotta ollut Kamppi. Onhan siinäkin puutteensa; ruuhkaiset iltapäivät ja kiireiset ihmiset, aamuyön mäkkärikansa. Mutta siellä on myös kaikki, mitä ihminen tarvitsee.

Mun punttis. Ihana, konstailematon vanhan liiton bunkkeripunttis, jossa vihdoin opin käymään salilla niin että se on minustakin kivaa. Kolme kertaa tyhjäksi käytetty 10-kortti ei voi olla väärässä.

Töölönlahti. Se on pieni, se on vähän likainen. Tai sitten se on juuri sopivan kokoinen ja aina täynnä elämää. Olen kävellyt ja juossut sen ympäri vuosikymmenen ajan suruja, huolia ja aivopähkinöitä pois. Kaverin kanssa ja ilman. Se on ollut siellä aina valmiina, naapurina. Nyt sen tulee peittoamaan oikea merenranta, enkä usko että enää näemme lenkin merkeissä.






Hietsu, Lapinlahti ja Seurasaari. Vielä isompien murheiden tai parempien juorulenkkien kierros. Kaikkina vuodenaikoina uskomattoman kaunis ja silti niin urbaani. En kestä.

Hiljaisuus. Vaikea uskoa, kun ihan tässä ytimessä ollaan, mutta kodissamme on todella hiljaista. Sekä sisäpuolella että heti tuossa omalla kadulla. Jos astuu rappuset alas Oksasenkadulle, pääsee suoraan vanhaan Töölöön. Museokatu, Tunturikatu, Apollonkatu...ihanat korttelit, joita pitkin ollaan pyöräilyt, juostu ja kikateltu.

Naapurit. Okei, ei olla oltu oikeasti naapureita melkein kahteen vuoteen. Mutta nähdään paljon ja tehdään paljon yhdessä. Miten nyt voi ikinä enää viettää pizzaperjantaita, kysynpä vain?

Tämä koti. Siinä meni melkein vuosi ennen kuin osasin rakastua ja kämppä muuttui kodiksi, mutta sitten se olikin menoa kunnolla. Heti sen jälkeen melkein jo muutettiinkin. Ihanat, korkeat huoneet, avarat tilat,  kauniit harmaat seinät, leveät ikkunalaudat, iso ja valoisa keittiö, valtava lastenhuone ja sanoinko jo ne näkymät?

En kestä miten pitkä lista. Ikävä tulee.  Asioita, joista tulen pitämään - listallekin on onneksi löytynyt jo muutama kohta. Ainakin tämä valo ja keittiön ikkunoista näkyvät männyt saavat mielen jo nyt pirteäksi.

Muutto on päällä, isosti. Tavarat ovat jo sinisissä laatikoissaan ja me suhaamme uudella kämpällä siivoamassa. Mieleni on kuitenkin vielä tä...